

Reijo Suomalainen on tunnettu omista Club Nord -kasvateistaan, joista tammaeliittiimme kuuluva Club Nord Elit (Andover Hall) 11,0a ja 247 374 palkintoeuroa on meriiteiltään kovin. Club Nord -kasvatteja on jo 25 ja lisää tulee.
”Olen päättänyt, että yritän tehdä maailman huippuoreja käyttäen omasta tamma-aineksesta mahdollisimman hyviä varsoja”, Reijo Suomalainen kertoo.
”Vermon talli tulee meille vuoden alusta. Siihen tulee kolme kaksivuotiaaksi tulevaa, nyt Jouni Varamäellä opetuksessa olevaa omaa kasvattia oritta sekä Vermossa jo valmentautuva Club Nord Mass (Muscle Mass), joka starttaakin keskiviikkona. Se asuu nyt Marinka Salmisella ja käytännön valmennuksen tekevät Niko Riekkinen sekä Anette Antti-Roiko.”
”Ei sen talliyksikön täyteen tarvitse tullakaan, mutta mammalomalta palannut Club Nord Yankee (Muscles Yankee) on mahdollinen Vermoon muuttaja, jos se alkaa tuntua meidän treenissä täällä pohjoisessa sellaiselta. Nyt mennään vain pitkiä lenkkejä.”

Reijo Suomalainen on luonut laajaa majoitustoimintaa kotiseudulleen Inariin viime vuosikymmeninä ja työskennellyt alalla 1970-luvulta asti. Raviharrastus on samoin ollut aktiivista noista vuosista alkaen. Juuri nyt Suomalainen etsii työntekijää Vermon talliin.
”Hyviä ihmisiä on tarjolla, ihan huippuammattilaisista alkaen. En ole sopinut vielä mitään. Vermossa mennään sitten oman systeemini mukaan, mutta täällä pohjoisessa on matkailukausi alkanut, enkä ihan hirveän usein ehdi paikalle Vermoon talven aikana. Lapseni hotellibisnestä vetävät, mutta minullakin riittää puuhaa.”
”Lappi vetää ihan älyttömästi matkailijoita. On täyttä ihan koko kauden ja paikoissa imua ihan maailmantähdistä alkaen. Ei heidän nimiään saa paljastaa, mutta kovia tähtiä on käynyt vieraana meidän igluissa esimerkiksi ja suosio on ihan mahotonta.”
Reijo Suomalaisen raviharrastus otti uuden suunnan vuosituhannen alkaessa, kun hän osti 2005 huipputamma Cassie Laureltonin (Express Ride).
”Hain Express Riden tytärtä aktiivisesti”, Reijo Suomalainen kertoo.
”Kun kuulin että Cassie oli myynnissä, siinä ei kauaa nokka tuhissut, kun kaupat oli tehty. Tuolla se vieläkin viettää eläkepäiviä 27-vuotiaana. Se saa olla rauhassa meillä niin kauan kuin voi hyvin.”
Cassie Laurelton oli hieno kilpahevonen totosijoin 24-9-3 uransa 65 startista ja vielä rautaisempi periyttäjä. Cassien kaikki kuusi jälkeläistä ovat tammoja ja kaikki 2017 syntynyttä Club Nord Cherietä (Andover Hall) lukuun ottamatta olivat myös tosi voitokkaita kilpahevosia. Niiden jälkeläisillä Reijo Suomalaisen ravitoiminta on omavaraista ja jatkuu leveällä rintamalla muun muassa Vermon uudessa tallissa vuodenvaihteesta lähtien.