• E3-karsinnoissa ennätysvähän hevosia - suomalaisia mukana

    Elitloppet-sunnuntaina kolmivuotiaiden Tammaeliitissä viidenneksi sijoittunut Daze on yksi Eskilstunan E3-karsintoihin matkaavista.
    Elitloppet-sunnuntaina kolmivuotiaiden Tammaeliitissä viidenneksi sijoittunut Daze on yksi Eskilstunan E3-karsintoihin matkaavista. Kuva: Anu Leppänen
    MT Hevoset
    12.6.201814:31
    MT toimitus

    Eurooppalaisten kolmivuotiaiden suurkilpailun karsintoihin ilmoitettiin poikkeuksellisen vähän varsoja. Suomalaisvalmentajien kolmivuotiaista koostuu kelpo joukkue.

    Täyden matkan E3-karsinnat juostaan ensi sunnuntaina Eskilstunassa. Oriiden ja ruunien sekä tammojen sarjassa saatiin molemmissa kasaan vain neljä karsintalähtöä, sillä kaikkiaan karsintoihin ilmoitettiin vain 81 hevosta. Aiempi ennätysalhainen vuosi oli 2005, jolloin karsinnoissa kilpaili vain 85 varsaa.

    Viime vuonna neljästä E3-finaalista kolme voittanut suurvalmentaja Svante Båth toppuutteli kuitenkin Travrondenin haastattelussa , että taustalla olisi isompaa ongelmaa.

    "Tietysti haluttaisiin mahdollisimman paljon ilmoitettuja lähtöihin, mutta samaan aikaan isompien lähtöjen tarjonta on nykyään varhaisempaa kuin aiemmin", Båth muistutti. "Muun muassa Margaretan nuorten hevosten sarjan kautta. Uskon, että valmentajat ovat oppineet valitsemaan lähtöjen välillä eri tavalla: yksinkertaisesti valitsemaan taistonsa, koska tuskin mikään hevonen enää kestää olla mukana kaikissa."

    "Tulee laajempi jako startteihin, mikä on mielestäni urheilun kannalta hyvä. Useammalla on mahdollisuus tienata rahaa ja jaksaa näin jatkaa toimintaansa. Premiechansingin myötä Kriteriumissa on tuplapalkintorahat ja ehkä useampi valitsee jättää E3:n väliin ja satsata kaiken Kriteriumiin."

    Eskilstunan E3-karsinnoissa nähdään useita suomalaistaustaisia varsoja. Pekka Korpi ilmoitti neljä kolmivuotiastaan, ja lisäksi karsinnoissa ovat mm. Elitloppet-viikonloppuna Solvallassa nähty Daze sekä urallaan vain kerran hävinnyt Staro Miami.

    Suomalaiset E3-karsinnoissa:

    Lähtö 2

    8 Qvidja's First - Pekka Korpi

    Lähtö 3

    4 Mariah's Baby K.V. - Tomi Haapio (valmentaja Teijo Ahola)

    8 Fantasia Sisu - Ulf Ohlsson (valmentaja Petri Salmela)

    Lähtö 4

    3 Count Forte - Pekka Korpi

    Lähtö 6

    4 Feather Sisu - Jorma Kontio (valmentaja Petri Salmela)

    8 Arctic Michelle - Pekka Korpi

    Lähtö 7

    2 Frode Sisu - Mika Forss (valmentaja Roni Paldan)

    4 Arctic Carl - Pekka Korpi

    Lähtö 8

    2 Daze - Santtu Raitala (valmentaja Markku Nieminen)

    Lähtö 9

    5 Big Sexy Deli - Mika Forss (valmentaja Roni Paldan)

    Lähtö 10

    2 Staro Miami - Mika Forss (valmentaja Ari-Pekka Pakkanen)

    7 Twyla Face - Ulf Ohlsson (valmentaja Reijo Liljendahl)

    Artikkelin aiheet
    E3-karsinnat
    ravit
    hevonen
    suomalaiset valmentajat
    Eskilstuna
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle