

Miika Tenhunen kertoo, että Solvallan lauantai oli hänelle yksi uran huippuhetkiä. Puolisonsa Anna-Kaisan kanssa tallikurvissa lähtöjä jännittänyt tuusniemeläinen nautti jokaisesta hetkestä.
”Pääsee tuollaisen yleisön eteen, ja pärjääminen on vielä kirsikka kakun päälle. Paljon oli kannustajia, ja osa sai vielä totosta vastinetta Need’emillä. Todella hyvä homma”, Tenhunen tunnelmoi.
Varsinkin Anna-Kaisa Tenhusta tuntuivat Solvallan kisat jännittävän todella paljon. Sydän ei todellakaan ollut leposykkeessä. Miika Tenhunen ei usko, että Haapajärvellä syke nousee aivan yhtä korkealle.
”Ei se ehkä ihan samalla tasolla ole, mutta varmaan Anna-Kaisaa jännittää sielläkin, kun Iris on hänelle aika tärkeä hevonen. Kyllä Solvallassa pumppu taisi olla tiukoilla itse kullakin”, Tenhunen hekottaa.
Need’em on tehnyt alkukauden aikana kovan nousun eliittilähtöihin. Ruuna on saanut kehuja etenkin ohjastajaltaan Iikka Nurmoselta.
Need’em saa Solvallan jälkeen vetää hieman henkeä. Tenhunen kertoo, että kulunut viikko on vietetty leppoisissa tunnelmissa. Paluu normirytmiin koittaa ensi viikolla.
”Need’emillä on kaikki kunnossa, hevonen on letkeä ja iloinen. Matka meni hienosti. Ruuna palautui starteista hyvin. Se söi ja joi reissun ajan normaalisti. Seuraavaksi varmaan tarjotaan hevosta juhannukseksi Härmään mailille.”
Sunnuntaina Tenhusen tallista starttaa kolme hevosta Haapajärven kesäraveissa. Kyseessä on raviurheilun perinteinen kulmakivi. Tenhunen on vahvasti sitä mieltä, että suurkilpailujen oheen tarvitaan kesäraveja.
”Ne on pienten ratojen isoja tapahtumia, jotka keräävät ihmisiä. Niissä on tunnelmaa, mitä arkiravit eivät tarjoa.”
Tenhusen tallista starttaa Haapajärvellä kolme hevosta, joita valmentaja ohjastaa itse. Wolframi avaa sunnuntaina kautensa. Valmentajan mukaan edellinen kausi oli vaikeuksien täyttämä, ja tauon aluksi ongelmia alettiin etsiä huolellisesti.
”Mahasta löytyi sanomista, kun kunnolla tutkittiin. Hevonen sai lääkekuurit, ja talvi treenattiin topakasti. Kovaa ei ole ajettu, mutta hevonen on saanut paljon jarrukärrytreeniä ja käynyt kerran harjoitusraveissa.”
”Ei Wolframi vielä parhaimmillaan ole, mutta jos se alkaisi starttien myötä terävöitymään. Saataisiin se kykyjensä mukaiselle tasolle, koska kykyjä sillä riittää. Tuntui kyllä, että hoidot auttoivat selvästi. Hevonen on ollut hirmu iloinen.”
Silence Shotgun kiri Ylivieskan startissaan pitkään ja halukkaasti. Tästä voisi uumoilla hevosen olevan kipakassa nousukunnossa.
”Kyllä siltä tuntuisi”, Tenhunen komppaa.
”Juoksunkulut ei ole tällä oikein onnistuneet. Kiertäminen on ollut hankalaa, kun hevonen menee kurveissa vinoksi, jolloin vauhti tyssää. Varustemuutoksilla on pyritty saamaan ruuna paremmin ajettavaksi. On se itseluottamuksestakin ollut kiinni. Nyt on hyvä paikka, ja saadaan varmaan hyvä juoksu. Kyllä sen pitäisi kärkisijoja kolkutella.”
Iris vaikuttaa kehityskelpoiselta suomenhevoselta. Tamma otti hyvin vauhtia Kaustisella ennen ja jälkeen laukkansa.
”Iris ei ihan vielä ymmärrä kilpailutouhua. Siihen nähden se on mennyt hyvin eteenpäin ja ottanut vauhtia. Sillä on paljon sisässä, kun saadaan kaikki vaan ulos. Iriksellä on ajettu nätisti, kun tammasta halutaan pitkäaikainen kilpahevonen. Siinä on hevosta pitkäksi aikaa, luokkaa kyllä riittää”, Tenhunen kehuu.