

Iikka Nurmonen osallistui Need’emillä kiihdytykseen, mutta keulaan ei ollut aivan asiaa. Örjan Kihlström piti johtopaikan Double Deceiverillä hyvin määrätietoisesti.
Adrian Kolgjinilla oli lähdön keulahevosesta vielä oma käsityksensä. Kolgjini hyökkäsi Savastanolla eteenpäin, ja vauhti pysyi todella reippaana. Puolikas mentiin 07,8-vauhtia ja täysi kierros kellotettiin 07,9.
Yleisössä alettiin jo odottaa kentän kääntymistä, ja takapareista alkoikin ilmestyä vereksiä voimia voittotaistoon. Double Deceiver ei vain ollut tänään lyötävissä millään keinoilla. Örjan Kihlström piti 11,1-vauhtisessa lopetuksessa tilanteen kontrollissa. Double Deceiverin omistaja Stall Zet kuittasi voitosta 600 000 kruunun palkinnon.
Toiseksi kiri Dexter Dunnin ohjastama Crown. Kolmanneksi nousi Working Class Hero, jonka ohjastaja Antonio Di Nardo sai tililleen myös lähdön uusinnan vieressä startanneen Executive Ekin häiritsemisestä.
Loppuajaksi kirjattiin 1640 metrin ryhmäajossa 08,8a. Voittajahaastattelussa Örjan Kihlström totesi, että voittoaika olisi ollut vielä kovempi, jos hän ei olisi pitänyt Daniel Redénin valmentamaa hevosta loppukaarteessa kiinni. Kihlström halusi pitää kiritilat kiinni selässä tulevalta hevoselta.
”Kahden hiitin kisa sopii Double Deceiverille, ja se oli finaalissa todella terävä. Esitys oli tosi kova”, Kihlström kehui ohjastettavaansa.
Seitsemänneksi sijoittunut Need’em juoksi toisessa parissa ulkona. Myös johtavan selkään olisi ollut alussa mahdollisuudet. Toisella radalla kohtalona oli jäädä väsyvän hevosen taakse kiinni, minkä Iikka Nurmonen totesi kisan jälkeen.
”Hevonen tuntui siinä vaiheessa hyvältä. Örjanin selkä ei kiinnostanut alussa, koska silloin olisi ajettu vain kakkossijasta. Hevonen pääsi alussa puoli mittaa edelle, mutta ei koko mittaa. Saatiin ihan ok selkä eteen. Siitä kuviteltiin, jos päästään kääntämään ja koittamaan.”
Nurmonen oli vakuuttunut, että Need’em olisi tehnyt hyvän spurtin, jos hän olisi päässyt kääntämään hevosen kiriin samasta vauhdista.
”Kun vauhti tökkäsi loppukurvissa, hevonen ei pystynyt enää niin hiljaisesta vauhdista vaihtamaan rytmiä.”
Need’emin valmentaja Miika Tenhunen seurasi kisaa tallikurvista, ja totesi hevosen näyttäneen viimeiseen kurviin ”ihan täydeltä”.
”Harmittavasti se ei saanut kunnon mahdollisuutta. Tosi tyytyväinen olen hevoseen.”
Tenhunen kertoi, että Need’em kuuluu isoihin lähtöihin – varsinkin kotimaisiin. Jatkoa ei ole kuitenkaan vielä lyöty lukkoon.
”Kyllä se näyttää, että se näitä parhaita vastaan pystyy juoksemaan ja pärjäämäänkin. Annetaan hevosen nyt tästä palautua. Ruotsiin on reitti sen verran tuttu, että kyllä tännekin pystyy tulemaan”, Tenhunen sanoi arvoituksellisesti.