
Keski-Suomen Ravirata Oy järjestää aiheesta elokuun loppupuolella ylimääräisen yhtiökokouksen. Osakepääomaa pyritään korottamaan enimmillään noin 100 000 euroa.
Toimitusjohtaja Ahti Ruoppila kertoo, että raviratojen tukipäätöksissä on edellytys, että omia pääomia on jäljellä vähintään 50 prosenttia. Ruoppila valittelee, että raviradasta riippumattoman virheen vuoksi tilinpäätös myöhästyi, ja tulos meni enemmän tappiolle kuin ennakoitiin.
”Tilanne on sellainen, että tarvitaan pääomitusta. Me tehdään syyskuun loppuun välitilinpäätös. Sen pitää olla riittävästi positiivinen, tai meidän pitää kerätä pääomaa. Varmuuden vuoksi meillä on kaikki keinot käytössä”, Ruoppila selvittää tilannetta.
Osakeantia ei ole kohdistettu, vaan kyseessä on yleinen osakeanti. Ruoppila kertoo, että suunnitteilla on laajempi yleisötilaisuus, missä raviradan kuulumisista kerrotaan tarkemmin.
”Toki me toivotaan, että esimerkiksi Keski-Suomen Hevosjalostusliitto ja muut tutut toimijat osallistuisivat. Meille on tullut aikaisemminkin kyselyitä tahoilta, jotka haluaisivat merkitä osakkeita.”
Ruoppila on pitemmällä aikavälillä toiveikas raviradan talouden suhteen, mutta juuri tällä hetkellä tilanne on tiukka, ja sen hoitaminen vaatii paljon töitä.
”Kulut pidetään kurissa, ja yritetään saada lisää tuloja. Osakepääoman lisääminen on yksi keino muiden joukossa. Me ollaan yksi kahdeksasta ympärivuotisesta maakuntaradasta, ja me pidetään rata pystyssä keinolla millä hyvänsä.”
Toimitusjohtaja on tyytyväinen, että kaksi vuotta sitten pidettyjen Kuninkuusravien jäljiltä paikat ovat Killerillä kunnossa, eikä tällä hetkellä ole investointitarpeita.
”Muu oheistoiminta on meille tärkeää, mutta ravitoimintaakin pitää olla. Meillä on tulossa hevosiin liittyviä tapahtumia, mutta esimerkiksi myös Farmari -maatalousnäyttely vuonna 2028.”

Radan käyttöasteen nostaminen on toimitusjohtajan yksi ydintehtäviä.
”Onneksi vanha katsomo on saatu vuokrattua liikuntatiloiksi. Silti ei tämä kokonaisuus kovin helppo ole”, Ruoppila huokaa.
Kesällä 2025 raviratayhtiö ilmoitti vuoden 2024 tilinpäätöksensä yhteydessä, että sen käteiskassassa on havaittu noin 50 000 euron vaje. Ruoppila kertoo, että tapauksen tutkinta on yhä käynnissä, eikä kerrottavaa oikein ole.
”Olen ollut hiljattain tutkinnanjohtajaan yhteydessä, mutta eivät hekään voi tiedottaa enempää tällä hetkellä. Summa on meille merkittävä, ja toivoisin että asiaa kiirehdittäisiin. Helpottaisi, jos se rahasumma saataisiin jotenkin takaisin.”
Elokuu on Killerin raviradalla hyvin vilkas. Tulevana viikonloppuna Jyväskylässä järjestetään Ponikuninkuusravit. Järjestelyt ovat loppusuoralla.
”Molempina päivinä on 11 lähtöä, ja lähtöjen myynti on sujunut hyvin. Järjestämme perhetapahtuman, jossa on myös ponikunkkarit. Viikonlopun aikana alueella on monenlaista tekemistä. Toivotaan, että keli olisi kohdillaan.”
Kuun lopulla Killerillä ajetaan suomenhevosten Derby, joka on yksi radan profiilipäiviä.
”Yksi meidän harvoista. Toivotaan, että ensi vuoden kilpailupäivissä saataisiin hyviä päiviä. Ei auta kuin toivoa parasta.”
Ruoppila kiittelee Keski-Suomen hevosyhteisöä, joka puhaltaa hienosti yhteen hiileen.
”Meillä on mukavasti talkooväkeä ja hyvä tekemisen meininki. Äskettäin pidettiin uuden hallituksen ensimmäinen kokous. Meillä on hyvä porukka, missä on monen alan osaajia.”
Juttua päivitetty: Killeri on yksi kahdeksasta ympärivuotisesta maakuntaradasta.