

Kaksi kilpailupaikkaa, kolme viikonloppua, viisi hevosta, 40 kansainvälistä starttia. Neljä voittoa, 12 kertaa viiden joukkoon ja neljä kesken jäänyttä rataa.
Siinä on pähkinänkuoressa 16-vuotiaan esteratsastaja Jone Illin lähes kuukauden mittainen kevätretki Belgiaan. Kansainvälinen voittoprosentti laski, mutta nuori mies onkin siirtynyt astetta korkeammalle. Ykköshevosillaan hän kilpaili pääosin 140-tasoa. Keski-Euroopan kansainvälisissä lähtijöitä riittää, usein reilusti yli 50 luokkaa kohti.
Illin hevoset ovat 150-tasolle noussut Celtas Quillian, EM-, PM- ja SM-menestyjä Eolita L, syksyllä hänelle tullut Its Me G, Larsenien omistama Gregory Green sekä Sammalistosta Sonja Kaakon kanssa hankittu Lotto. Hevosista vain Eolita on oma, Quillianin ja Its Me G:n omistaa Kenneth Varsanpää.
”Ihan hyvä fiilis. Viimeinen viikonloppu vähän jäi harmittamaan, mutta olen tosi tyytyväinen hevosiin ja oli kiva päästä hyppäämään ulkona. Olen tosi tyytyväinen reissuun”, Illi summaa päästyään viimein kotiin Pohjanmaalle.
”Tosi moni katsoi sitä vettä, siinä oli vähän erilainen lankku edessä.”
Viimeinen rata päättyi keskeytykseen Eolita L:n kanssa. Kun tamma otti pari puomia alkuradasta, Illi päätti keskeyttää. Se oli tavallaan harmi, koska 15-vuotias tamma oli ollut koko matkan liekeissä: kaikkiaan kahdeksan starttia, joista kolme voittoa, yksi kakkonen, yksi kolmonen ja yksi nelossija, vaikka välissä kiimakin kiusasi.
”Hevoset olivat ehkä jo vähän väsyneitä viimeisenä viikonloppuna”, Illi miettii.
Parhaiksi suorituksiksi hän nostaa Eolitan neljännen sijan alle 25-vuotiaiden ratsastajien 140-GP:ssä sekä ensimmäisen viikonlopun 140-voiton kolmen sekunnin erolla kakkosen.
Quillian hyppäsi hyvin, mutta junioreiden joukkuekilpailussa se pysähtyi kerran vedelle, mitä se ei ole aiemmin tehnyt.
”Tosi moni katsoi sitä vettä, siinä oli vähän erilainen lankku edessä”, Illi toteaa.
Stopin jälkeen hän hyppäsi veden yli kahdestikin, koska se oli joukkuekilpailussa mukana molempien kierrosten radalla.
”Uskon ja todella toivon, että ei vedestä tule mitään ongelmaa”, Illi sanoo.

Erityisen ilahtunut hän oli Its Me G:n suorituksista.
”Siihen olen eniten tyytyväinen viimeisenä viikonloppuna. Se hyppäsi 140 yhdellä minun puomillani”, Illi toteaa. 40 ratsukon luokassa sijoitus oli kuudes. Aikaakin ruunalla pääsee: Illi ratsasti sen kanssa kaksi kakkossijaa 130-luokissa.
Uuden Loton kanssa hän etenee rauhassa, ja ruuna hyppäsi kaksi viikonloppua 120-130-luokkia.
”Se on tosi kiva, ja Riikka (aiempi ratsastaja Riikka Harjula) on tehnyt sen kanssa hienoa työtä. Tehdään sen kanssa maltilla, en ratsastanut sen kanssa lainkaan aikaa”, Illi kertoo.
Gregory Greenistä hän toteaa, että se tuntui stressaantuvan ulkokentällä.
”Kiva päästä sinne.”
Takaisin Suomeen Illit palasivat keskiviikkona iltapuoleen. Kotimatkan aikana Illi oli ehtinyt tehdä melkein kaikki koulutehtävät, ja heti torstaina alkoi lukion ensimmäisen luokan koeviikko.
Seuraavat kisat odottavat jo muutaman viikon kuluttua Norjassa.
”Kiva päästä sinne”, Illi hymyilee.
Kotona Myrkyssä kentällä on vielä kerros lunta. Illi toteaa, että oli silti kiva tulla kotiin.
”Tai olisin kyllä halunnut olla tuolla pidempään”, hän kyllä lisää.
Mutta sitten kun lumi sulaa, pääsee hyppäämään ulos ja kisakausi alkaa, on taas oikein mukavaa. Tarkoitus on tehdä PM:t Tanskassa ja EM:t Hollannin Peelbergenissä. Niiden lisäksi mennään Pohjola-sarjoja.
SM:issä Illi mielellään voittaisi taas kuudetta kertaa peräkkäin.
”Totta kai lähden voittamaan, mutta ei se ehkä harmita liikaa, vaikka kulta menisi muullekin”, Illi suunnittelee.