

PETÄJÄVESI. Polara ja Vapperi taustajoukkoineen toivat menestyshevosensa kuntalaisten ihasteltavaksi. Polaran valmentaja Antti Tupamäki pääsi estradille lauluesityksen kautta.
Elitkampen-voittaja Polara ja läpi sarjojen marssinnut Vapperi ovat pitäneet tänä vuonna Petäjäveden kunniaa yllä raviradoilla. Noin 4000 asukkaan keskisuomalainen kunta muisti menestyneitä ravureitaan lauantaina pidetyssä hevostapahtumassa, joka keräsi kymmeniä kävijöitä yläkoulun pihalle.
Sekä Polara että Vapperi taustajoukkoineen olivat paikalla, ja yleisölle kerrottiin kattavasti kaksikon tarinat ja tuoreet kuulumiset.
"Kunta halusi muistaa näitä hyvin menneitä hevosia. Kiva huomionosoitus ja onhan nämä kaksi helkkarin hyvää hevosta", Polaran osaomistaja ja valmentaja Antti Tupamäki kiitteli.
Edellisen kerran Pihtiputaalla 22. heinäkuuta kilpaillut Polara on ollut viime viikot kesälomalla, mutta palaa ensi viikolla valmennukseen. Turussa 17. syyskuuta ajettava Pohjoismaiden mestaruus ei ole poissuljettu, mutta ei myöskään varma lähtö Polaran kohdalla.
"Polaralla ei ole ajettu viime startin jälkeen ollenkaan, se on saanut olla laitumella. Veriarvoissa oli vähän sanomista ja aina se on ollut kesällä vähän vaisumpi. Kaikki tuntuisi olevan nyt kunnossa. Voi olla, että se rupeaa syksyä kohden terävöitymään. Eihän kunto ole mihinkään hävinnyt", Tupamäki pohti.
Vapperi puolestaan tähtää Tapio Mynttisen mukaan vasta seuraavalle T76-finaalikierrokselle, joka on lokakuun lopussa Porissa. Sitä ennen on suunniteltu paria starttia iltaraveissa.

