• Kerro, kerro kuvastin… – hevonen todennäköisesti ymmärtää olevansa itse peilikuvassa

    Kädellisten lisäksi hevonen on tutkitusti eläinlaji, joka mitä todennäköisimmin kykenee tunnistamaan itsensä peilikuvastaan.
    Tilaajalle
    Tutkijat ovat päätelleet, että hevosen kyky oman kuvajaisensa tunnistamiseen on todennäköisesti syntynyt luonnonvalinnan tuloksena.
    Tutkijat ovat päätelleet, että hevosen kyky oman kuvajaisensa tunnistamiseen on todennäköisesti syntynyt luonnonvalinnan tuloksena. Kuva: Sanne Katainen, kuvankäsittely: Aatu Jaakkola
    MT Hevoset|Hevosen terveys
    5.2.202313:00
    Kati Susi

    Italialaistutkimuksessa hevoset tutkailivat omaa peilikuvaansa ja elehtivät sen edessä samankaltaisesti kuin aiemmissa tutkimuksissa olivat tehneet harakat, naakat, varikset ja elefantit. Pään kääntely, kurkistelu ja kielen näyttäminen peilille olivat eläinlajista riippumattomia eleitä, joita tutkitut eläimet toistivat.

    Pisan yliopiston tutkijat toistivat äskettäin uudelleen kokeen, joka tehtiin hevosille ensimmäisen kerran vuonna 2017. Tutkijoiden mukaan tulokset antoivat vahvoja viitteitä siitä, että hevosella on kyky ymmärtää olevansa itse peilikuvassa.

    Kokeessa hevosia tuotiin vapaana rajatuille alueille sekä peitettyjen että paljaana olevien peilien eteen. Tutkimuksessa videoitiin ja seurattiin niiden reaktioita sekä tehtiin koe, jossa hevosen poskiin maalattiin värillisiä läiskiä.

    Kaikkiaan 14:stä tutkitusta hevosesta 11 yksilöä havaitsi poskilleen maalatut siniset ja keltaiset väritahrat peilin edessä ja koetti hangata niitä pois. Sen sijaan väritöntä geeliä poskistaan irti yritti hinkata vain viisi tutkimushevosta.

    Poskien puhdistusyritykset vahvistivat tutkijoiden mukaan käsitystä, että kädellisten lisäksi hevoset olisivat toistaiseksi ainut tällä metodilla tutkittu eläinlaji, joka ymmärtää olevansa itse peilikuvassa. Täysin ehdotonta ja lopullista kantaa tutkijat eivät kuitenkaan vielä asiaan ottaneet oman tutkimuksensa suhteellisen pienen otannan ja tutkimusmetodeista parhaillaan käytävän keskustelun takia.

    ”Tutkijat toteavat, että tulosten perusteella löydetty hevosten kyky oman kuvajaisensa tunnistamiseen on todennäköisesti syntynyt luonnonvalinnan tuloksena.”

    Yleisesti tieteentekijöillä on olettamus, että esimerkiksi elefanteilla ja delfiineillä olisi myös kyky ymmärtää olevansa itse peilikuvassa. Näitä lajeja ei kuitenkaan toistaiseksi ole vielä vastaavalla tavalla tutkittu.

    Tutkijat toteavat, että tulosten perusteella löydetty hevosten kyky oman kuvajaisensa tunnistamiseen on todennäköisesti syntynyt luonnonvalinnan tuloksena. Hevonenkin tarvitsee itsetuntemusta, jotta se pystyy vastaamaan kohtaamiinsa sosiaalisiin ja kognitiivisiin haasteisiin.

    Linkki tutkimukseen hevosten kyvystä tunnistaa itsensä peilikuvasta

    Artikkelin aiheet
    hevonen
    itsetunnistaminen
    tieteellinen tutkimus
    luonnonvalinta
    elon ymmärrys
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle