

Mikko Niemistön kahdeksanvuotias Fransson (Frans) kuului varsavuosinaan ikäluokkansa parhaimmistoon. Silloin oriina kilpaillut Fransson sijoittui V.G. Voiton jälkeen toiseksi niin Kriteriumin kuin Derbynkin finaalissa. V.G.
Voitto voitti viime kaudella ravikuninkuuden, mutta Franssonin tuoreimmasta kilpailusta on pian kaksi vuotta.
”Franssonin mahavaivat alkoivat vaivaamaan kuusivuotiskauden keväällä. Ne vetivät hevosen yleiskunnon todella alas”, huokaa Mikko Niemistö.
Seinäjoella vaikuttava Mikko Niemistö ei ole täysin luopunut toivosta Franssonin radoille paluun suhteen. Samanaikaisesti valmentajalla ei ole kuitenkaan tarkempaa suunnitelmaa suojattinsa tulevaisuudesta. Fransson ruunattiin viime syksynä. Ruunaus oli Niemistön mukaan ikään kuin viimeinen keino saada hevonen oikealle uralle.
”Franssonia liikutetaan säännöllisesti, sen puoleen homma on kohdillaan. Mutta ei koelähdön ajaminen ole ainakaan nyt ajankohtaista.”
Uransa 26 startissa peräti 21 kertaa kolmen parhaan joukkoon sijoittuneen Franssonin mailin ennätys 23,7a on viisivuotiskesältä.
”Olen itse asettanut sellaisen takarajan, että kyllä meidän tänä vuonna pitäisi päästä takaisin radoille. Muuten annetaan homman olla. Onhan tämä harmillista, kun hevonen oli heti V.G. Voiton jälkeen hopealla kovimmissa ikäluokkalähdöissä ja muutenkin ikäluokka oli kovatasoinen. Mielelläänhän sitä kokeilisi vielä ajaa kilpaa Franssonilla.”

Siipikarjatilaa pitävän Niemistön valmennuksessa on tällä hetkellä Franssonin lisäksi nelivuotias Falk (Frans). Oriin emä Liivia (Liising) on Franssonin sisko.
Viime vuonna tuloksen 35,0 koelähdössä juossut Falk avaa uransa sunnuntaina Mikkelin ravien ensimmäisessä lähdössä. Pikkuvarsana Niemistön talliin tulleella oriilla on tarkoituksella otettu rauhassa kilpailemisen suhteen.
”En halunnut ajaa Falkilla kilpaa vielä kolmevuotiaana. Kyllä tämä aika tasaveroinen on verrattaessa Franssoniin samanikäisenä. Ajetaan pari tavallista starttia uran alkuun ja sen jälkeen mietitään tulevia startteja. Toki Falk on maksettu ikäluokkakisoihin.”
Urallaan yli 900 starttia ja 109 voittoa ohjastanut Niemistö ei ajanut viime kaudella yhtään totoravistarttia. Ajohevosiakin on takavuosia vähemmän tallissa.
”Noiden kahden ajohevosen lisäksi tallista löytyy pari ponia. Raviurheilu on ollut aina harrastus minulle. Kotona on sen verran paljon tekemistä, ettei ole tullut ajettua kilpaa muidenkaan hevosilla viime vuosina.”