Päivän onnistujat:
Paavolan Hurmos
Iltapäivän Toto75-kierros käynnistyi kylmäveristen avoimella ryhmäajolla. Etukäteen lähdössä oli ainoastaan yksi suuri ennakkosuosikki, hallitseva ravikuningas V.G. Voitto. Takarivistä startannut ori eteni paineissaan heti parijonoon kolmanteen pariin ulos. Ari Moilanen odotti etukaarteeseen saakka, kunnes käynnisti suojattinsa kirin noin 900 metriä ennen maalia. Vauhdilla kohti kärkeä edennyt valjakko näytti jo olleen matkalla keulapaikalle saakka, kunnes V.G. Voitto otti yllättävän laukan. Hirmuinen loppuveto siivitti sen vielä kolmanneksi, mutta Paavolan Hurmoksen ja Siirin Valtsun edelle ei ollut asiaa.
Voittaja Paavolan Hurmos matkasi alkumatkan johtavan rinnalla, mistä valjakko pudotti hetkeksi keulassa juosseen Siirin Valtsun perään loppukaarteessa. Loppusuoralla valjakko nousi vapaalle ja Paavolan Hurmos spurttasi iloisesti ykköseksi. Jani Ruotsalainen ohjasti valmennettavaansa. Paavon tiimi omistaa Johanna Kaksosen kasvattaman kuusivuotiaan. Voittotulos oli 21,7.
Excusez Moi
Tammer-ajon paras päätyi seremonioihin suoraviivaisella taktiikalla. Takamatkalta startannut Excusez Moi ei ollut lähtösuoran nopein, mutta Jukka Torvisen aktiivinen ajo tuotti tulosta Need’emin juostua keulassa, miltä voittajavaljakko ryösti vetotyöt vajaa kierros ajettuna. Sen jälkeen naruille painanut ruuna johti välillä enemmän ja välillä vähemmän keulassa pitäen johtoaseman kuitenkin perille saakka. Kurri Jari Boko oli toinen ja Yohan Hills sijoittui kolmanneksi. Voittajahevosta valmentaa Jarno Kauhanen ja hän myös osaomistaa hevosen yrityksensä Equifit Oy:n kautta yhdessä Antti Peltolan kanssa. Minna Kauhanen hoitaa ja Menhammar Stuteri Ab on kasvattaja.
Emir
Nousijadivisioonan parhaan kiri tuotti tulosta. Lähdön ennakkosuosikki oli Christa Packalénin valmentama Emir. Huippuori Maharajahin veli ei ollut kolmosradalta lähtösuoran nopein. Hannu Torvinen ohjasti ajokkinsa toiseen pariin ulos, mistä suosikin kiri alkoi etukaarteessa 900 metriä ennen maalia. Suosikki sai painetta kakkossuosikilta Maxihill Trotilta vastaten kuitenkin varmoin ottein ykköseksi. Stable Emir omistaa Sannimari Puotilan hoitaman Emirin.