• Kuninkuusravilauantaina iso Jackpot

    Kuninkuusravilauantain T75-kierroksella on iso jackpot, kun ylimmän voittoluokan jakosummaan on lisätty peräti 200 000 euroa.
    Tilaajalle
    Kyvykäs Lancelot B.R. otetaan vihjesysteemiin Massimo Hoistin ainoaksi varmistukseksi.
    Kyvykäs Lancelot B.R. otetaan vihjesysteemiin Massimo Hoistin ainoaksi varmistukseksi. Kuva: Terhi Piispa-Helisten
    MT Hevoset|Ravivihjeet
    31.7.202612:00
    Joonas Teerikorpi

    Pikkuprinssi avaa lauantain Toto75-kierroksen, jonka peliaika päättyy lauantaina kolmelta.

    Mielenkiintoa lähtöön tuo ikäluokan ehdottomiin kärkinimiin kuuluvan Pörnä-Paten paluu tauolta. Sen viimeisin kilpailu on marraskuun Varsakunkku-finaali, jonka ori voitti oikein vahvan esityksen jälkeen runnottuaan Unelmavävyn rinnalta kärkeen.

    Unelmavävyn taktiikka on jännä nähdä. Se ei ole ollut keulasta parhaimmillaan. Nopeus ja rytminvaihtokyky tuntuvat olevan ruunan valtteja tällä hetkellä, joten olisiko nyt selkäjuoksun vuoro?

    Toisessa kohteessa Massimo Hoistilla voisi sanoa olevan pientä revanssihenkeä ilmassa, sillä se on kerran osallistunut Tammer-ajoon. Vuonna 2024 se oli toinen Atupemin jälkeen.

    Massimo Hoistilla on kovia näyttöjä 2 600 metrin volteista St Legeristä. Vihjesysteemin otetaan silti kaveriksi edeltä lähtevä Lancelot B.R., joka huippupäivänä ainakin haastaisi suosikin.

    Tammalähdössä Ginza on edelleen vahvoilla. Mikkelissä Ginza pelattiin lopulta suosikiksi ja se kirikin vakuuttavasti voittoon. Paikka on Ginzalle viime starteista tuttu ja turvallinen, mutta kuski vaihtuu Tommi Kylliäiseen.

    Haastajadivisioonassa Endurance Boy palaa tauolta. Se teki riskit juoksut Iikka Nurmosen tallista keväällä, vaikka kunnon palkintoa ei tullut Lappeen juoksun kariuduttua harmittavaan lopun laukkaan.

    Estelle Travianin balanssia kannattaa seurata. Tulosriviään parempikuntoinen tamma on ilmoitettu alustavasti kilpailemaan kengillä. Mikäli balanssi muuttuu, Estelle Travian kiinnostaa peleissä.

    Kuninkuuskilvassa Pro on avausmatkan ja koko kilpailun suosikki, vaikka se joutuu kiihdyttämään mailille ulkoa. Joka tapauksessa oriilla on kokemusta ja kovuutta enemmän kuin kahdella ensi kertaa kisassa mukana olevalla tallikaverillaan.

    Alarik Huikea on ollut tänä vuonna nimensä mukainen. Sillä kävi oriiden puolella paras arpaonni, sillä kuusivuotias kiihdyttää 2 100 metrille ja mailille keskeltä rataa. Santtu Raitalan taktiikka jää nähtäväksi lähinnä sen osalta, kuinka kovaa hän haluaa lähtöön satsata.

    Jockas Rita on jättisuosikki tammojen avausmatkalle, ja lähtökohtaisesti muillekin matkoille. Lauantain lähdössä keulakamppailu käydään Lumi-Oosan ja Villilotan välillä.

    Mikkelissä ensin mainittu ohitti sisältä lähteneen Villilotan, jolla toisaalta ei ollut muutenkaan paras päivänsä. Se näkyi varmasti myös lähtönopeudessa.

    Rivi päättyy mailin ryhmään. Steady And Quick on näistä asemista suosikki. Sitä puoltaa muun muassa se, että kova vastustaja Stoneisle Vertigo arvottiin vaikealle paikalle sisäradalle.

    Sunnuntain T75-kierroksen vihje julkaistaan sunnuntaiaamuna osoitteessa mt.fi/hevoset.

    Toto75-vihjerivi

    Lähtö 1: 10, 12, 7, 5, 6 (2, 11)

    Lähtö 2: 15, 8 (13, 14)

    Lähtö 3: 9, 5, 3 (2, 4)

    Lähtö 4: 3, 1, 4, 5, 7, 2, 11 (6, 12)

    Lähtö 5: 2 Jockas Rita (6, 4)

    Lähtö 6: 2, 5 (7, 6)

    Lähtö 7: 2, 5 (6, 1)

    840 riviä x 0,05 euroa = 42 euroa

    Artikkelin aiheet
    ravit
    Toto75
    Kuninkuusravit
    jackpot
    hevosurheilu
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle