

Kymenlaakso-ajon karsinnoissa moni kiinnitti huomiota Olli Koivusen ohjastamaan hevoseen, jolla on vaikea nimi. Prasutagus Secret teki väkivahvan juoksun ja piti lopussa varmaan voittoon ennen takamatkalta startannutta, Kriteriumissakin menestynyttä Magnitudea.
Osaomistaja Saku Mäkynen kertoo, että Harri Koivusen valmentamasta ruunasta on ollut koko ajan odotuksia, mutta voittojen lisäksi tauluun on tullut myös kirjaimia laukkojen merkiksi.
”Mulla on ollut koko ajan sellainen fiilis, että Olli ja Harri ovat tienneet tämän kyvyt. On porukalla emänkin kanssa koettu sellaisia juttuja, että osataan suhtautua, jos kaikki ei mene aina suunnitelmien mukaan. Mutta menestyksen hetkellä nälkä kasvaa syödessä”, Mäkynen kertoo.
Lauantaina Prasutagus Secret on uransa toistaiseksi ylivoimaisesti kovimmassa paikassa. Kouvolassa ajettava Kymenlaakso-ajo on kolmevuotiaiden lämminveristen kauden pääkilpailuja. Kisan ykköspalkinto on 40 000 euroa.
Mäkynen on ollut osaomistajana myös Prasutagus Secretin (Tobin Kronos) emässä Boadiceassa sekä myös tämän emässä Bourgue Bonitassa. Mäkysen eno Simo Kahila on ollut kimpoissa mukana alusta asti.
”Myös tammat olivat väkivahvoja, ja runttasivat johtavan rinnalta juoksupaikkaa moittimatta. Ollikin on sanonut, että Prasutagus Secretissä on paljon samaa kuin emässään.”

Boadicean kanssa jäi paljon jossiteltavaa. Lupaava tamma löi nelivuotiaana Kasvattajakruunun välierässä jopa ikäluokkansa kärkitammat Willow Priden ja Callela Lisbethin.
”Finaaliin tamma tuli kipeäksi, ja pian tämän jälkeen jännevamma lopettikin uran. Halusin teettää emästä varsan, johon kokosin ympärille viisihenkisen pikkukimpan”, Saku Mäkinen kertoo.
Hevosten erikoiset nimet tulevat kelttiläisestä historiasta. Boadicea oli kelttiläisen heimon ikeenien kuningatar, ja kuningas Prasutagus oli hänen miehensä. Ajanlaskumme alussa eläneellä parilla oli kaksi tytärtä.
”Keksin sitten tarinan, että tässä olisi kyseessä kolmas, salainen poika. Kun olen itsekin selostushommia tehnyt, niin oli tarkoitus tehdä raviselostajien kiusaksi vielä vaikeampi nimi. Siitä olisi kuitenkin tullut jo liian pitkä, että se olisi hyväksytty”, Mäkynen nauraa.
Mäkysellä ei ole ollut muita kimppahevosia, vaan hänen hevosten omistamisen historiansa kattaa ainoastaan edellä mainitut kolme hevosta.
”Ei niitä voi edes verrata, ravihevosen juokseminen on niin paljon jännittävämpää. Lisäksi kimppaomistamisen yhteisöllisyys on siinä tärkeä asia.”
Voittoprosentti omistajana on hurja. Bourgue Bonita voitti 31 kisastaan 11 ja Boadicea 29 kisastaan 12. Prasutagus Secretillä on tähän mennessä kuusi kisaa ja kolme voittoa.
”Ollaan oltu hirveän onnekkaita, että hevoset ovat pärjänneet. Tallilla juteltiin, ettei perustason ravihevonen välttämättä voita ikinä yhtään lähtöä.”
Mäkynen suosittelee kaikille hevosten kimppaomistamista, sillä omien hevosten starttien jännittämiseen verrattavia elämyksiä ei saa mistään muualta.

Suurelle yleisölle Mäkynen tuli loppukesästä tutuksi koripallon maajoukkueen Susijengin EM-kisaotteluiden studiolähetyksistä. Koripallon mediatöissä pitkään viihtynyt Mäkynen kertoo, että oman ravihevosen juoksu jännittää paljon enemmän kuin esimerkiksi Susijengin pronssipeli Kreikkaa vastaan.
”Ei niitä voi edes verrata, ravihevosen juokseminen on niin paljon jännittävämpää. Lisäksi kimppaomistamisen yhteisöllisyys on siinä tärkeä asia.”
Prasutagus Secretin jatkosuunnitelmista kysyttäessä Mäkynen toteaa päätösvallan olevan täysin Koivusten hallussa.
”Sovittiin alussa, että Harri ja Olli tekevät kaikki hevoseen liittyvät päätökset. He tekevät töitä sen kanssa, joten he tietävät, mikä sille on parhaaksi ja mihin hevonen kykenee.”

Koripallon selostustehtävissä Mäkynen on kokenut sen, mitä Suomessa on koettavissa.
”Vuosituhannen taitteessa aloin selostaa. Sen jälkeen olen selostanut kaikissa suomalaisissa medioissa, missä korista on näytetty. Eli olen saanut pelata sen homman läpi.”
Susijengin menestys ja tähtipelaajien hienot otteet ovat herättäneet kysymyksen, miten buumia saataisiin levitettyä myös kotoiseen Korisliigaan ja siinä pelaaviin seuroihin. Mäkynen toteaa, ettei kansainvälistä menestystä ole helppoa jalostaa kotimaassa.
”Suomessa ei ehkä osata olla niin ylpeitä omasta tuotteesta ja seurasta, kuten pitäisi. Ei mikään tässäkään asiassa tule automaattisesti. Ei menestys heijastu heti yleisömääriin. Seurojen pitäisi olla aktiivisia ja rakentaa omaa tarinaa.”
”Vaikka menestys on hieno asia, se ei itsessään tule lisäämään lajin kiinnostusta. Koripalloväki elää vähän omanlaisessaan kuplassa”, Mäkynen toteaa.