
MT Hevoset uutisoi viime viikolla Lahden Jokimaan maksaneen kauden suurtapahtumansa Suur-Hollola-Ajon voittajalle ykköspalkinnon useampana vuonna osissa.
Jokimaan ravirataa pyörittävän Lahden Hevosystäväinseura ry:n puheenjohtaja Pekka Kairtamo myöntää Suur-Hollolan ykköspalkintojen osamaksujärjestelyjä tehdyn useampana vuonna.
”Tausta sille, että tähän on lähdetty, on tietysti viikonlopun palkintopotti. Se on valtava, toiseksi suurin heti kunkkareiden jälkeen. Kassa on tiukilla kesän loppupuolella”, Kairtamo aloittaa.
”Asiaan on vaikuttanut myös se, että kun palkintotuki muuttui maa- ja metsätalousministeriön maksatukseen, alussa tukea maksettiin tasaisesti joka kuukaudelle jaettuna. Nykyään raha on paremmin jaksotettu, eli saamme kesälle isomman potin.”
Pekka Kairtamo kuvailee ykköspalkinnon osissa maksamista ”toimivaksi käytännön järjestelyksi”.
”Palkinto on maksettu kahdessa, joskus kolmessakin erässä. Näin on toimittu, jos se on sopinut omistajille. Asia on aina perustunut sopimukseen, eli jos näin on toimittu, se on ollut voittajahevosen omistajalle ok”, hän kertoo.
”Tässä on toimittu meidän omien sääntöjen puitteissa. Meillä ei ole säännöissä vaatimusta tiukasta rahastoimisesta, vaan Suur-Hollolan ennakkomaksut ovat vuosikymmenet pyörineet normaalin toiminnan ympäristössä. Kuninkuusravien (2019) jälkeen tosin on perustettu Suur-Hollola-rahasto, johon on laitettu rahaa syrjään.”
”Joku seuran jäsenkin on joskus kysynyt, ovatko ennakkomaksut turvassa, ja kyllä ne ovat. Me olemme vakavarainen seura, harva seura omistaa 50 hehtaaria maata ja kiinteistöjä noin hyvällä paikalla.”
Kairtamo kuitenkin myöntää, että seuran omaisuus ei ole sama asia kuin arjen maksuvalmius.
”Jokimaalla eletään niukkaa ja tiukkaa arkea, kuten raviradoilla muutenkin. Ei radalla löysää rahaa pyöri. Jos varaa on, aina investoidaan paikkojen ja toiminnan kehittämiseen. Seuran perusvarallisuus ja tase kuitenkin ovat vakaalla ja hyvällä pohjalla.”
MT:n tietojen mukaan ykköspalkinnon loppuosan maksaminen on ainakin joinakin vuosina mennyt jopa joulukuulle. Suur-Hollola-Ajon kaikkien ikäluokkien maksuerät erääntyvät marraskuun lopussa, mutta Pekka Kairtamon mukaan asioilla ei ole erityistä yhteyttä.
”Yleensä on kiinni enemmän siitä, mistä omistajan kanssa on sovittu. Riippuu siitä, miten on jaksotettu. Asia ehkä kuulostaa paljon dramaattisemmalta kuin se on. Meidän sääntömme sallivat tämän, ja niiden mukaan on toimittu.”
Vaikka järjestäjän omat säännöt eivät edellytä ennakkomaksujen rahastoimista, palkinnon osamaksumenettely kuitenkin on ollut selkeästi Suomen Hippoksen ohjeistuksen vastainen.
Raviurheilun ja hevoskasvatuksen keskusjärjestön toimitusjohtaja Minna Mäenpää painotti viime viikolla suurkilpailuja koskevan samat säännökset kuin muitakin palkintoja. Palkinnot kuuluu maksaa kahden viikon sisällä kilpailusta, tosin suurkilpailuissa palkintojen maksuaikatauluun vaikuttaa myös lääkeaine- ja dopingtestien tulosten valmistuminen.
”Niin me varmasti jatkossa toimimmekin”, Pekka Kairtamo vakuuttaa.
”Tämä on ensimmäinen kerta, kun joku kysyy asiasta ja selkeästi ohjeistetaan. Tämä on ollut käytännön joustava järjestely, josta aina on sovittu vastapuolen kanssa. Se on ollut sopimus eikä pakko, ja tuskinpa enää jatkossa sellaista edes yritetään.”
Kairtamo tunnetaan paitsi Jokimaan puheenjohtajana, myös muun muassa huippuravureiden Suven Sametin ja Vixelin osaomistajana. Hevosen omistajana hän ei ole törmännyt palkintojen osamaksamiseen tai ehdotuksiin sellaisesta.
”Tällaista ei ole tullut vastaan, mutta meidän hevosten saamat palkinnot ovat olleet huomattavasti pienempiä summia. Joskus jollakin radalla kyllä kestää selvästi yli kaksi viikkoa, eli se suositus ei ole koko totuus. Valitettavasti niin isoja summia ei ole tullut kohdalle, että olisi tällaisia kyselty.”
Kairtamon mukaan hän ei pidä kiusallisena, että järjestävä ravirata on kysellyt maksuaikaa suurkilpailun voittajilta.
”En tietenkään. Johtokunnassa on oltu tietoisia, miten asia hoidetaan, enkä ole koskaan kokenut, että asiasta olisi vastapuolen kanssa neuvoteltu tai riidelty. Jos on otettu yhteyttä, asiasta on joko sovittu helposti tai sitten ei ole, vaan on maksettu normaalisti. En ole törmännyt tässä olevaan ongelmaan. Joskus jotkut ovat toivoneetkin palkintojen maksamisen jaksottamista.”