• Teija Särkelä hankki voittokoneen etelästä: "Ei tule sitten vanhana harmiteltua, ettei vielä kerran kokeillut ravitouhua"

    Keskiviikkoisen Vermon-startin jälkeen tulokkaan suunta on pohjoiseen.
    Teija Särkelän hevosia juoksee keskiviikkona Vermossa ja maanantaina Rovaniemellä.
    Teija Särkelän hevosia juoksee keskiviikkona Vermossa ja maanantaina Rovaniemellä. Kuva: Teija Särkelän albumi
    MT Hevoset
    22.2.202212:35
    Kaj Närhinen

    Haukiputaalla sijaitsevan Virpi-tallin yrittäjä Teija Särkelä teki viime vuonna paluun raviurheilun pariin muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen. Hän hankki viime vuoden aikana neljä hevosta omistukseensa.

    ”Vein Rocking Flaxin Iida Lantolle valmennukseen. Eihän kolme ajettavaa sitten kotona näköjään riittänyt. Piti ostaa neljäs hevonen kotiin”, hymähtää Särkelä.

    Uusin ostos on huomenna Vermossa starttaava Smoked Lemon. Viisivuotiaaksi kääntynyt, koko ikänsä Harri Koivusen valmennuksessa kilpaillut ruuna omaa hienon statistiikan. Uran 14 kilpailusta peräti kuusi on päättynyt voittoon.

    ”Näin viime perjantaina myynti-ilmoituksen sosiaalisessa mediassa ruunasta ja tykästyin siihen. Siinä oli tosi paljon samaa näköä kuin Rocking Flaxissa. Viikonlopun aikana saimme sovittua kaupat.”

    Keskiviikkoisen Vermon-startin jälkeen ruuna suuntaa kohti Pohjois-Suomea. Hienosta statistiikasta huolimatta ei voittosummaa ole kertynyt kuin vajaat 9 000 euroa. Uusi omistaja on jo tutkaillut Bodenin sarjatarjontaa.

    ”Annetaan ruunan kotiutua kaikessa rauhassa uusiin kuvioihin. Ei meillä kiire ole starttiin.”

    Teija Särkelän hevoset ovat viettäneet sydäntalven hiljaiseloa. Teijan astma vaikeuttaa talvisin raveissa käyntiä.

    ”Rocking Flax saa olla Iidalla. Sehän oli oikein hyvä kakkonen tauolta paluussaan Iidalta. Pakkaskelit eivät sovi astmalleni. Raviurheilu on mukavampaa valoisaan vuoden aikaan.”

    Särkelä päätti viime vuonna hankkiessaan ensimmäisen ravihevosena tauon jälkeen, että satsaa tosissaan kaksi vuotta raviurheiluun. Hevosmäärää ei ole tarkoitus lisätä, ja 13-aikaisen Nandino Åsin astuttaminen keväällä on harkinnassa.

    ”Satsaan nyt ravihommaan täysillä. Ei tule sitten vanhana harmiteltua, ettei vielä kerran kokeillut ravitouhua. Tyttäreni tosin uhkasi ottavansa pankkikorttini pois. Vältytään kuulemma heräteostoksilta.”

    Särkelällä on mielenkiintoinen viikko edessään hevosenomistajana. Keskiviikkona Smoked Lemon starttaa jo hänen lukuunsa Vermosta. Ensi maanantaina Rocking Flax kilpailee Rovaniemellä.

    ”Vermossa taitaa takarivin uloimmalta lähtöradalta tehtävä muodostua liian vaikeaksi. Rocking Flaxille tuli hyvä kakkosrata Rovaniemelle. Siinä taitaa olla enemmän jännittämistä."

    Artikkelin aiheet
    raviurheilu
    Teija Särkelä
    hevosenomistus
    Smoked Lemon
    Vermo
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle