• Peter Untersteiner vuoden valmentaja Ruotsissa

    MT Hevoset
    11.2.201708:29
    MT toimitus

    Vuoden valmentajan titteli oli Peter Untersteinerin uran ensimmäinen.

    Halmstadilaisvalmentaja Untersteiner, 56, pyörittää lähes 200 hevosen valmennustallia pääpaikkanaan Kari Lähdekorven vanha talli Holmissa. Viime kaudella Untersteinerin valmennettavat voittivat 234 kertaa ja ansaitsivat yli 28 miljoonaa kruunua.

    Itävallassa syntynyt Untersteiner on noussut Ruotsin valmentajien ehdottomaan ykkösriviin vasta viime vuosina, ja menestys on ollut mahtavaa. Viime kaudella hän voitti valmennettavillaan mm. tammaderbyn ja Kungapokalenin. Peter Untersteinerin poika Johan Untersteiner kuuluu Ruotsin nuoren kaartin menestyneimpiin valmentajiin.

    Kauden kaikki 11 lähtöään voittanut Nuncio oli odotetusti vuoden hevonen. Nuncion suurin meriitti oli luonnollisesti Elitloppetin voitto.

    Vuoden ohjastajana palkittiin Örjan Kihlström, vuoden komeetta taas oli Kevin Oscarsson. Suomalaistaustaisia palkittuja olivat Timo Nurmoksen valmentama Readly Express, joka palkittiin vuoden nelivuotiaana sekä montépalkinnon saanut Veijo Heiskanen.

    Artikkelin aiheet
    Peter Untersteiner
    ruotsin raviurheilu
    vuoden valmentaja
    ravivalmennus
    hevosurheilu
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle