• Lappee yllättää ohjastajakilpailulla – Alessandro Gocciadoro maanantairavien tähtivieraana

    Lappeenrannassa nähdään kesäkuussa mielenkiintoinen maaottelu. Italian tähtikuskit kohtaavat ajajaottelussa Suomen kaksi Suomen huippuohjastajaa.
    Alessandro Gocciadoro (vas.) nähdään kesäkuussa Lappeen raveissa. Teemu Keskitalo kättelee italialaistähteä.
    Alessandro Gocciadoro (vas.) nähdään kesäkuussa Lappeen raveissa. Teemu Keskitalo kättelee italialaistähteä. Kuva: Lappeen ravirata
    MT Hevoset|Ravit
    22.5.202609:25
    Markku Lindström

    Kesäkuun 8. päivä pidettävissä Lappeenrannan iltaraveissa on kansainvälistä tunnelmaa. Ravien vetonaulana on tähtiohjastajakilpailu, jossa Italian huippuohjastajat Alessandro Gocciadoro ja Antonio Di Nardo ottavat mittaa suomalaistähdistä Santtu Raitalasta ja Ari Moilasesta.

    Neljä ohjastajaa kerää pisteitä ravien aikana ajettavista osalähdöistä. Lopuksi ajetaan finaalilähtö, johon eniten pisteitä kerännyt ohjastaja saa valita hevosensa ensimmäisenä.

    Finaali ajetaan virallisena totoravilähtönä, jossa neljä huippuohjastajaa kohtaavat toisensa. Hevoset lähtevät neljältä eri paalulta, ja lähtö on osa ravipäivän virallista kilpailuohjelmaa.

    Lappeenrannan Ravirata Oy:n toimitusjohtaja Teemu Keskitalo kertoo raviradan tiedotteessa, että ajatus kansainvälisestä ohjastajakilpailusta on syntynyt useamman sattuman ja idean kautta.

    “On todella hienoa saada italialaiset huippuohjastajat meille vieraaksi ja järjestää samalla tällainen poikkeuksellinen kuskikilpailu. Koko ajatus lähti alun perin siitä, kun kuulin jokin vuosi sitten voittajahaastattelussa maininnan, että Alessandron lempisarja on Sorjonen. Sarja on kuvattu Lappeenrannassa, joten halusin tarjota hänelle elämyksen ja mahdollisuuden päästä katsomaan kuvauspaikkoja. Idea itse kilpailuun puolestaan lähti Italiassa järjestettävästä vastaavanlaisesta kilpailusta, jossa myös Santtu Raitala ohjasti viime vuonna”, Keskitalo kertoo.

    Kesäkuun alku on Lappeenrannassa hienoa aikaa raviurheilun ystäville. Perjantaina ja lauantaina 5.-6.6. järjestetään Hevoset Linnoituksessa & Lappeenrannan Cityravit -tapahtuma.

    Lisää aiheesta
    • Teemu Keskitalo on Lappeenrannan raviradan uusvanha toimitusjohtaja.

      Ravit | Kuukausi sitten irtisanottu Teemu Keskitalo palaa Lappeenrannan raviradan johtoon

    • Ohjastaja ja valmentaja Alessandro Gocciadoro juhlii voittajaringissä omistajatahon edustajan sekä hoitaja Anu Niskasen kanssa.

      Ravit | Diva Ek vei suuret setelit ja Elitloppet-kutsun – suomalaishoitaja liikuttui

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    ohjastajakilpailu
    raviurheilu
    Lappeenranta
    Alessandro Gocciadoro
    maanantairavit
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle