
Lauantain T75-jackpotkierroksen päättäneen Tornio Midnight Race -kisan voittajahaastattelussa ollut norjalaisruuna Pretty Devilin hoitaja kertoi, ettei ruuna palannut tauolta, kuten ohjelmatiedoista saattoi päätellä. Se oli kilpaillut kesän aikana kolmesti lopputuloksin voitto, kakkonen ja voitto. Nämä Norjan startit eivät kuitenkaan olleet tulleet mukaan lauantain peli- ja ohjelmatietojen tulosrivistöön, vaan ainoastaan viimeisin Ruotsin startti kesäkuulta Skellefteåsta. Sekin oli toki voitto kovalla ajalla 12,9 voltista.
Totopelien säännöissä sanotaan, että vedonlyönnin järjestäjä eli Veikkaus Oy vastaa ainoastaan siitä, että hevosen numero ja nimi ovat lähtölistoissa oikein. Lähtölistoja ilmestyy hyvin monenlaisissa medioissa, eikä Veikkaus voi vastata kaikkien eri paikoissa esitettyjen tietojen oikeellisuudesta.
Kilpailutiedoista suomalaisissa ravikilpailuissa vastaa raviurheilun ja hevoskasvatuksen keskusjärjestö Suomen Hippos. Pahimmassa tapauksessa Pretty Devilin väärät tiedot olisivat voineet johtaa siihen, että se ei olisi mahtunut oikealla voittosummallaan enää lähtöön, johon se oli ilmoitettu. Kyseinen Tornio Midnight Race oli kuitenkin avoin neljä- ja viisivuotiaille, joten voittosummalla ei tässä tapauksessa ollut osallistumisen kannalta merkitystä.
Pretty Devilin voittaman lähdön jättisuosikkina kilpaili Hector Sisu, joka keräsi huomattavan ison peliosuuden 75-pelissä. Spekulaatiota aiheuttaa nyt se, moniko pelaaja olisi mahduttanut Pretty Devilin 75-kupongilleen, jos hevosen oikea tulosrivistö olisi ollut tiedossa.
”Todella harmittava tapaus, paha juttu”, Veikkauksen vedonlyöntijohtaja Juha-Matti Mäkilä myöntää.
”Jos joku totoaja kokee kärsineensä vääryttä asiasta, hän voi tehdä ratkaisusuositushakemuksen. Kaavakkeita löytyy meidän sivuiltamme. Poliisihallitus ratkaisee sitten ne eli kertoo kantansa tapauskohtaisesti.”
Suomen Hippos vastaa kilpailutiedoista. Suomen ja Norjan kilpailutietojärjestelmät eivät automaattisesti löydä tietoja toisiltaan, joten ne pitää syöttää toistaiseksi manuaalisesti.
”Tapahtui todennäköisesti inhimillinen erehdys”, Hippoksen tietohallintopäällikkö Jukka Niskanen kertoo puutteellisista tiedoista.
Hän on vetänyt viime vuosina Euroopan ravikeskusjärjestö UET:n projektia yleiseurooppalaisesta tulostietokannasta. Jos järjestelmä olisi ollut jo käytössä ongelmalta olisi vältytty, mutta kuinka tällainen pääsi näissä oloissa tapahtumaan?
”Ruotsin tulosten kanssa meidän järjestelmämme jo keskustelee automaattisesti, mutta Norjan tulokset oli ilmeisesti unohdettu selvittää. Tuo yhteinen euroopalainen tietokanta tosiaankin näytti taas tarpeellisuutensa. Siitä ilmestyy uusi demoversio lokakuussa, ja toivon mukaan saadan varsinainen systeemi käyttöön sitten mahdollisimman pian. Asia etenee hitaasti mutta varmasti.”
Linkki Pretty Devilin (T75-7:n voittaja lauantaina Torniossa) kilpailutietoihin Suomen Hippoksella