• Kaj Widellille tuli yhtäkkiä kiireinen viikonloppu

    Olle Goop joutuu väistymään tämän viikon ohjastuksista sairastumisen vuoksi.
    Olle Goop joutuu väistymään tämän viikon ohjastuksista sairastumisen vuoksi. 
    MT Hevoset
    9.4.201819:37
    MT toimitus

    Tiistai on lainaohjastaja Kaj Widellille leppoisa, mutta loppuviikko on Olle Goopin sairastuttua yhtä matalalalentoa.

    Kaj Widell elää urheilu-uransa parasta aikaa maagisesti 62-vuotiaana. Kysynnästä kertoo, että loppuviikko on Odensalassa Arlandan lentokentän lähellä asuvan suomalaistaustaisen catchdriverin kaikkien aikojen kiireisimpiä. Widellin kypärässäkin komeilee siniristilippu.

    Tiistai-illan Gävlen yhden ajokin  Ready For Moneyn jälkeen alkaa hurja putki. Keskiviikkona Solvallassa on kahdeksan, torstaina Örebrossa neljä, perjantaina Bollnäsissä neljä, lauantaina Färjestadissa kahdeksan ja Årjängissä sunnuntaina seitsemän ajokkia. Eli yhteensä keskiviikon ja sunnuntain välillä Widell ajaa koelähdöt mukaanlukien peräti 31 hevosta!

    " Björn Goop soitti heti kun sai minut kiinni maanantain Rättvikin lounasravien jälkeen", Widell kertoo ruuhkan taustaa.

    "Ajokkeja oli jo muutenkin hyvin, mutta hän tarvitsi kuskia yhdeksälle isälleen  Olle Goopille ilmoitetulle hevoselle Färjestadissa ja Årjängissa. Olle on kuulemma sairastunut, ja ilmeisesti joutunut oikein sairaalaan korkeiden tulehdusarvojen takia, toivottavasti paranee pian!"

    Olle Goop, 74, on poikansa tavoin Ruotsin raviurheilun legendaarisimpia. Vanhempi Goop on viime aikoina ollut taas aktiivisempi kilvanajopuolella muutamien hiljaisempien vuosien jälkeen.

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle