• Perttusella monta valttikorttia kotiradan huippuviikonloppuun

    ”Vixeli jäänee hitaana lähtijänä alussa. Mutta voimat puhuvat viimeisellä kierroksella", Tapio Perttunen ennustaa.
    Vixeli nähtäneen sunnuntaina SuurHollolan finaalissa radalla ensi kertaa ilman etukenkiä.
    Vixeli nähtäneen sunnuntaina SuurHollolan finaalissa radalla ensi kertaa ilman etukenkiä. Kuva: Terhi Piispa-Helisten
    MT Hevoset
    2.7.202109:30
    Kaj Närhinen

    Tapio Perttunen on vajaalla 70 valmennettavallaan yksi Suomen suurimmista valmentajista. Kotiradan kolmipäiväisiin raveihin orimattilaisvalmentaja marssittaa peräti 12 hevosta.

    Lauantaina Suur-Hollolan-ajon välierissä on mukana William Pine (T75-2).

    ”Ysirata on hyvä paikka meille. Ykköseltä lähtevä on nopea avaaja, siitä ollaan valmiiksi sisäradalla. Kaiken mennessä nappiin, voisi finaalipaikka olla ulottuvilla. Jatketaan ihan samoilla varusteilla."

    Sunnuntain kymmenentenä lähtönä ravattavassa kylmäveristen Suur-Hollola-ajossa Perttusen tallista on mukana kaksi osallistujaa. Valmentaja ajaa itse Vixeliä ja Ari Moilanen nähdään Uljaan Suomalaisen ohjastajana.

    ”Uljas Suomalainen meni hyvän ajan Härmässä. Ori pääsee juoksemaan sisärataa pitkin 40 metrin pakilta Voisi parhaimmillaan nousta toton tuntumaan. Jatketaan samoilla varusteilla ja kengityksellä kuin aiemmin."

    Vixelin suhteen Perttunen myöntää, että hän häntä harmittaa, kun hän ei uskaltanut ottaa eturivin lähtöpaikkaa 40 metrin pakille laukkariskin vuoksi.

    "Takarivistä jäämme vielä enemmän starttihetkellä. Veikkaisin, että olemme sen 100 metriä jäljessä johtavaa. Olen ajatellut ottaa etukengät pois ensimmäistä kertaa. Sen pitäisi auttaa Vixeliä, ja luulen että pystymme napsimaan aika monta sijoitusta viimeisellä kierroksella Vixelin kanssa”.

    Sunnuntaina ravattavissa nuorten lämminveristen lähdöissä Perttusen tallista on mukana mielenkiintoisia osallistujia. Neljävuotiaiden tammojen Suur-Hollolan Best Princessissä on mukana MAS Evelyn.

    ”Sisäradan lähtöpaikasta huolimatta taitaa olla liian kova tehtävä”, aprikoi valmentaja kutoslähdön asetelmia.

    Seuraavassa lähdössä Perttusen Amille Annabel on mukana kolmevuotiaiden Tammahambossa.

    ”Oli oikein hyvä viimeksi voittaessaan hyvällä ajalla. Juoksun onnistuessa takarivistä ei tamma ole ihan ulkona kärkikamppailusta. Kenellekään näille kolmesta nuoresta ei tehdä sen enempää varustemuutoksia viikonlopulle.”

    Mask Off on puolestaan mukana sunnuntai-iltapäivän kahdeksantena lähtönä ravattavassa Suur-Hollolan Nelivuotispokaalissa.

    ”Paremmalta lähtöpaikalta olisin ollut optimistisempi. Hevonen on kunnossa, ja riittäisi oikein hyvin näissä lähdöissä. Mutta kasirata auton takana voi olla tekemätön paikka,” analysoi Perttunen viime vuonna Suur-Hollola Hambon voittaneen orin tehtävää.

    Artikkelin aiheet
    Tapio Perttunen
    Suur-Hollola-ajo
    ravit
    hevonen
    Orimattila
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle