• Italiassa jaetaan lähes 800 000 euron potti sunnuntaina ‒ jahdissa mukana suomalaisia ja ruotsalaisia

    Ensi sunnuntaina ratkaistaan yksi ravimaailman suurimmista palkinnoista, Lotteria-ajo Napolissa. Mukana on pohjoismaista väriä: muun muassa Örjan Kihlström, suomalaisille tuttu Chief Orlando ja Anu Intosen hoitama Cokstilekin.
    Tilaajalle
    Örjan Kihlström on kysytty ohjasartisti. Ensi sunnuntaina hän kilpailee Napolissa.
    Örjan Kihlström on kysytty ohjasartisti. Ensi sunnuntaina hän kilpailee Napolissa. Kuva: Ville Toivonen
    MT Hevoset|Ravit
    27.9.202214:00
    Riku Niittynen

    Italian ravikilpailujen palkintorahat jakautuvat hieman eri tavalla, kuin esimerkiksi Pohjoismaissa. Tällä hetkellä on selvää, että sunnuntain palkintopotti Lotteriassa sisältäen finaalin, kolme karsintaa ja consolation-lähdön on 768 900 euroa. Finaalin voittajalle on tarjolla viime vuoden tapaan noin 260 000. Sama hevonen voinee voittaessaan karsinnan ja finaalin ansaita noin 275 000. Italiassa koko palkintopottiin lasketaan myös kasvattajarahoja.

    Elitloppetin ykköspalkinto oli tänä vuonna viisi miljoonaa kruunua (tämän päivän valuuttakurssilla noin 460 000 euroa), Prix d’Ameriquen 450 000 euroa, The Hambletonianin, Yonkers International Trotin ja Mohawk Millionsin 500 000 dollaria (518 000 euroa juuri nyt). Ruotsin Derbyssä ja Kriteriumissa palkinto on kaksi miljoonaa kruunua, mutta niin sanotun dubbelchansin ansiosta voittajat saivat tänä vuonna neljä miljoonaa (366 000 euroa).

    Vuodesta 1947 asti ratkaistu Lotteria-ajo ei siis ole maailman suuripalkintoisimpien kisojen terävimmässä kärjessä. Se on joka tapauksessa Italian suurin ja maailmanluokassa kärryurheilussa, oli miten oli. Vertailun vuoksi 2022 suurimman suomalaisen kansainvälisen lähdön voittaja Cokstile (Quite Easy) sai Finlandia-ajon ykkösestään Vermossa vappuna 110 000 euroa. Italialainen Norjassa syntynyt ori on suomalaisine hoitajineen mukana myös pyhän Lotteriassa. Anu Intonen hoitaa Cokstileä, kuten saman omistajan kisassa mukana olevaa Usain Tölliäkin (Googoo Gaagaa).

    Viime vuonna Lotterian vei Face Time Bourbon (Ready Cash). Ori loukkasi jalkansa tammikuussa ja vaikuttaa nyt siitosoriina, mutta sen pääomistajan, Napolin seudulla asuvan Antonio Somman, rooli on edelleen iso. Somman Vivid Wise AS (Yankee Glide) on puolestaan tämän vuoden suosikkeja. Toisaalta vuoden 2020 voittaja Zacon Gio (isästä Ruty Grif, jonka isä on puolestaan Lotterian kolmesti voittanut Varenne) on Somman kasvatti. Hänen kasvatustoimintansa tunnetaan Gio-loppuliitteestä.

    Tämän vuoden Lotterian hallitseva nimi on Pohjoismaissakin vaikuttava italialaisvalmentaja Alessandro Gocciadoro. Hän valmentaa Lotteriassa Vivid Wise AS:n ohella yhteensä peräti 10 hevosta kaikkiaan 24:stä osallistujasta. Gocciadoro onkin palkannut pyhäksi muun muassa Ruotsin huippunimen Örjan Kihlströmin ohjastamaan kolmea Lotterian valmennettavaansa.

    Pohjoismaista väriä Napolin Agnanon radalla edustaa myös Fredrik B Larssonin valmentama ruuna Milliondollarrhyme (Ready Cash), jonka rattailla nähdään ranskalainen Franck Nivárd. Kakkoskarsinnassa on mukana aiemmin suomalaisomistuksessa juossut nykyään Gocciadoron tallista kilpaileva Chief Orlando (Orlando Vici), joka on edelleen Suomen rekisterissä. Joukossa on muitakin tuttuja nimiä, esimerkiksi Timo Nurmoksen aiemmin valmentama ja yhdessä iisalmelaisen Murtola Invest Oy:n kanssa omistama Global Trustworthy (Muscle Hill).

    73. Lotteria-ajon kolmen karsinnan lähtölistat (ohjastajineen ja valmentajineen):

    1. karsinta:

    1) Dorgos de Guez – Jean Michel Bazíre – Jean-Michel Bazíre

    2) Achille Blv – Enrico Bellei – Enrico Bellei

    3) Viscarda Jet – Crescenzo Maione – Gaetano Somma

    4) Zorro Wind – Örjan Kihlström – Alessandro Gocciadoro

    5) Cokstile – Vincenzo Piscuoglio Dell'Annunziata – Mattia Orlando

    6) Vaprio – Renè Legati – Alessandro Gocciadoro

    7) Zacon Gio – Roberto Vecchione – Holger Ehlert

    8) Always Ek – Alessandro Gocciadoro – Alessandro Gocciadoro

    2. karsinta

    1) Vincero’ Gar – Pietro Gubellini – Pietro Gubellini

    2) Bonneville Gifont – Lucio Becchetti – Lucio Becchetti

    3) Bleff Dipa – Roberto Vecchione – Holger Ehlert

    4) Vernissage Grif – Alessandro Gocciadoro – Alessandro Gocciadoro

    5) Chief Orlando – Vincenzo Piscuoglio Dell'Annunziata – Alessandro Gocciadoro

    6) Synergy – Örjan Kihlström – Alessandro Gocciadoro

    7) Global Trustworthy – Antonio di Nardo – Alessandro Gocciadoro

    8) Delia du Pommereux – David Thomain – Sylvain Roger

    3. karsinta

    1) Usain Töll – Vincenzo Piscuoglio Dell'Annunziata – Mattia Orlando

    2) Milliondollarrhyme – Franck Nivárd – Fredrik B Larsson

    3) Feydeau Seven – Jean Michel Bazíre – Jean-Michel Bazíre

    4) Bengurion Jet – Alessandro Gocciadoro – Alessandro Gocciadoro

    5) Vivid Wise As – Matthieu Abrivard – Alessandro Gocciadoro

    6) Atik Dl – Antonio di Nardo – Genaro Casillo

    7) Birba Caf – Enrico Bellei – Enrico Bellei

    8) Zinko Top – Örjan Kihlström – Alessandro Gocciadoro

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle