• Toto75-karonkka: Akvarelli, Arctic Greetta ja Scudetto suurkilpailuiden ykköset – Santtu Raitalalle neljä Toto75-voittoa

    Kotimaan pääpeli ratkaistiin tällä viikolla Jyväskylän Killerjärvellä, missä mielenkiintoa riitti jo ennen Toto75-pelin alkua.
    Tilaajalle
    Janne Korpi lasketteli Arctic Greetalla kaksivuotiaiden tammojen Kasvattajakruunun voittoon.
    Janne Korpi lasketteli Arctic Greetalla kaksivuotiaiden tammojen Kasvattajakruunun voittoon. Kuva: Kalle Jokinen / Suomen Hippos
    MT Hevoset|Ravit
    23.11.202508:00
    Toni Sarkama

    Päivän onnistujat

    Santtu Raitala

    Iltapäivän onnistujaa ei tarvitse kauaa pohtia. Maamme ajajaliigan ykkösnimi on palannut ryminällä kotimaahansa Uuden-Seelannin MM-kiertueen jälkeen. Lauantaina pihtiputaalainen ohjasti neljä voittoa Toto75-lähdöistä. Voittoisat ajokit olivat Ete Jet, Luottomies, Ramsgate ja Vänrikki.

    Akvarelli

    Viisi- ja kuusivuotiaiden suomenhevosten Tammaderbyssä oli etukäteen vain yksi nimi, Henkinen.

    Rastipelissä yli 80 prosentin luottamuksen saanut karsintavoittaja ottikin porukan komentoonsa kakkosradalta. Sen jälkeen lähtö ei ollut kuitenkaan taputeltu, sillä matkavauhti pysyi keulahevosen toimesta reippaana halki matkan. Väliajat olivat 21,5-23,5.

    Toisessa ulkona nautiskellut Akvarelli hyödynsi reippaan matkavauhdin kirimällä päätöspuolikkaan mittaisella kirillä 15 000 euron arvoiseen voittoon. Nätti Tiana pääsi lähituntumaan muttei edelle. Henkinen oli kolmas.

    Tuomas Pakkanen ohjasti Henna ja Markku Latvalan omistamaa ja kasvattamaa Akvarelliä, jonka voittoaika oli 26,9a. Markku on hevosen valmentaja ja Henna hoitaja.

    Akvarelli oli Tammaderbyn ykkönen. Vasemmalla ohjastaja Tuomas Pakkanen, hevosen oikealla puolella palkintoineen Akvarellin taustajoukot Henna ja Markku Latvala.
    Akvarelli oli Tammaderbyn ykkönen. Vasemmalla ohjastaja Tuomas Pakkanen, hevosen oikealla puolella palkintoineen Akvarellin taustajoukot Henna ja Markku Latvala. Kuva: Kalle Jokinen / Suomen Hippos

    Arctic Greetta

    Kolmen suurkilpailun lauantaipäivä käynnistyi kaksivuotiaiden lämminveritammojen Kasvattajakruunu-finaalilla.

    Ison rahan finaali ja Pekka Korpi sopivat jälleen yhteen kuin nenä päähän. Arctic Greetan voittoisasta ohjastuksesta vastasi Pekan poika Janne Korpi.

    Itse kilpailu oli Korpien hallussa niin ennen kuin jälkeen lähdön, sillä finaalin suursuosikkina starttasi Jannen veljen Hannu-Pekka Korven valmentama Miss White Gold. Se tekikin jälleen hyvän esityksen tarjoten kovan vastuksen Arctic Greetalle, joka oli mennyt eteenpäin muutaman viikon takaisesta Hevosenomistajapokaalista, missä osat olivat toisinpäin.

    Lauantaina Arctic Greetta otti alun tarkkailen Ava Di Alceen haettua vetotyöt nimiinsä. Ensimmäisellä takasuoralla Janne Korpi teki ratkaisun ajaa suojattinsa kanssa vetotöihin. Tällöin suursuosikki Miss White Gold jäi taivaltamaan toista rataa pitkin ilman vetoapua.

    Päätöspuolikkaalla kaksikko otti tosissaan toisistaan mittaa, mutta keulapaikka oli valttia 15,5-lopetuksessa. Pekka Korpi valmentaa hevosta ja on sen omistaja yhtiönsä Star Racing Oy:n kautta. Hän on myös lahjakkaan Calgary Gamesin tyttären kasvattaja. 25 000 euron ykkösrahat irtosivat ajalla 17,0a.

    Scudetto

    Kaksivuotiaiden oriiden ja ruunien Kasvattajakruunu-finaalin voitto matkasi Lahden suuntaan.

    Jarno Kauhasen valmentama ja osaomistama Scudetto otti muilta luulot pois jo lähtösuoralla. Seiskaradalta aivan omaa vauhtiaan kiihtynyt Scudetto sai vetää keulassa mieleistään tempoa. Päätöspuolikas tultiin 15-kyytiä, joka riitti lauantaina 20 000 euron arvoiseen ykkössijaan.

    Esa Holopainen vastasi ohjastuksesta. Nylon Beat Stable on kasvattanut hevosen yhdessä Ari Takanevan kanssa. Quattro Campioni on voittajan omistajatalli. Ykköspalkinto oli 20 000 euroa ja voittotulos 17,1a.

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle