Kautensa voitolla avannut Suven Sametti on vihjeen toinen luottohevonen. Takarivistä starttaava tamma on samanlaisen tehtävän edessä kuin viimeksi.
Rivin avauksessa Romanov Comery hakee jatkoa voittoputkelleen ja on selkeä suosikki. Sisemmän lähtöpaikan saanut Coolman Evo oli viime voitossaan loistava ja pystyy tarjoamaan keulasta kunnon haasteen.
Toisen kohteen Pistojoen Lotta on rohkeimmille jopa varmaehdokas. Tamma hävisi viimeksi vain voittokone Corealle ja voi päästä nyt etenemään pitävään piikkiin.
Nousukuntoinen Rimpauttaja on ensimmäinen varmistus, ja kupongille rastataan vielä kolme hevosta lisää.
Kolmannessa kohteessa moni hyväkuntoinen hevonen sai haastavan lähtöpaikan, ja lähtö näyttää yllätysherkältä.
The Lost Battalion epäonnistui viimeksi, kun Kouvolan tiukat kaarteet eivät sopineet sille. Ruuna oli aiemmissa starteissa oikein hyvä. Kautensa positiivisesti avannut Coconut Match on ensimmäinen varmistus.
Hyvät lähtöasemat saanut Marier Mili pystyy parantamaan kauden avauksestaan ja voittamaan joko keulasta tai lyhyellä kirillä kärjen takaa. Kupongille otetaan vielä monta muutakin.
Kolminkertainen ravikuningatar Suven Sametti avasi kautensa voitokkaasti ja saa neloskohteessa luoton takarivistä huolimatta.
Tamma torjui Seinäjoella Landen Iitan loppusuoran kamppailussa ja parantanee otteitaan pitkän tauon jälkeen.
Viides kohde on huipputasokas Helsinki-ajo, jossa maamme ykkösravuri Massimo Hoist saa luoton, vaikka tehtävä on paljon haastavampi kuin kauden avausstartissa.
Ori ei välttämättä pääse tällä kertaa keulaan, mutta on selkeä voittajasuosikki muiltakin juoksupaikoilta.
Kuudennessa kohteessa keulavoittoon tähtäävä Tilun Touko rastataan ensimmäisenä. Comistus on kuntopuntarissa samalla tasolla ja voi pystyä voittoon suosikin ulkopuolelta.
Takarivin Vilkkeen Villi oli viimeksi sijoitustaan parempi, kun tehtävä oli liian vaikea takahevosille. Ori pystyy kirimään voittoon, jos matkavauhti ei mene liian hiljaiseksi.
Päätöskohteena ajettavassa Uudenmaan Upeimman finaalissa paalun Yes Ma'am yrittää karkuun takamatkan isorahaisilta.
Tamma oli loistava etenkin viime voitossaan ja voi olla samanlaisena pysäyttämätön. Takamatkalta rastataan varmistuksena Piccolo Cocktail, jonka kauden avausstartit olivat erittäin lupaavia.
Lähtö 1: 7,5 (2,8)
Lähtö 2: 7,9,15,13,1 (3,6)
Lähtö 3: 9,11,3,8,6,12,10 (1,7)
Lähtö 4: 9 Suven Sametti (1,10)
Lähtö 5: 3 Massimo Hoist (6,2)
Lähtö 6: 6,5,10,2 (11,8)
Lähtö 7: 1,12 (11,3)
560 riviä x 0,05 euroa = 28 euroa