Linnea Haukilehto kehottaa malttiin: ”Metrikin on jo aika iso suomenhevoselle”

Omalla Aroha Pilotillaan Linnea Haukilehto ehti saavuttaa kaksi suomenhevosten estemestaruushopeaa ja viime vuonna tuli kultainen mitali lainaratsulla Kai-Keikari (Ponuveikko – Ellun Voi). Ei ole vaikeaa veikata, että monta mitalia on vielä odottamassa.

Ammatiltaan Linnea Haukilehto on ensihoitaja ambulanssissa. Hän opiskeli aikanaan ensin hevosalalla ratsastuksenohjaajaksi ja opetti Peikin tallilla Kauniaisissa, sitten hän toimi pitkään Viikin Hevossairaalassa klinikkaeläinhoitajana. Samalla mielessä kyti ajatus jostain toisestakin alasta, ja kymmenisen vuotta sitten hän päätti jättää hevoset sivutoimeksi.

Nyt hän kuvaa onnenpotkuksi tapahtumaa, jossa oma tuttu puoliverihevonen potkaisi häntä päähän. Potkusta selvittiin säikähdyksellä, mutta ambulanssissa hoitajien kanssa jutellessa löytyi uusi ammatti. Itse onnettomuudesta Haukilehto toteaa, niin kuin hevosihmiset usein.

”Ihan tyhmä tilanne, oma vika. Oma hevonen ja luotin liikaa”, hän sanoo.

Haukilehto on melkein satulaan syntynyt, sillä hänen äitinsä harrasti hevosia ja niitä oli kotipihassa Kellokoskella Tuusulassa. Tytär sai ihan pienenä ensin oman shetlanninponin ja sitten vähän myöhemmin vuonohevosen ja puoliverisen risteytyksen, jolla pääsi pienille kilparadoille. Ensimmäinen suomenhevonen tuli taloon vuonna 1997, kun Haukilehto oli kahdeksan. Se tuli Suomenratsut ry:n nykyiseltä puheenjohtajalta Kirsti Palvalta, ja pakkohan se oli ostaa, kun nimi oli Ritun Tähti (i. V.T. Ajatus), ja Linnean äiti on Ritva.

”Se oli kohtalo”, Haukilehto hymyilee.

Haukilehto kävi Ruovedellä ratsastuslukion, jonne mukaan ehti perheen ensimmäinen suomenhevoskasvatti, tamma Hermione (Hermeli – Hornavili). Se oli todella laadukas tamma, joka kantakirjattiin suoraan ykkösellä ja joka oli kasvattajakilpailun kakkonen sekä esteillä että koulussa.

Se pärjäsi hyvin Hippos-luokissa, mutta se loukkaantui 10-vuotiaana vuonna 2015. Mestaruuksissa se ei ehtinyt menestyä, minkä Haukilehto laittaa omaan piikkiinsä, sillä tamman piti auttaa paljon nuorta ratsastajaa. Varsoja Hermione sai tehdyksi vain kaksi.

Ritun Tähti taas jätti kaksi varsaa, joista Aroha Kastanja teki Haukilehdoille hyvin tärkeän hevosen: ison, innokkaan ja kapasiteetikkaan Aroha Pilotin. Kun se piti lopettaa viime elokuussa pahan jalkavamman takia, Haukilehdot ostivat itselleen Aroha Kastanjan viimekesäisen varsan Kirsikkarokki (i. Ypäjä Rokki). Päätös oli helppo tehdä, kun varsan isänisä on Pilotinkin isä Ponuveikko, ja pään merkki ihan kuin Pilotilla.

Toisen polven omakasvatti Aroha Pilotille esteen koko ei ollut koskaan ongelma, kertoo Linnea Haukilehto. Kuva: Miia Lahtinen

Haukilehdon hevoset asuvat yhä hänen lapsuudenperheensä kotitallissa Kellokoskella, ja ratsastaja itse miehensä kanssa Vantaalla. Työpaikka on Järvenpään ambulanssissa.

”Se on mielenkiintoista ja mukavaa, vaikka tietysti siihen kuuluu ei-niin-mukaviakin juttuja”, Haukilehto sanoo työstään. Vuorotyö on raskasta, mutta se jättää myös aikaa hevosille.

Hevosista neljä on omia. Kirsikkarokin lisäksi Haukilehto omistaa 6-vuotiaan Aroha Hestian, joka on Hermionen varsa Rannan Ruhtinaasta. Lämminveriratsujakin on kaksi: siitostamma Lady Casiro (Casiro 1 – Quincento) sekä sen varsa Oganosta. Jatkossa Haukiehto toivookin ratsastavansa myös isommissa avoimissa luokissa. Toistaiseksi puoliverikasvatuksen paras hedelmä on 2-vuotiaana Kyvyt Esiin -kilpailun ja 4-vuotiaana Laatuarvostelun voittanut Aroha Caramel (Chacoon Blue – Namelus R), joka on Petra Heikkisen tallissa.

Omien kasvattien lisäksi Haukilehdolla on monta muuta ratsastettavaa. Menestysratsuja ovat olleet Hiiden Linkman, Päällikkö, Hilkun Ruusu, Vionetta ja nykyiset Kai-Keikari ja Vaahterikon Ryminä.

Haukilehto iloitsee siitä, että hevosia on löytynyt, ja niiden kautta on saanut tutustua moniin mukaviin ihmisiin. Hän toteaa, että suomenhevosten estepiirit ovat hengeltään hyvät, ja toisten onnistumisista osataan iloita. Suomenhevosten kanssa amatööriratsastaja pääsee lyhyempää tietä mukaan kivoihin ja arvostettuihin kilpailuihin.

Linnea Haukilehto kasvattajan ominaisuudessa kouluratsastuksen Kasvattajakilpailun palkintojenjaossa Hermionen pojan Aroha Herkuleksen ja ratsastaja Minttu Liukon kanssa. Kuva: Miia Lahtinen

Ratsastuksen hän haluaa pitää selkeänä ja yksinkertaisena. Suomenhevosten kanssa oleellisinta on muistaa, että kyseessä on kylmäverirotu.

”Ne ovat etupainoisia ja usein raskaita, ja niiden kanssa pitää mennä ennemmin hitaasti kuin nopeasti isoille radoille”, hän painottaa.

Hevosten tulee olla hyvin valmisteltuja ratojen tehtäviin, ja palautumiseen pitää kiinnittää huomiota.

”Ei hypätä koko vuotta isoja”, Haukilehto neuvoo.

Joskus hevosten hyvä luonne saa ihmiset kiirehtimään, mutta edellisellä tasolla pitäisi pärjätä, ennen kuin noustaan seuraavalle.

”Metrikin on jo aika iso suomenhevoselle”, hän sanoo ja muistuttaa, että vaikka kotona menisi isompikin este, kilpailuissa edessä on myös sarjat ja tehtävät. Siksi 7-vuotiaskaan ei usein ole valmis mestaruuksiin tai Pohjola-luokkiin.

Suomenhevosihmisiä on pitkään keskusteluttanut se, että ratsukoiden määrä mestaruustasolla on romahtanut vuosituhannen alusta. Sen myötä mestaruuksien korkeutta on laskettu viidellä sentillä viimeisen radan 115 senttiin.

Haukilehto luottaa, että tulevalla kaudella hyppääjiä on taas paremmin. Siitä hän on varma, että ainakaan hevosten laatu ei ole laskenut.

”Mä luulen, että ihmiset ovat nykyään varovaisempia. Ei mennä niin reikä päässä, ja hevosten hyvinvointikin otetaan paremmin huomion. Eikä 80-luvun 110 ole sama kuin nyt 110. Puomit ovat kevyempiä ja radat teknisempiä”’, hän miettii.

Kilpailemisen kalleuskin vaikuttaa.

Suomenhevosesta rotuna hän tietenkin tykkää. Erityisen kivaa on olla mukana tiellä, jossa nuoresta hevosesta kehitetään mestaruusluokkien hyppääjää.

”Suomenhevoset ovat niin persoonallisia ja hauskoja tyyppejä, ja niillä on hyvä ratsastettavuus. Kauhean kiva niiden kanssa on tehdä”, Haukilehto päättää.