Kai-Keikari kehittyi keilaajasta estemestariksi: ”Esteillä se on hyvin suoraviivainen, rehti ja suurisydäminen, vaikka tekniikka on vähän erikoinen”

Lauantain osakilpailu ratsastettiin 105 sentin korkeudella, ja siinä puolet kymmenestä ratsukosta teki nollan Jussi Tapanin ja Koomikon voittaessa. Linnea Haukilehto ja Kai-Keikari olivat viidensiä, mutta kun sijaluku jaettiin kahdella, ensimmäisestä osakilpailusta mukaan lähti vain 2,5 virhepistettä.

Sunnuntaina rankkasade keskeytti kilpailun ensimmäisen kierroksen puolivälissä. Tunnissa vettä tuli yli 40 milliä ja Poison-Areena lainehti. Esteratsastaja-maanrakennusyrittäjä Petri Korhonen vei tallin emännän Sanna Illin tanssiin kentälle, jossa oli melkein nilkkoihin vettä, ja kaiuttimet soittivat Janne Tulkkia ja tulvivaa Pohjanmaata.

Myrkyssä on alta kasteltava kenttä, joka on erittäin nopea kuivamaan. Haukilehto toteaa, että kilpailun aloittamista olisi kuitenkin pitänyt malttaa odottaa vielä puoli tuntia pidempään. Jälkimmäisellä kierroksella se oli jo hyvä, mutta ensimmäisen kierroksen lopussa raskas, jolloin varovaiset hevoset tulivat liian varovaisiksi, eivätkä edenneet.

Haukilehto keskeytti ykkösratsullaan Vionettalla, ja Ruhmeli ja Kutrikulkuri kielsivät ulos. Valon Nopean ratsastaja oli pudonnut jo ennen sadetta, ja kilpailu johtanut Koomikko hyppäsi aivan radan lopussa esteellä äkillisesti sivuun, jolloin Tapani putosi.

Toiselle kierrokselle pääsi viisi ratsukkoa, mutta Vilma Leppäkankaan piti valita yksi ratsu finaaliin, joten Kultsin Kunkku ei lähtenyt enää hyppäämään. Lopulta Linnea Haukilehto voitti loppupistein 2.5. Hopeaa vei Viivi Paukkunen Mattilan Toivolla 8 virhepisteellä ja pronssia Vilma Leppäkangas Paletin Liekillä yhteensä 15 virhepisteellä. Myös Reetta Ahtila Kardemummalla teki kilpailun loppuun saakka.

Kai-Keikarin päässä näkyy emänisää Ellun Voita, värissä isää Ponuveikkoa. Kuva: Jasmin Syrjälä

Haukilehto on ratsastanut 10-vuotiasta Kai-Keikaria (Ponuveikko – Ellun Voi) nelivuotiaasta lähtien. Kasvattajakilpailussakin tultiin maaliin, mutta ruunan kehittyminen on ottanut aikaa. Kai-Keikari on kuuma, eikä se aluksi ollut esteillä kovinkaan tarkka jaloistaan.

”Kutsuimme sitä Kai-Keilaajaksi”, Haukilehto tunnustaa.

Se oli onneksi ohimenevä vaihe.

”Se on tosi vitsikäs tyyppi, hyvin energinen ja eloisa. Nyt sen keskittymiskyky on parantunut. Esteillä se on aina ollut hyvin suoraviivainen, rehti ja suurisydäminen, vaikka tekniikka on vähän erikoinen”, Haukilehto kuvaa.

Ruuna oli hänellä Myrkyssä kakkoshevosena, sillä Rannan Ruhtinaasta kantavana olevalta Vionetalta odotettiin enemmän. Toisaalta Kai-Keikari oli juuri viikko sitten voittanut Myrkyssä Pohjola Finnhorse-osakilpailun.

”Se on mennyt hyvin tämän kauden, joten ei tämä ihan puskista tullut”, Haukilehto myhäilee.

Kai-Keikarille mestaruuskilpailu oli ensimmäinen. Haukilehto taas on voittanut muilla hevosilla mitaleitakin, mutta Myrkyssä tuli ensimmäinen kirkkainta laatua.

”Se on mennyt hyvin tämän kauden, joten ei tämä ihan puskista tullut”, Linnea Haukilehto kertoi Kai-Keikarin mestaruuden jälkeen. Kuva: Jasmin Syrjälä

Kai-Keikarin omistavat sen kasvattajat, äiti ja tytär Jaana Koskenranta ja Emmi Tuomisto.

”Tavoite oli saada varsasta emäänsä parempi, ja se se on. Paljon emää rauhallisempi”, Tuomisto kertoo.

Emä Meri-Mari (Ellun Voi – V.T. Ajatus) oli Maiju Mallatilla kantakirjauksen valmisteltavana, ja sieltä löytyi Kai-Keikarin isä Ponuveikko.

”Ponuveikko osallistui estekilpailuihin, mutta toimi myös ratsastuskoulutunneille. Luonne oli aika kiva”, Tuomisto perustelee orivalintaa.

Meri-Marin ensimmäisen varsa oli pellervolainen tamma Aina-Karisma, joka jäi ponikokoiseksi. Se teki Ponuveikosta varsan nimeltä Aina-Unelma, joka oli vuonna 2021 Kasvattajakilpailun esteillä toinen.

Kai-Keikarin kohdalla kasvattajat toivoivat isoa ruunaa – ja sen he saivat. Ori kyllä syntyi, mutta sillä oli nivustyrä, ja se piti ruunata vain 15 päivää vanhana.

Mutta hyvä siitä tuli. Lapset voivat ratsastaa sillä, ja Koskenranta ja Tuomisto muun muassa ajavat kärryillä.

Mestaruudesta he kiittävät erityisesti Haukilehdon hyvää työtä, joka tekee hevosen luottavaiseksi. Viime aikoina myös Maarit Karppinen on kehittänyt ruunaa sileällä.

”Ei tämä mitenkään hetken huumaa ole, vaan takana on pitkäjänteinen työ. Hevosella taas on asenne, jossa ei ole huolta huomisesta. Se tietää, että virhe ei maailmaa kaada, vaan seuraavana päivänä voidaan yrittää uudelleen”, Tuomisto hymyilee.