
Ruotsin maatalousyliopiston (SLU) eläinlääketieteellisen tiedekunnan suomalainen apulaisprofessori ja eläinlääkäri Miia Riihimäki on vuosikymmenet hoitanut ja tutkinut hevosia sekä praktikkona että tieteentekijänä erilaisissa projekteissa.
SLU:n Hippocampus-videosarjassa Riihimäki kertoo hevosen alentuneen suorituskyvyn taustalla olevista syistä ja niiden selvittämisestä eläinlääkärin näkökulmasta.
”Hevosen alentuneen suorituskyvyn juurisyiden löytäminen on monimutkaista kokeneellekin eläinlääkärille”, Riihimäki toteaa.
Aivan ensiksi pitää tietenkin määritellä, mitä hevosen alentunut suorituskyky on. Eikä sekään ole Riihimäen mukaan kaikissa tapauksissa suoraviivaisen yksiselitteistä. Hevosia kun käytetään niin monella tapaa aina joutilaista ja kevyellä työllä olevista lastenponeista maksimaalisia fyysisiä suorituksia tekeviin ravi- ja laukkahevosiin.
Kaikilla hevosilla suorituskyvyn heikkenemistä ei pysty päättelemään tai mittaamaan kilpailutuloksista. Riihimäki korostaakin, että usein hevosen suorituskyky on asia, jonka ihminen kokee subjektiivisesti. Fyysisen suorituskyvyn lisäksi huomioon on hänen mukaansa otettava myös hevosen tekninen ja henkinen suorituskyky.
”Esimerkiksi ratsastaja voi kuvailla, että hevonen ei suorita kuten normaalisti, on haluton liikkumaan ja on tapahtunut olosuhdemuutoksia, eikä hevonen tunnu samalta kuin aiemmin. Voi olla, että samat asiat huomaa myös valmentaja tai poniäiti.”
Riihimäki muistuttaa, että suorituskykyä voi myös mitata objektiivisesti esimerkiksi ravihevoselta, joka ei juokse yhtä kovaa kuin aiemmin tai ratsulta, joka ei kykene suorittamaan entisellä tasollaan. Hän muistuttaa, että suorituskyky on yksilöllistä, eikä kaikilla hevosilla ole kapasiteettia päästä suorituksissaan korkeimmille tasoille, joten suorituskyvyn alenemistakin on arvioitava hevosyksilön aiemmasta tasosta lähtien.
”Suorituskyvyn alenemiseen vaikuttaa ennenkuulumattoman moni tekijä, eivätkä ne kaikki todellakaan ole eläinlääketieteellisiä. On mietittävä asiaa myös hevosen näkökulmasta. Esimerkiksi sitä, eikö tämä hevonen enää halua tehdä tätä asiaa, onko se kenties loppuun palanut tai menettänyt kiinnostuksensa. Vai liittyykö alentuneen suorituskyvyn ongelma ratsastajasta lähtöisin oleviin tekijöihin.”
Alentuneen suorituskyvyn fyysiset syyt voivat Riihimäen mukaan olla ontuma tai kipu, ongelmat hengitysteissä, sydänoireet, infektiot tai kuume tai kipu vatsassa ja suolistossa. Psyykkiset syyt, jotka voivat aiheuttaa hevoselle suorituskyvyn alenemista, ovat hänen mukaansa stressi, olosuhdemuutokset ja motivaation puuttuminen.
Monesti ongelma voi löytyä varusteista, huonosti istuvasta satulasta tai kuolain- ja suitsitusvalinnoista. Erityisesti satulan sopimattomuus kertautuu, koska sillä on vaikutusta ratsastajan istuntaa, apuja ja tasapainoa häiritsevästi. Tosin sopivallakin satulalla voi ratsastajan istunta, apujen käyttö ja tasapaino vaikuttaa negatiivisesti hevosen liikkumiseen ja aiheuttaa ongelmia.
Valmennusperäisiä syitä heikentyneeseen suorituskykyyn ovat Riihimäen mukaan ylitreenaus tai hevoselle vääränlaisen valmennus. Ruokinnassa esimerkiksi energian tai ravinnon puute ja raiteiltaan heilahtanut elektrolyyttitasapaino vaikuttavat hevosen kykyyn suorittaa.
”Hevosen oirehistoriaa pitää selvittää yhdessä omistajan kanssa, jos sieltä löytyisi asioita, joista voisi päästä eteenpäin. Kaikkea ei voi tutkia ja monilla hevosilla on vikalistaa enemmänkin, mutta kaikilla oireilla ei välttämättä ole merkitystä. On yritettävä löytää tie, jota edetä, jotta voi luottaa siihen, että löydöksellä on merkitystä”, Riihimäki pohtii.
Ortopediset ja hengitysteihin liittyvät ongelmat ovat hänen mukaansa yleisimpiä hevosen suorittamista heikentäviä tekijöitä. Esimerkiksi ontumien tutkimiseen on hänen mukaansa kehitetty silmämääräistä eläinlääkärin arviointia tarkempia menetelmiä, joilla hevosen epäsymmetriat kuvataan ja saadaan varmuudella tietää, mitä jalkaa hevonen ontuu.
Itse hengityssairauksia tutkivana ja hoitavana eläinlääkärinä Riihimäki on havainnut, että astmatyyppinen infektio keuhkoissa on hengitystieongelmista yleisin suoritusta heikentävä tekijä. Hengitystieongelmia on useita muitakin, ja näitä hän videolla selittää tarkasti.
”Hevosemme asuvat tallissa ja syövät teollisia rehuja. Tällaista elämää varten niitä ei geneettisesti ole tarkoitettu, vaan olemaan ulkona ja laiduntamaan. Hengitystieongelmat ovat myös osittain perinnöllisiä, niitä on todettu ilmenevän tietyissä suvuissa ja tietyillä roduilla.”
Sydän-, vatsa- ja lihassairauksia löytyy myös suorituskykyongelmien taustalta. Etenkin vatsahaavat ovat yleisiä, useissa tutkimuksissa niitä on Riihimäen mukaan todettu jopa 80-100 prosentilla kilpahevosista.
Riihimäki toteaa, että vaikka alentuneen suorituskyvyn tutkiminen ei ole helppoa, se on palkitsevaa, jos syy löytyy. Usein selvittely vaatii eläinlääkäriltä yhteistyötä esimerkiksi kengittäjien, valmentajien, poniäitien ja ratsastajien kanssa.
”Juurisyyn etsinnässä pitää hyödyntää jokaisen osaamista ja kunnioittaa toisten tietämystä”, hän sanoo.