

Niklas Närhinen tuli mukaan Ratsastajainliiton toimintaan rakettimaisella nopeudella. Hän osallistui maaliskuussa elämänsä ensimmäistä kertaa liiton vuosikokoukseen, ja vain muutamaa kuukautta myöhemmin hänet valittiin hallitukseen.
Närhinen kertoo seuranneensa ensin sivusta kasvavaa nurinaa liiton toimintaa kohtaan, sitten hän alkoi selvittää asioita.
”Mä olen utelias ihminen, ja saatan käyttää kaksi tuntia lukeakseni toisen maailman sodan aikaisista sukellusveneistä”, hän pohjustaa.
”Ja minulla on järjestöihmisen syndrooma. Kun huomaan epäkohdan, avaan suuni ja joudun vastaamaan siitä.”
Eritysesti hänet pysäytti lausunto, jonka Tom Gordin antoi erotessaan Huippu-urheilun johtoryhmän johdosta. Gordin moitti sitä, että häneltä pyydettiin, että kokousten pöytäkirjoihin ei kirjattaisi kaikkia lausuntoja.
”Tämä ei ole mikään peräkylän puudelikerho, vaan olympiakomitean alainen urheilujärjestö, jolla on miljoonien eurojen budjetti”, Närhinen muistuttaa.
Kokouksissa liiton toiminta vaikutti hähmäiseltä: selkeisiin kysymyksiin ei saada selkeitä vastauksia, vaan epämääräisyyksiä tai poliittistyylistä jargonia.
Närhinen painottaa, että asioiden pitää myös näyttää oikeilta.
”Vaikka itse tekisi kaiken ilman moitteen sijaa, mutta asia ei näytä siltä ulos, on silloinkin katsottava peiliin”, hän tiivistää.
Lopulta maa- ja metsätalousministeriön rahojen hakusotku kertoi selvästi, että Ratsastajainliitossa asioita ei hoideta huolellisesti, eikä yhdistyksellä ole toimivia prosesseja, jotka estäisivät vastaavanlaiset virheet.
Kevätkokouksessa Närhinen valittiin tarkastusryhmään, ja siinä työssä hän oli mielellään mukana. Se antoi paljon tietoa liiton toiminnasta ja myös toi selvästi esiin sen, että hallitus ei ole noudattanut yhdistyslain vaatimaa huolellisuusvelvoitetta, eikä myöskään työnantajavelvoitteita.
Itsekin esimiestyötä tekevänä Närhinen toteaa, että siinä haastavimpia asioita on pystyä valvomaan asioiden sujumista niin, että työntekijät eivät koe, että heitä kytätään.
”Liiton hallituksen puheenjohtaja on koko paikan pomo, jonka tulee pitää huolta, että asiat tulevat hoidettua”, Närhinen muistuttaa.
Eikä se ole hänen mielipiteensä, vaan yhdistyslaista tuleva asia, joka tuo mukanaan myös vastuun.
Närhinen toteaa, että tämä pitäisi ottaa huomioon uutta puheenjohtajaa valittaessa – ja myös hänelle kuuluvia etuja mietittäessä. Närhinen huomauttaa, että Ratsastajainliiton puheenjohtajan tehtävän hoitaminen hyvin vaatisi useita tunteja viikossa ja myös toimistoaikaan.
”Minkälaisen ihmisen tähän löytää, joka löytäisi tämän ajan arkitunneistaan ilman minkäänlaista korvausta?” Närhinen kysyy.
”Tätä tehdään rakkaudesta lajiin, mutta tästä täytyisi saada asiallinen korvaus. Mutta ei hallitustason kuukausipalkkaa, koska silloin siihen lähdettäisiin vääränlaisilla kannustimilla.”
Närhinen huomauttaa, että myöskään hallituksen jäsenille hallituspaikka ei voi olla asia, joka hoidetaan muutamalla sähköpostiviestillä hevosen selästä,
”Ettei käy niin, että valheellisesti luotat, että kaikki on kunnossa, ja sitten olet suoraan vastuussa”, hän sanoo.
Samasta syystä hänen nähdäkseen hallituksen jäsenten ei tulisi tutustumatta hyväksyä komiteoiden ja työvaliokunnan päätöksiä.
”Se on todella aikaa vievää touhua, jos oikeasti haluat tietää, mistä päätetään”, Närhinen sanoo.
Hän ajatteleekin, että myös hallituksen jäsenten tulisi saada kokouspalkkio tai jokin muu korvaus työstään.
Tällä hetkellä hän itse on hallituksen jäsenenä muun muassa valitsemassa edustusjoukkueita. Siinä toimitaan valintakomitean kumileimasimena, ja sellaisena Närhinen ei viihdy.
”Haluaisin heti selvittää, mitkä tulokset esimerkiksi poniratsastajilla on sieltä ja täältä. Tämä on henkisesti raskasta sen tyyppiselle ihmiselle kuin minä olen”, hän hymähtää.
”En koe, että minut valittiin reilusti.”
Kaiken tämän tiedostaen Närhinen sanoo nyt, että hän ei ole lainkaan varma, onko hänen oma paikkansa sittenkään liiton hallituksessa. Hänellä on työ IT-alalla, neljä harrastavaa lasta ja 15 hevosta.
Närhinen nostettiin hallitusehdokkaaksi kevätkokouksen jatkokokouksessa. Mies myöntyi ehdolle, koska ajatteli pääsevänsä kysymään tarpeellisia kysymyksiä vanhan hallituksen jatkaessa. Nyt kun vanha hallitus on kertonut väistyvänsä elokuun kokouksessa, Närhinenkin miettii asiaa uudestaan.
”En koe, että minut valittiin reilusti. Olisi oikein, että paikkani tulisi vaalien kautta, niin kuin muidenkin”, hän pohtii.
Toisaalta sekään ei ole varmaa, aikooko hän lopulta olla millään tavalla ehdolla.
”En välttämättä ole se henkilö, minkä liitto haluaa ja ansaitsee”, Närhinen toteaa.
Hän mainitsee, että hänen nimensä on ehkä värittynyt hallituksen kaatajaksi ja opposition edustajaksi, ja sellaiseksi hän ei halua identifioitua.
”Liitto tarvitsee hallituksen, joka katsoo isosti eteenpäin. Nyt rakennetaan raunioille isompi ja parempi liitto” hän sanoo.

Närhinen miettii, että Ratsastajainliitossa on ehkä aiemmin ollut niin toimistossa kuin hallituksessa vahvoja henkilöitä, joilla on ollut iso palo saada asioita tehtyä. Samalla on alettu ajatella, että tarkoitus pyhittää keinot eli on tehty asioita hyvää tarkoittaen mutta väärällä tavalla.
Närhinen näkee, että vuoden 2026 hallitus ei voi olla enää samaa maata. Uudessa ajassa tehdään uudella tavalla.
Hän toivoo uuteen hallitukseen osaamista, lajiosaamista ja tarpeeksi tietämystä liiton toiminnasta, mutta ei sidonnaisuuksia eikä pitkää liittotaustaa. Johtoon taas tarvitaan erityisesti henkilö, jonka myötä nykyinen vastakkainasettelu saadaan loppumaan.
Lisäksi Närhinen toivoo kaikille realismia. Maailma on muuttunut pysyvästi, ja asioita on alettava ajatella uudella tavalla. Ratsastuksen toiminnassa ei voida enää syyttää pandemiaa tai Ukrainan sotaa, mutta ei myöskään haikailla Enso-tiimiä. Eikä voida odottaa, että heinäpaali maksaisi taas vain 30 euroa.
”Lihavia vuosia hevosalalle ei ole enää tulossa”, Närhinen uskoo.