• Vauhdilla kohti harmoniaa – pieksämäkeläinen Jenni Mustonen osallistuu askellajiratsastuksen PM-kilpailuihin Ahvenanmaalla

    ”Hevoset eivät valehtele ja kun jokin on pielessä, syy on yleensä meissä ihmisissä”, toteaa askellajiratsastaja Jenni Mustonen.
    Jenni Mustonen ja Pinkpop frá Fitjum ovat treenanneet ja kilpailleet yhdessä jo 14 vuoden ajan.
    Jenni Mustonen ja Pinkpop frá Fitjum ovat treenanneet ja kilpailleet yhdessä jo 14 vuoden ajan. Kuva: Jenni Mustosen albumi
    MT Hevoset|Ratsastus
    15.7.202215:00
    Kati Susi

    Pieksämäellä asuva Jenni Mustonen on elävä esimerkki pitkäjänteisestä treenarista. Hänellä on peräti 14 vuoden yhteinen taival islanninhevosruunansa Pinkpop frá Fitjumin kanssa. Saavutuksina ratsukolla on kolme passilajien mestaruutta, viisi hopeaa ja neljä pronssia. Tänä vuonna Jenni ja Pinkpop edustavat Suomea Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa Ahvenanmaalla.

    Askellajikilpailuissa passilajit edustavat räjähtäviä lähtöjä, sekunneissa ohi vilahtavia hevosia ja vauhdin hurmaa.

    Elokuun toisella viikolla Maarianhaminan raviradalla häntä suorana pinkovia islanninhevosia nähdään paljon, sillä käsillä ovat viimeinkin, monien esteiden jälkeen Suomen järjestämät PM-kilpailut. Niihin osallistuu yli 170 ratsukkoa Suomesta, Ruotsista, Islannista, Norjasta, Tanskasta ja Färsaarilta.

    Vauhti yhdistettynä tarkkuuteen vaatii ratsukolta tarkkaa yhteistyötä. Aikaa korjauksille ei ole sekunteja, tuskin edes yhtä.

    Pohjoismaisissa mittelöissä Suomea edustaa 17 ratsastajaa ja parikymmentä hevosta kaikissa islanninhevosten kilpailulajeissa ja -luokissa. Jenni Mustonen on mukana maajoukkueessa toista kertaa.

    ”On kunnia saada edustaa Suomea Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa juuri tänä vuonna, kotimaassa Ahvenanmaalla”, Mustonen iloitsee.

    Ratsukon pitkä yhteistyö on erityisesti tänä vuonna puhjennut kukkaan: suoritukset ovat olleet varmoja ja ehjiä. Islanninhevosen viides askellaji, liitopassi, on paitsi vauhdikas, myös pienimmillekin häiriöille herkkä. Vauhti yhdistettynä tarkkuuteen vaatii ratsukolta tarkkaa yhteistyötä. Aikaa korjauksille ei ole sekunteja, tuskin edes yhtä.

    Liitopassiluokissa on aina useampia juoksuja ja yhdelläkin onnistuneella juoksulla voi voittaa vaikka maailmanmestaruuden – tai Islannin kuuluisimman kilpailun, Landsmótin.

    ”Tavoitteeni on hevosen ja ratsastajan harmoninen yhteistyö. Pyrin toimimaan hevosten kanssa niiden lajityypillisen käyttäytymisen huomioiden ja aina pehmeitä keinoja käyttäen. Yritän parhaani mukaan ymmärtää hevosta ja sen ajatusmaailmaa. Hevoset eivät valehtele, kun jokin on pielessä, syy on yleensä meissä ihmisissä”, Mustonen kuvaa treenausfilosofiaansa.

    Ennen islanninhevosiin ja askellajikilpailuihin siirtymistään hän ennätti kilpailla koulu- ja esteratsastuksessa kansallisella tasolla. Hevoset Mustosen elämässä ovat olleet mukana yli 30 vuotta, suurimman osan hänen elämästään.

    Vaikka Mustonen iloitseekin suuresti kilpailuissa onnistumista, nostaa hän silti merkityksellisemmäksi asiaksi hevosen kanssa olemisen.

    ”Päivittäiset hetket Pinkpopin kanssa, tunne siitä, miten olemme yhtä”, hän kuvaa harrastuksensa tärkeimpiä hetkiä.

    ”Yritän parhaani mukaan ymmärtää hevosta ja sen ajatusmaailmaa. Hevoset eivät valehtele.”

    Lue haastatteluja muista Viikon ratsastajista

    Jenni Mustonen yrittää parhaansa mukaan ymmärtää hevosta ja sen ajatusmaailmaa. ”Hevoset eivät valehtele, kun jokin on pielessä, syy on yleensä meissä ihmisissä.”
    Jenni Mustonen yrittää parhaansa mukaan ymmärtää hevosta ja sen ajatusmaailmaa. ”Hevoset eivät valehtele, kun jokin on pielessä, syy on yleensä meissä ihmisissä.” Kuva: Jenni Mustosen albumi
    Artikkelin aiheet
    Jenni Mustonen
    askellajiratsastus
    PM-kilpailut
    hevonen
    Ahvenanmaa
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle