
MT Hevoset uutisoi maanantaina useamman Suomessa syntyneen tamman siirtyneen Pohjois-Amerikkaan siitostammoiksi. Yksi aktiivisista tammojen hankkijoista on kanadalainen Dale Devine.
Viimeisimmät Suomesta myydyt tammat ovat olleet Andover Hallista. Devinen mukaan myös Dream Vacationista ja Pine Chipista olevat tammat ovat kysyttyjä Pohjois-Amerikan markkinoilla.
”Välitän tammoja lähes yksinomaan siitostammoiksi. Kilpahevosiksi en niitä juurikaan hanki”, painottaa Dale Devine.
Heti perään Devine huomauttaa kuitenkin kaksivuotiaalla Lapland Elizabethilla mahdollisesti ajettavan kilpaa uudessa kotimaassaan.
”Se on tosiaan vasta kaksivuotias. Mikäli olen ymmärtänyt oikein, aiotaan sillä mahdollisesti kokeilla kilpailemista. Mutta kyllä sekin on siitostammaksi pääasiallisesti hankittu.”
Pine Chip ja Dream Vacation vaikuttivat alku-uransa siitoksessa Pohjois-Amerikassa. Sen jälkeen kaksikko myytiin Eurooppaan. Näin ollen viimeisiä tarjolla olevia oriiden jälkeläisiä on tarjolla Euroopan markkinoilla.
”Olen ostanut ja välittänyt tammoja totta kai muistakin Pohjoismaista kuin Suomesta. Sonja Booth auttaa minua etsimään tammoja Suomesta ja Cajsa Millner puolestaan on apuna muissa Pohjoismaissa. Eihän ilman hyvää suhdeverkostoa saisi ostettua tammoja.”
Dale Devine lennättää hevoset Amsterdamista Atlantin yli. Kuljetus- ja hevosten vientipapereiden valmistelusta muodostuu valtaosa välitettävän hevosen kustannuksista.
”Nuo kustannukset ovat yhteensä noin 15 000 dollarin luokkaa. Siihen sitten päälle myyjälle maksettava korvaus. Eli eivät nämä missään nimessä ole halpoja hevosia ostajille täällä päässä. Ihan jo ostohinnan kautta tietää hevosten päätyvän hyviin paikkoihin”, painottaa Dale Devine.
Vaikka Devine etsii melko rajattuja sukulinjoja, käytetään tammoille hyvin monipuolisesti eri isäoreja.
”Ei näille tammoille sinällään ole mitään suosikkisukulinjoja. Siis että ne pitäisi astuttaa jollakin tietyn sukulinjan isäoriilla. Pine Chip, Andover Hall ja Dream Vacation kiinnostavat kasvattajia emän puolella.