
Don Williamsin mahtijuoksut uudessa kotimaassaan, tuoreimpana SE 12,9 tasoitusajossa Åby Storankin matkalla Mikkelissä, eivät siis ole jääneet huomiotta. Åbyn sportchef Jon Walter Pedersen esitti Niemiselle kutsun, ja se on vastaanotettu.
"Mukavalta tuntuu", Nieminen myöntää.
"Hevonen on paikkansa ansainnut, mutta rima nousee tietysti koko ajan. Kuitenkin tämä on jännä hevonen tuohon tehtävään. Sen sijaan lyhempiä matkoja me vielä vältämme. Esimerkiksi Finlandia-ajo ei ole suunnitelmissa."
Åbyn Pedersen on myös mielissään.
"Olen kytännyt tätä hevosta jo monta starttia", Pedersen kertoo.
"Todella herkullinen hevonen tähän. Se näyttää nyt missä mennään huippuun verrattuna. Meno on ollut hurjaa, ja uskon, että Don Williams riittää täälläkin."
Jobinpostina Niemiseltä kuultiin, että tallin Kriteriumin voittaja Raskolnikov Frido, 4, joutui jättämään suunnitellun Einari Vidgrénin muistoajon väliin pikkukolhun takia.
"Mistään vakavasta ei ole kyse, mutta jätetään varotoimenpiteenä tämä väliin. Jatkon pitäisi mennä ihan normaalisti. Kolhu tuli Seinäjoen startin yhteydessä."