• Toton Suomen mestaruus meni tänä vuonna Nakkilaan – Kari Puosi voitti 14 664 euron potin

    Voittaja kertoo seuraavansa raveja paljon, mutta sen hän tekee enemmänkin urheilumielessä.
    Voiton kilpailussa vei Kari Puosi (kesk.) Mitalisijoille ylsivät myös Jouni Toroska ja Toni Niemistö.
    Voiton kilpailussa vei Kari Puosi (kesk.) Mitalisijoille ylsivät myös Jouni Toroska ja Toni Niemistö. Kuva: Veikkaus Oy/Sini Tuohimaa
    MT Hevoset
    25.11.201918:34
    Matti Tuominen

    Toto-pelien Suomen mestaruus ratkaistiin viikonloppuna Jyväskylän raveissa.

    Voitto meni tänä vuonna Nakkilaan. Nakkilalainen Kari Puosi voitti kilpailussa 14 664 euron potin. Toiseksi kisassa ylsi espoolainen Toni Niemistö, joka sai 10 220 euron palkintopotin. Kolmanneksi sijoittuneen nakkilalaisen Jouni Toroskan voittopotti oli 7110 euroa.

    Puosi toteaa Veikkauksen verkkosivuilla, ettei hän ole erityisen aktiivinen totoaja. Hän kertoo seuraavansa raveja paljon, mutta sen hän tekee enemmänkin urheilumielessä.

    Voittaja kertoo, että hän on hieman hämmentynyt voitostaan.

    Lue lisää:

    Toto-pelien Suomen mestaruus matkasi Kaustiselle: Jarkko Viitala vei 9 824 euron potin

    Artikkelin aiheet
    toto suomen mestaruus
    toto-pelit
    raviurheilu
    Nakkila
    Kari Puosi
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle