• Akaasia pääsi kotiin sairaalasta

    Ravikuninkaalliset ovat kokeneet kovia viime päivinä, mutta hyvänä uutisena voidaan kertoa, että ravikuningatar Akaasia on matkalla kotiin Kurikkaan Viikin eläinsairaalasta tätä kirjoitettaessa.
    Kotia kohti Viikin sairaalasta, ravikuningatar Akaasia!
    Kotia kohti Viikin sairaalasta, ravikuningatar Akaasia! Kuva: Anu Leppänen
    MT Hevoset
    12.2.202116:49
    MT toimitus

    Akaasia joutui viikko sitten leikkaukseen ja hoitoon Viikin yliopistolliseen eläinsairaalaan kohdun mentyä kierteelle. Tilanne oli akuutti viikko sitten ja kriittinen vielä operaation jälkeenkin. Riskitekijöinä oli mm. kaviokuume tai keuhkokuume. Akaasia onkin ollut tarkkailussa, mutta tänään iltapäivällä starttasi siis kotimatka. Varsa mahassa voi myös hyvin. Tulevan varsan isä on Frans.

    Voit lukea alkuperäisen uutisen Akaasian sairastumisesta tästä.

    Tästä tiistain uutiseen Akaasian hyvin alkaneesta toipumisesta.

    "Tänään luvattiin tamma kotiin, kun veriarvot alkoivat olla kohdallaan", kertoo kotijoukoista  Iisakki Oja-Nisula kuljetusauton ratista.

    Näin pirteänä Akaasia odotteli kotimatkaa Viikissä tänään iltapäivällä.
    Näin pirteänä Akaasia odotteli kotimatkaa Viikissä tänään iltapäivällä. Kuva: Iisakki Oja-Nisula

    "Oikein pirteältä tamma vaikuttaa, ja pientä ilmoitusta kuuluu tuolta takaakin. Ihan normaalia Akaasiaa, joten kaikki tuntuu olevan ihan kunnossa. Varsominen taisi olla laskettu tuohon maalis-huhtikuun taitteeseen, joten toivotaan, että kaikki sujuu tästä eteenpäin."

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle