• Pahasti hevosen alle jäänyt Veera Manninen haluaa palata satulaan: ”Nyt pitää toppuutella”

    Puolitoista viikkoa sitten kilpailuissa loukkaantuneen kenttäratsastajan käveleminen on vielä kehnoa, mutta hän suunnittelee jo uusien hevosten hankkimista.
    Tilaajalle
    Veera Manninen toivoo palaavansa pian satulaan. Hän kertoo saaneensa paljon tsemppiviestejä ratsastusyhteisöltä. Arkistokuva.
    Veera Manninen toivoo palaavansa pian satulaan. Hän kertoo saaneensa paljon tsemppiviestejä ratsastusyhteisöltä. Arkistokuva. Kuva: Benjamin Clark
    MT Hevoset|Ratsastus
    25.6.202515:52
    Miia Lahtinen

    Pariisin olympialaisissa kilpaillut Veera Manninen joutui onnettomuuteen 1,5 viikkoa sitten Keravalla kenttäkilpailuiden 90 sentin luokassa. Hän oli hyppäämässä tutulla isolla ponilla estettä, jossa oli pieni hauta alla ja sen päällä matala valkoinen aitaeste.

    Manninen kertoo, että lähestymisen jälkeen hänen seuraavat muistikuvansa ovat sairaalasta. Hevonen ei ollut hahmottanut estettä oikein, ja muiden kertoman mukaan se oli hypännyt liian läheltä tai haudan kautta ja jäänyt etuosastaan kiinni esteeseen. Ratsukko oli mennyt ympäri, ja hevonen oli kaatunut ratsastajan päälle.

    Siihen nähden selvittiin vähällä: Manninen sai aivotärähdyksen ja häneltä murtui useita kylkiluita edestä ja takaa. Nyt hänen vointiaan seurataan tarkasti, mutta muita vammoja ei ole ilmennyt. Ratsastajaa suojasi kypärä ja viime vuonna hankittu palaturvaliivin ja ilmalla täyttyvän paukkuliivin yhdistelmä.

    ”Ei päässyt niin littanaksi”, Manninen hymähtää.

    Manninen pääsi sairaalasta kotiin maanantaina. Hän kertoo, että vointi on perushyvä, mutta hyvin varovasti pitää ottaa. Hevosen selkään hän ei näillä näkymin saa mennä useampaan kuukauteen.

    ”Moni on sanonut, että se näytti tosi hurjalta. Ollaan kiitollisia tästä, että selvittiin kylkiluuasioilla”, hän sanoo onnettomuudesta.

    Veera Manninen ja Sir Greg edustivat Suomea Pariisin olympialaisissa.
    Veera Manninen ja Sir Greg edustivat Suomea Pariisin olympialaisissa. Kuva: FEI/Benjamin Clark

    Alun perin Mannisen ajatus oli kilpailla pitkällä tauolla olleella olympiahevosellaan Sir Gregillä loppukaudesta ja valmistautua vuoden 2026 MM-kilpailuihin. Nyt kausi vaikuttaa menevän ohi.

    ”Tämä oli tavallaan välivuosi, mutta syksyllä oli tarkoitus joku reissu tehdä”, Manninen sanoo.

    Sir Greg on kotona liikutuksessa. Normaalitilanteessa Manninen ratsastaa sitä vain itse, mutta nyt kun hän on estynyt ja hevosen kunto ei ole huipussaan, se on toiminut hyvin muutaman muunkin ratsastajan kanssa.

    ”Kun se ei ole kovassa kunnossa, se on chillimpi ja se malttaa”, Manninen kertoo.

    Hän itse suunnittelee uraansa jo pitkälle eteenpäin. Uusia hevosia olisi tarkoitus saada jo 15-vuotiaan Sir Gregin rinnalle. Toukokuussa hänelle on jo tullut Belgiasta koulutaustainen 8-vuotias Relief, joka vaikuttaa lupaavalta. Lisäksi Manninen etsii muitakin uusia hevosia tuleviin kenttäkilpailuihin.

    ”Että jossain vaiheessa olisi vara valita hevosista. Sitä kohti mennään”, hän sanoo.

    Manninen ei usko, että onnettomuus vaikuttaa hänen mieleensä mitenkään.

    ”Heti kun pääsisin, menisin takaisin, mutta nyt pitää toppuutella”, hän sanoo.

    Manninen lisää, että uusien hevosten hankinta ei liity millään tavalla onnettomuuteen. Onnettomuudessa ollut poni on tutkittu useaan otteeseen eläinlääkärin toimesta, ja se voi hyvin, eikä sille tullut vammoja.

    Juttua on päivitetty 27.6. 2025 kello 8.54. Lisätty, että onnettomuudessa ollut poni voi hyvin ja uusien hevosten hankinta ei liity onnettomuuteen.

    Lisää aiheesta
    • Veera Manninen loukkaantui sunnuntaina kenttäkisoissa maastoesteellä. Arkistokuvassa hän on Sir Gregin kanssa vesiesteellä viime kesän olympialaisissa.

      Ratsastus | Olympialaisissa Suomea edustanut Veera Manninen loukkaantui maastoesteellä

    • Kenttäratsastaja Veera Manninen edusti Suomea Sir Greg hevosensa kanssa Pariisin olympialaisissa viime vuonna.

      Urheilu | Kun nuori kohtaa urheilutähden, seuraukset voivat olla kauaskantoiset

    • Veera Manninen ja Sir Greg odottavat rauhassa tulevaa kisakautta, jolle ei ole isoja tavoitteita.

      Ratsastus | Sir Greg voi hyvin – tulossa saattaa olla välikausi

    • Petri Tolmusen omistama ja valmentama ruuna Sir Greg ja Veera Manninen maastoradalla Pariisin Versailles’ssa.

      Ratsastus | Petri Tolmunen haluaa jatkaa Sir Gregin omistajana seuraaviin olympialaisiin: ”Olen periaatteen mies”

      Tilaajalle
    • Veera Manninen ja Sir Greg suoriutuivat Pariisissa erinomaisesti.

      Ratsastus | Veera Manninen ja Sir Greg täyttivät odotukset olympialaisissa: ”Palo on nyt kova, minulla on pitkä ura edessä”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Veera Manninen
    ratsastusonnettomuus
    kenttäratsastus
    hevonen
    Pariisin olympialaiset
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle