• Yle: Ruukin hevoskoulun rikosnimikkeet kovenivat esitutkinnassa, kahta epäillään törkeistä eläinsuojelurikoksista

    Yle uutisoi poliisin jättäneen Ruukin hevoskeskuksen tapahtumia koskevan esitutkinnan tänään syyteharkintaan.
    Ruukin hevoskeskuksen tutkinta on siirtynyt syyteharkintaan.
    Ruukin hevoskeskuksen tutkinta on siirtynyt syyteharkintaan. Kuva: Jutta Mykrä
    MT Hevoset|Hevoset
    16.5.202314:15
    Ville Toivonen

    Koulutuskeskus Braheen kuuluvan Ruukin luonto- ja hevoskeskuksen hevosten käsittely nousi viime kesänä julkisuuteen, kun etenkin koulun ravitallin toiminnasta esitettiin raskaita syytöksiä. Muun muassa koulun entiset oppilaat esittivät syytöksiä hevosten väkivaltaisesta ja julmasta kohtelusta.

    Suomen Hippos teki asiasta tutkintapyynnön poliisille viime kesänä. Esitutkinta aloitettiin nimikkeellä eläinsuojelurikos, mutta asiasta tiistaina uutisoineen Ylen mukaan rikosnimike on tarkentunut törkeäksi eläinsuojelurikokseksi. Kuulustelukertomusten mukaan hevosten väkivaltainen kohtelu on ollut toistuvaa ja pitkäkestoista, mikä osoittaa osaltaan tekojen tahallisuutta ja julmuutta.

    Ylen uutisen mukaan poliisi epäilee teosta kahta henkilöä. Epäillyt rikokset tehtiin pääasiassa vuosina 2016–2018. Asia on toimitettu syyteharkintaan.

    Ylen uutinen aiheesta.

    Lisää aiheesta
    • Hevosten käsittely oppilaitoksen ravitallilla on ollut viime viikkoina otsikoissa. Kuvan hevonen ei liity tapaukseen.

      Ravit | Koulutuskeskus: Valvontaeläinlääkäriltä puhtaat paperit Ruukin hevoskeskuksen tarkastuksissa

    • Hevosten käsittely Ruukin hevoskoulussa puhuttaa. Kuvan hevonen ei liity tapaukseen.

      Ravit | Ruukin hevoskoulun ympärillä kuohuu – ”Silmitöntä väkivaltaa en ole nähnyt”

    • Poliisi aloittaa esitutkinnan Ruukin hevoskoulun toiminnasta nimikkeellä eläinsuojelurikos.

      Hevoset | Kaleva: Ruukin hevoskoulusta esitutkinta, nimikkeenä eläinsuojelurikos

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle