• Norjalainen Madelen Berås viihtyy Ruotsissa: ”Raviurheilu on vienyt meidät mukanaan”

    Norjalainen Madelen Berås on menestynyt hyvin viime aikoina Ruotsin monté-lähdöissä oman tallin hevosilla.
    Tilaajalle
    Norjalainen Madelen Berås on viihtynyt Ruotsissa jo kahdeksan vuoden ajan.
    Norjalainen Madelen Berås on viihtynyt Ruotsissa jo kahdeksan vuoden ajan. Kuva: Lars Jakobsson / TR Bild
    MT Hevoset|Ravit
    19.10.202415:30
    Kaj Närhinen

    Norjalainen Madelen Berås on menestynyt mukavasti viime Ruotsin monté-lähdöissä. Pitkään Ruotsissa vaikuttanut raviammattilainen on työskennellyt viime vuodet avopuolisonsa Peter G Normanin tallilla Tukholman lähistöllä.

    ”Olen ollut yhteensä kahdeksisen vuotta Ruotsissa, ensin olin eteläisessä Ruotsissa, ja nyt viimeiset vuoden täällä Tukholman seudulla. Alunperin tulin Ruotsiin parempien kilpailumahdollisuuksien perässä. Norjassa raviurheilulla on omat haasteensa verrattuna Ruotsiin.”

    Sukutaustaa vasten peilaten ei ollut ihme, että Berås päätyi raviurheilun pariin. Isä Arild Berås on toiminut ammattivalmentajana Norjan eteläisimmällä raviradalla Sörlandetissa vuosikymmenten ajan.

    ”Minä ja vuotta vanhempi sisareni Malin olemme olleet tallilla jo ihan vauvasta lähtien. Eli ei ole ihme, että raviurheilu on vienyt meidät mukanaan.”

    Norjan tilastoissa Madelen Beråsilla on startteja runsaat 400 kappaletta, ja voittoja on kertynyt 34 kappaletta. Ruotsista voittoja ja startteja on liki yhtä paljon. Pääosa starteista on montésta, mutta kärrylähdöissä ajaminenkaan ei ole vierasta Beråsille. Viime vuosina raveissa kiertäminen on kuitenkin vähentynyt.

    ”Olen ajanut myös kärrylähtöjä, mutta monté on ollut kuitenkin ykkösasia. Nykyisellään en halua ajaa ympäri maata pelkkien ohjastustehtävien takia, vaan oman tallin hevoset ovat etusijalla. Meillä on tällä hetkellä reilut 40 hevosta kotona, ja Peter osti syksyn huutokaupoista kahdeksan uutta varsaa, jotka ovat opetuksessa muualla tällä hetkellä.”

    Madelen Berås keskittyy nykyisin avopuolisonsa valmennettaviin. Oma ohjastajaura ei ole enää olennaisin asia, vaikka norjalaisohjastaja menestyy edelleen hyvin monté-lähdöissä.
    Madelen Berås keskittyy nykyisin avopuolisonsa valmennettaviin. Oma ohjastajaura ei ole enää olennaisin asia, vaikka norjalaisohjastaja menestyy edelleen hyvin monté-lähdöissä. Kuva: Lars Jakobsson / TR Bild

    Sunnuntaina Peter G Normanin tallista starttaa kaksi hevosta Solvallan GS75-kierroksen neljäntenä kohteena ajettavassa montéssa. Madelen Berås on ohjastanut kummankin hevosen, Gingrasin (Executive Caviar) ja Quick Tooman (Explosive Matter), viimeisimmät monté-startit.

    Tällä kertaa hänet nähdään Quick Tooman selässä. Nelivuotias Quick Tooma on kilpaillut kolmesti montéssa sijoittuen joka kerta totosijalle. Viimeksi Bollnäsissa ruuna otti uransa avausvoiton juuri Madelen Beråsin ohjastamana montéssa.

    ”Monté vaikuttaa sopivan Quick Toomalle oikein hyvin. Bollnäsissa minun ei tarvinnut edes avata korvia. Jäimme toissa kerralla liian kauaksi aikaa kiinni toisten taakse, silloin emme ehtineet kuin toiseksi. Hevonen on oikein hyvässä kunnossa.”

    Sunnuntaina Quick Tooma starttaa matkaan eturivin uloimmalta lähtöpaikalta. Ruotsissa kaikki 12 monté-valjakkoa kiihdyttävät matkaan yhdestä rivistä lähtöauton siivekkeiden takaa.

    ”Paremmalta lähtöpaikalta olisin ollut optimistisempi. Olemme vähän turhan ulkona, jos ihan kärkisijoja ajattelee. Toki jos meillä on tuuria juoksunkulun suhteen, ei ruuna kannata ehkä ihan unohtaa peleissä. Sen verran hyvä se on ollut monté-lähdöissään.”

    Madelen Beråsin vuotta vanhempi sisar Malin Berås ohjastaa tallin toista hevosta Solvallassa sunnuntaina.
    Madelen Beråsin vuotta vanhempi sisar Malin Berås ohjastaa tallin toista hevosta Solvallassa sunnuntaina. Kuva: Malin Albinsson / TR Bild

    Gingrasin ohjastajana nähdään Madelen Beråsin sisar Malin Berås. Hän on kuulunut vuosikausia Norjan ykkösrivin monté-ohjastajiin. Voittoja on vuosien aikana kertynyt jo 135 kappaletta.

    Madelen Beråsin mukaan sisaren ratsastamalla Gingrasilla on parempi sauma menestyä kuin Quick Toomalla.

    ”Gingras voitti minun ohjastamana toissa startissa monté-lähdön Gävlessä. Se oli tietysti breddloppet, mutta voitto tuli hyvällä tyylillä ja ylivoimaisesti. Viimeksi ruuna meni myös ennätyksensä kärrylähdöstä. Gingrasin lähtöpaikka on parempi, ja se voisi olla mukana taistelussa totosijoista. Quick Tooma on kuitenkin luokaltaan selkeästi parempi hevonen.”

    Jos Madelen Berås ei odota kovin suurta menestystä sunnuntailta, on hän optimistisempi tiistain ajokkinsa suhteen. Hän ohjastaa Gävlen lounasravien kuudentena lähtönä ajettavassa monté-lähdössä oman tallin Brasco Broddea (Muscle Massive). Viimeksi montédebyytissä ei vielä tullut menestystä.

    ”Ruunan pitäisi olla parempi tiistain lähtöön. En ole yllättynyt, vaikka olisimme melko korkealla lopputuloksissa.”

    Lisää aiheesta
    • Peter G Norman kilpailee tänään Visbyssä kolmella hevosella. Kuluvalla kaudella tallin hevoset ovat menestyneet hyvin. Totosijoilla ne ovat olleet 115 startissa joka kolmas kerta.

      Ravit | Peter G Norman etsii uutta ikäluokkamenestyjää − tänään hän starttaa kolmella hevosella Visbyssä

      Tilaajalle
    • Christina A Hande oli mukana Solvallan Elitloppet-sunnuntain Monté-lähdössä Marcianon kanssa.

      Ravit | Montén Ruotsin mestari lopettaa aktiiviuransa – ”Tässä yhtälössä lopulta vain väsyttää itsensä”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Madelen Berås
    monté-raviurheilu
    Ruotsi
    hevonen
    raviurheilu
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle