• Oulussa epäonninen vuoden alku – taas tulipalo

    Varikkotoimihenkilöiden huoltotila tuhoutui keskiviikkona korjauskelvottomaksi.
    Savu turmeli Äimäraution varikkotoimihenkilöiden huoltotilan korjauskelvottomaksi.
    Savu turmeli Äimäraution varikkotoimihenkilöiden huoltotilan korjauskelvottomaksi. Kuva: www.oulunravit.fi
    MT Hevoset
    9.1.202016:51
    MT toimitus

    Aamupäivällä toimistolta huomattiin, että varikkoalueen höylähirsisestä huoltorakennuksesta nousi savua. Paikalle ehdittäessä savu oli niin sankkaa, ettei ollut tehtävissä muuta kuin odottaa palokunnan saapumista. Se sammutti palon ja havaitsi rakennuksen tuhoutuneen sisältä korjauskelvottomaksi, vaikka ulospäin se näyttää vahingoittumattomalta.

    ”Tutkija kävi eilen ja totesi palon saaneen alkunsa sähkökaapelista”, radan toimitusjohtaja Sirkka Huopana kertoo.

    ”Sisällä oli toimihenkilöiden liivejä, tunnistuslaitteita ja muita varusteita, muttei onneksi mitään valtavan arvokasta. Rakennus itsessään oli kyllä ihan hyväkuntoinen. Vahinkoilmoitus on jo jätetty vakuutusyhtiöön, ja nyt odotetaan toimenpide-ehdotusta.”

    ”Lyhyen kaavan Magic Monday –ravit pärjätään ensi maanantaina ehkä ilman huoltotilaakin, mutta korvaava väliaikainen tila täytyy hankkia nopeasti”, Huopana lisää.

    Alkuvuosi on ollut Oulun raviradalle aikaisemminkin epäonnista aikaa. 20.2.2018 sen katsomorakennus paloi pahoin.

    Lue myös: Oulun raviradan katsomorakennus paloi yöllä (20.2.2018)

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle