

Massimo Hoistin lisäksi suomalaisväriä sunnuntain Elitloppetiin tuo Timo Nurmos. Hänen valmentamansa ruotsalaisruuna Mellby Knekt starttaa finaalipaikan tavoitteluun Magnus A Djusen ajamana.
Torniosta lähtöisin oleva Nurmos on kuulunut vuosikymmeniä Ruotsin menestyneimpiin valmentajiin. Useimmat Ruotsin ja Suomen nuorten lämminveristen suurkilpailut moneen kertaan voittanut valmentaja on menestynyt myös vanhemmilla hevosilla. Vuonna 2018 Nurmoksen valmentama Readly Express voitti Ranskan suurimman ravilähdön Prix d’Ameriquen.
Elitloppetin voitto uupuu kuitenkin suomalaisvalmentajan mittavasta ansioluettelosta. Nurmos ei ota paineita sunnuntain Elitloppetista, vaan korostaa Mellby Knektin ansainneen paikkansa suurkilpailussa.
”Hevonen on tehnyt oikein asioita, kun saimme kutsun Elitloppetiin. Minun tehtävä on valmistella hevonen parhaalla mahdollisella tavalla sunnuntaiksi. Karsintalähdön taktisiin kuvioihin en voi vaikuttaa. Edetään askel kerrallaan”, toteaa Timo Nurmos rauhalliselle tyylilleen uskollisena.

Kuusivuotias Mellby Knekt on uran 18 startillaan kaikista 16 Elitloppet-osallistujasta rutinoitumattomin. Reilun 1,5 miljoonan kruunun voittosummansa puolesta ruuna voisi kilpailla vielä hopeadivisioonassa. Voittoja hevonen on kerännyt starteistaan peräti 12. Näistä kahdeksan on tullut perättäin viimeisistä kilpailuista.
Mellby Knekt voitti viime tapaninpäivänä hopeadivisioonafinaalin Solvallassa. Kuluva kausi alkoi voitolla tammikuussa. Tuorein startti on huhtikuun puolivälistä. Ruuna palasi silloin kolmen kuukauden tauolta ja voitti Solvallassa 1640 metrin ryhmäajon hyvällä tuloksella 09,6a. Pian voiton jälkeen Elitloppetin järjestelyistä vastaava Anders Malmrot kutsui Mellby Knektin Elitloppetiin.
”Viime startin esitys oli todella hyvä. Minusta hevosen kuuluu ilman muuta olla mukana Elitloppetissa. Neljäs lähtörata karsintaan on hyvä. Katsotaan kuinka kovaa sisäpuolelta lähtevät ranskalaiset hevoset lähtevät matkaan.”
Mellby Knektin kasvattaja ja omistaja on Ruotsin merkittävimpiin hevosenomistajiin kuuluva Mellby Gård. Myös laajamittaista kasvatustoimintaa harjoittavan Mellby Gårdin taustalta löytyy liike-elämässä menestynyt Rune Andersson. Mellby Knektin lisäksi Daniel Wäjerstenin Mellby Jinx puolustaa omistajatallin värejä.
”Todella hieno asia Rune Anderssonille saada kaksi hevosta mukaan Elitloppetiin. Kovin usein ei samalta kasvattajalta ole ollut kahta hevosta mukana Elitloppetissa. Hän on kuitenkin panostanut raviurheiluun todella paljon vuosikymmenten ajan.”
”Elitloppet on tasokas tänäkin vuonna, mutta ennakkoon tasaisempi kuin parina viime vuonna.”
Useamman kerran Elitloppetissa mukana ollut valmentaja arvioi tämän vuoden kilpailun olevan aiempia vuosia tasaisempi. Viime vuoden ranskalaisvoittaja Horsy Dream on loukkaantunut. Lisäksi kahtena viime vuotena Prix d’Ameriquen voittanut Idao de Tillard jättää Solvallan välistä loukkaantumisen johdosta. Vahvimpien ranskalaisten jäädessä kotitalliin, muuttuu kisan luonne. Timo Nurmos uskoo ruotsalaisvaljakoiden olevan tämän vuoden kisassa vahvoilla.
”Elitloppet on tasokas tänäkin vuonna, mutta ennakkoon tasaisempi kuin parina viime vuonna. Nyt mukana olevat ranskalaisvaljakot ovat vähän enemmän juoksunkulusta riippuvaisia.”
Timo Nurmoksen valmennettavat ovat kilpailleet kuluvalla kaudella säästeliäästi, mutta kovalla menestyksellä. Kauden 68 startista peräti 30 on päättynyt voittoihin.
Elitloppet-viikonloppuna tallista on mukana yhteensä viisi hevosta. Perjantain avaavassa ravilukio-oppilaiden lähdössä Ever Forever Gar starttaa ensimmäistä kertaa Timo Nurmoksen valmennuksesta. Toisena perjantain starttihevosena on toisessa GS75-kohteessa mukana oleva Gaining Experience.
”Ever Forever Gar on vauhdikas tamma. Vaikea sanoa menestyksestä, kun kaikki lähdön ohjastajat ovat nuoria ja rutinoitumattomia. Mutta Ever Forever Gar tuntuu hevoselta, jonka pitäisi riittää Ruotsissa.”
Gaining Exprience avaa puolestaan nelivuotiskautensa. Viime kaudella ori voitti kaikki kolme starttiaan.
”Gaining Exprience on oikein lahjakas hevonen. Sen tavoitteet ovat syksyn lähdöissä.”

Lauantain starttihevonen on T75-pelin päättävässä kolmen ratakierroksen Harper Hanoverin lähdössä mukana oleva Napoleon Cash. Ongelmista uransa aikana kärsinyt kahdeksanvuotias ruuna on ehtinyt kilpailla vain 22 kertaa. Puolet uransa starteista voittanut Napoleon Cash starttaa perusmatkalta miljoonan kruunun ykköspalkinnon tavoitteluun. Timo Nurmos on voittanut Elitloppet-lauantain pääkilpailun viime vuosina sekä Eeliksellä että Mellby Vikingillä.
”Tänä vuonna perusmatkalla ei ole kuin kaksi hevosta. Tämä helpottaa 20 metrin hevosten tehtävää. Viime vuosina 40 metrin takamatkalta on vaadittu ME-tulos voittoon. Ei Napoleon Cashin ihan ulkona pitäisi olla voittotaistelusta. Se on tehnyt hyvät startit tälle kaudelle. Eelishän voitti muuten perusmatkalta tämän lähdön 2019.”
Sunnuntaina Mellby Knektin lisäksi starttaava Erik the Phantom on valmentajansa mukaan viime kerran starttia paremmassa vireessä. Sunnutain toisessa lähdössä starttaava ruuna laukkasi Rommen pääsiäissunnuntain T75-kierroksella.
”Sääolosuhteet olivat haastavat, ja rata ei sopinut hevoselle. Hevonen on oikein kyvykäs. Kaikki viisi viikonlopun hevosta pitäisi olla mahdollisia menestyjiä. Mutta kaikkien asioiden pitää osua kohdalleen. On tämä sen verran kovatasoinen viikonloppu.”
Nurmoksen reilun 70 valmennettavan joukosta suomalaisittain mielenkiintoisin hevonen on Oraviston Tallin omistama Lara Boko. Seitsemänvuotiaaksi varttunut tamma voitti kolme- ja nelivuotiskaudella lähes kaikki tärkeimmät Ruotsin ikäluokkakisat. Viime vuosina tamma on kuitenkin kilpaillut säästeliäästi. Viimeisin startti on viime vuoden marraskuulta.
”Lara Boko on ollut koko ajan täydessä valmennuksessa. Sille tuli kaviopaise vähän aikaa sitten, ja starttiintulo viivästyy sen takia.”
Viime vuonna Ruotsin Derbyn Kriteriumin jatkeeksi voittanut Nurmoksen valmentama Fame And Glory ei ole vielä avannut viisivuotiskauttaan.
”Se toimii siitosoriina vielä sellaiset puolitoista kuukautta. Sitä valmennetaan kyllä siittolassa koko ajan. Eli mietitään starttaamista sen tultua kotitallille.”