

Elokuun viimeiselle viikonlopulle kaavailtu Hevoset Espoossa -tapahtuma peruuntuu kokonaan.
Perjantaina peruttiin valjakkoajon SM-kisa. Kilpailun johtaja Katriina Tenhunen tiedotti asiasta lyhyesti.
”Valjakkoajo on päättänyt vetäytyä tapahtumasta hevosten ja yleisön turvallisuuteen vedoten. Puitteita ja pohjia ei ole saatu sellaiseen kuntoon, kun olisi ollut tarvetta”, kuului tiedotteen karu viesti.
Sunnuntaina tapahtuma päätettiin perua kokonaisuudessaan.
Alkukesän sateet vaikuttivat ratsastuskentän rakentamiseen, ja kentälle keväällä tehty savipohja ei ole kaikilta osin vielä täysin vakaa. Niinpä tapahtuman toteuttaminen tyssäsi turvallisuuteen, tai pikemminkin sen puutteeseen.
”Alkukesän sateet pilasivat rakentamisen niin, että kentästä ei saatu vielä stabiilia”, Hevoset Espoossa -tapahtuman projektijohtaja Fred Sundwall totesi viikonloppuna.
Alun perin ratsastuskentälle suunniteltu ohjelma piti siirtää Vermon katsomorakennuksen ja tallialueen väliselle alueelle. Siellä ongelmaksi olisi muodostunut yleisöalueen ahtaus.

Vermossa asiasta keskusteltiin sunnuntaina derbyravien jälkeen. Palaverin lopputulemana koko tapahtuma päätettiin perua. Vermon toimitusjohtajan Pertti Koskenniemen mukaan palaverissa asiasta vallitsi yksimielisyys.
”Ei siellä mikään kriisitunnelma ollut. Kaikki olivat yhtä mieltä, että tapahtumien järjestämisessä mennään turvallisuus ja laatu edellä”, Koskenniemi kertoo.
Koskenniemen mukaan alue ei valmistu tänä syksynä, vaan tavoite on kesälle 2026.
”Keskikenttää tehdään vuonna 2026 järjestettävää jättikonserttia varten. Ratsastuskentän pitää olla turvallinen, ja elokuun lopun tapahtumaan nähden aika vain loppui kesken. Kenttä on satunnaisesti epästabiili, eikä riskejä haluttu ottaa.”
”Sekä ratsastus- että konserttitapahtumia on suunniteltu ensi kesälle. Weekend Festival on sovittu elokuun alkuun 2026. Haluamme myös, että alue olisi puistomainen, ja se sopisi myös ihmisten vapaa-ajan käyttöä varten.”
Hevoset Espoossa -tapahtuma oli tarkoitus järjestää elokuun 30.-31. päivä. Suurtapahtuman ohjelmassa olisi ollut mm. valjakkoajon SM-kisat, esteratsastuskilpailut, vikellyksen lajinäytös sekä ensimmäistä kertaa Suomessa järjestettävä Mounted Games -maaottelu.