• Finaalisankari Star Photo S uudenlaisen tehtävän edessä

    Star Photo S:n tehtävä on Joensuussa aivan erilainen kuin Teivon voitokkaassa finaalissa.
    Tilaajalle
    Matias Salo (vas.), Aada Salo ja Jukka Torvinen saivat viime lauantaina juhlia Star Photo S:n rinnalla Teivossa.
    Matias Salo (vas.), Aada Salo ja Jukka Torvinen saivat viime lauantaina juhlia Star Photo S:n rinnalla Teivossa. Kuva: Maisa Hyttinen / Suomen Hippos
    MT Hevoset|Ravit
    7.3.202513:15
    Markku Lindström

    Teivon divisioonafinaalien yksi kovimmista suorituksista tuli Star Photo S:ltä, joka leikitteli haastajadivisioonassa muiden kustannuksella. Keulassa juossut ruuna lisäsi päätöskierroksella vauhtia. Lopussa ruuna irtosi todella eleettömään voittoon.

    Matias Salon tallin menestyksen lähdössä täydensi Com Rolf, joka nappasi johtavan selästä niukan kakkossijan.

    Star Photo S on kilpaillut alkuvuodesta neljä kertaa, ja yhtä monta kertaa hevonen on kaartanut voittajaesittelyyn. Kausalassa tallia pitävän Salon mukaan on ilahduttavaa, että ruuna pärjää monenlaisilla juoksunkuluilla.

    ”Hevonen on kehittynyt tasaisesti starttien myötä. Tulevaisuus näyttää, mihin asti se tulee menemään. Ruunalla on hyvät vauhtivarat, ja se on kestävä. Sillä on jatkossakin hyvät mahdollisuudet menestyä”, Salo kehuu.

    Star Photo S kilpailee lauantaina Joensuussa 75-lähdössä. Siellä arvontakone on osoittanut voittokoneelle takarivin, joten tehtävästä tulee väkisinkin erilainen.

    ”Tietysti takarivistä ei pystytä vaikuttamaan alussa oikein mihinkään. Siinä ollaan muitten armoilla. Jos ruuna pääsee edes kohtuullisiin asemiin, niin kyllä sieltä ehtii kirin tekemään.”

    Teivossa Star Photo S sai rattailleen ensimmäistä kertaa Jukka Torvisen, joka kehui hevosta miellyttäväksi tuttavuudeksi. Torvinen saa menestyksen myötä ohjastaa finaalivoittajaa myös Joensuussa.

    ”Hevonen suoritti Teivossa oikein mallikkaasti, ja teki kaiken vaadittavan täysin oikein. Onnistumisen myötä pääsen kokeilemaan ruunalla uudestaankin”, Torvinen iloitsi.

    Salon tallista kilpailee Joensuussa myös Goofy, joka valmentajan mukaan on kärsinyt pitkään nelivuotiaana tapaturmassa tulleesta loukkaantumisesta. Vamman pitkittyminen on vaatinut malttia.

    ”Sitä on valmennettu tosi kiltisti. Hevonen on lisäksi sellainen, että se jättää pikkuisen varastoon seuraavallekin reissulle. Sopivalla juoksulla siltä löytyy kyllä kapasiteettia. Joensuun hyvä lähtöpaikka parantaa ruunan saumoja”, Salo arvioi.

    Kevään tullen Salon tallista tulee yhä enemmän hevosia radoille. Valmentaja uskookin kiireiden lisääntyvän sitä mukaa kuin lämpötilat nousevat.

    ”Rospuuttoajan kun vain pääsee tyylikkäästi, niin katse on tiukasti kesää kohti.”

    Suomen lämminverihuippuihin kuuluva Global Withdrawl on tienannut radoilta yhteensä noin 400 000 euroa.
    Suomen lämminverihuippuihin kuuluva Global Withdrawl on tienannut radoilta yhteensä noin 400 000 euroa. Kuva: Terhi Piispa-Helisten

    Tallin lippulaiva Global Withdrawl on ollut normaalissa talvitreenissä, eikä mitään yllätyksiä ole koettu.

    ”Sille on mietitty sopivaa aloitusajankohtaa. Kaiken pitäisi olla tällä hetkellä kunnossa.”

    Mielenkiintoinen jenkkituonti Ken’s Walner kokeili syksyllä Suomen olosuhteita kahden koelähdön ja kahden tavallisen startin verran. Oriille on kaavailtu työntäyteistä kesää.

    ”Sillä ajettiin pari lähtöä aivan testimielessä. Päästiin testaamaan yksi lähtö ilman kenkiä, mikä tuo hevoselle selkeästi lisää vauhtia. Pitkään kilpailematta ollut ravuri vaatii luonnollisesti kunnollisen starttirytmin. Tarkoitus on ajaa hevosella kilpaa säännöllisesti kesällä”, Salo kertoo.

    Lisää aiheesta
    • Matias Salo on osallistumassa lähipäivinä raveihin valmennettavillaan tammikuuta ahkerammin.

      Ravit | Matias Salon talli alkaa päästä vauhtiin: Teivossa aloittaa ”kerta kaikkiaan mielenkiintoinen” You To Class

      Tilaajalle
    • EL Indeed oli hopeadivisioonafinaalin paras. Lämmityskuvassa hevosta ohjasti startin tavoin Hannu Torvinen.

      Ravit | Suomen Toto75-karonkka: Divisioonafinaalit tarjosivat alkuvuoden parasta raviurheilua kotimaassa – EL Indeed oli hopeadivisioonan paras

      Tilaajalle
    • Global Withdrawl on ollut tuttu näky suurkilpailuissa viime vuosien ajan. Kuvassa ruuna osallistuu Sweden Cup -karsintaan Solvallassa.

      Ravit | Päivän ravit: Global Withdrawl palaa tositoimiin Teivossa

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle