• Tiina Koskiselle jo viides kylmäverinen: valiorajaa hätyytellyt Guli Major muuttaa Lappajärvelle – Kari Lähdekorven Mo Sjur toipumisen tiellä

    Nuori kylmäverinen Guli Major muuttaa Uumajasta Etelä-Pohjanmaalle.
    Tiina Koskinen laittelee Lappajärvellä puolisonsa Mika Rintalan kanssa peräti viittä kylmäveristä.
    Tiina Koskinen laittelee Lappajärvellä puolisonsa Mika Rintalan kanssa peräti viittä kylmäveristä. Kuva: Elina Paavola
    MT Hevoset
    28.12.202113:30
    MT toimitus

    6-vuotias Guli Major on Lappajärvellä treenaavan Tiina Koskisen uusin vahvistus. Kyseessä on Koskisen viides kylmäverinen. Aiemmin tallissa olivat jo Mo Sjur, U.R.Faxe, Spik Loke ja Järvsö Nilsingemar.

     

    Uransa Jan-Olov Perssonin treenissä aloittaneen Guli Majorin kohdalla ovat valmennusvastuuta viime aikoina kantaneet Anne-Mari Fjällström ja Krister Söderholm. Ruuna on kilpaillut 55 kertaa. Voittoja on kertynyt seitsemän, kakkosia kuusi ja kolmosia kaksi kappaletta. Ruunan tienestit ovat runsaat 65 000 euroa. Ennätys 25,4ke syntyi jo neljävuotiaana Dubbel Cupin finaalissa – ja vieläpä laukan rasittamana.

     

    ”Guli Major oli yleisessä myynnissä netissä. Ilmoituksen jättänyt henkilö ei ollut kovin hanakka kauppias, sillä yhteystiedot eivät olleet mukana. Mieleeni juolahti, että olisiko kyseessä sama ihminen, jolta olin joskus vuosia sitten kysellyt eräästä toisesta hevosesta. Kaivelin sitten Messengerin viestejä, ja sieltä löytyivät yhteystiedot. Sama henkilö oli kyseessä, ja hän sanoi, että täällä se Guli Major on, tulkaa hakemaan pois”, Tiina Koskinen nauraa.

     

    ”Hevosesta en tiedä sen enempää. Ruuna ei ole pärjännyt tänä vuonna omalle varjolleenkaan. Tiedä sitten, mistä on kiikastanut. Guli Major ei ole ravannutkaan kovin sulavasti. Katsotaan, mitä saadaan aikaiseksi. Jos ei saada raveissa mitään aikaiseksi, niin kokeillaan sitten ratsupuolta.”

     

    Kun Koskisen hevosenomistajien Issakan Pouta jäi eläkkeelle, kimppa hankki Guli Majorin manttelinperijäksi.

     

    ”Omistajatalliin kuuluva Ari-Pekka Särkijärvi ajoi Kaustisella Issakan Poudan uran päätösstartin. Ihan vaan sen vuoksi, että hänellä pysyi kortti voimassa, ei pärjäämisen takia. Meillä oli mukavaa ravireissulla, ja se antoi uutta intoa. Sanoin Ari-Pekalle, että sulle täytyy katsella sellainen hevonen, millä voit ajella silloin tällöin kilpaa. Harvakseltaan ohjastavalle sen on syytä olla joko suomenhevonen tai kylmäverinen. Lämminveristen lähdöissä tilanteet tulevat niin nopeasti eteen”, Koskinen sanoo.

     

    Kari Lähdekorven omistama Mo Sjur on ollut Lappajärvellä toipumassa jännevammastaan. 22,7-aikaiselle viisivuotiskyvykkyydelle kuuluu nyt hyvää.

     

    ”Paraneminen on edennyt oikein mallikkaasti. Jos kyseessä olisi tavan heppa, niin kilpaa olisi jo ajettu. Mo Sjurilla ei kuitenkaan ole tarkoitus kisata hokeilla, joten aikaa on ruhtinaallisesti. Karin kanssa ei ole tarkemmin puhuttu jatkosta. Kun laitan Karille tekstiviestillä Mo Sjurin kuulumisia, hän kuittaa asian yleensä hymiöllä tai peukulla”, Koskinen lausuu.

     

    ”Mo Sjur on hieno, siis todella hieno hevonen. Ihan kymppiplus.”

     

    Koskisesta on sukeutunut toisen eteläpohjalaisen Antti Ala-Rantalan ohella maamme merkittävin kylmäveristen treenari. Koskinen on tyytyväinen Suomen Hippoksen hallituksen päätökseen perua kaavaillut kylmäveristen Suomessa kilpailemista koskevat rajoitukset.

     

    ”Oliko se sieltä suunnalta sitten hiukan harkitsematon esiintulo. Kaikki olivat heti takajaloillaan. Etusija kuuluukin antaa suomenhevosille, mutta näissä lähdöissä on ollut verenvähyyttä. Toivotaan, että suomenhevosia nousee sarjoihin, mutta nykytilanteessa tarvitaan myös kylmäverisiä, jotta saadaan kisat kasaan”, Koskinen pohtii.

     

    ”Keskustelu on ollut siinä mielessä hauskaa, että eivät nämä kylmäveriset ole olleet niin kalliita. Suomenhevoset ovat kalliita. Meilläkin on kasvamassa välähdysläinen pikkuvarsa, ja jos siitä tulee kova ravuri, niin ei me siitä luovuta. On oikein, että suomenhevosella on arvonsa, eikä me sitä olla muuttamassa. Suomeen tuodut kylmäveriset ovat sopivan hintaisia starttihevosia etsiville ihmisille vaihtoehtoja lämminverisille, ei suomenhevosille.”

    Artikkelin aiheet
    Tiina Koskinen
    Guli Major
    raviurheilu
    Lappajärvi
    kylmäveriset
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle