
Tänä vuonna Lara Bokolla (Djali Boko) on plakkarissa vain kolme kisaa, mutta jo 131 381 euroa tiliä, kun se viimeksi otti 117 000 euron arvoisen kakkossijan Stochampionatissa Axevallassa. Jättipottikin oli lähellä, sillä palkinto olisi tuplaantunut, jos marginaalit olisivat olleet erilaiset. Laran juoksema 12,5 on uusi ME 2640 metrillä nelivuotiaille tammoille, mutta nyt potti ja ME menivät niukasti ohi tulleelle Daniel Wäjerstenin kannustamalle Great Skillsille (Ready Cash), eikä Laralle ja taustavoimilleen.”
Seuraavaksi Laralla koitetaan revanssia Tammaderbyssä, jonka karsinnat, kuten Derbynkin, ovat viikon päästä tiistaina Jägersrossa. Myös UET Grand Prix on mahdollinen, vaikka tammaa ei alun pitäen oltu maksettu kisaan. Nyt on maksettu muhkea 20 000 euron suuruinen sakkomaksu, jolla Lara pääsee vielä ”jälki-ilmoittautuneena” mukaan.
UET:n karsinnat puolestaan ajetaan Kriteriumien finaalipäivänä 24. syyskuuta Solvallassa. Siitä päivästä Lara Bokolla, omistajallaan Oraviston Tallilla Nokialta, valmentaja Timo Nurmoksella ja ohjastaja Mika Forssilla on hyviä kokemuksia, sillä viime vuonahan tuolta päivältä on Oaks-voitto uran kruununa toistaiseksi. Mahdollinen UET-finaali olisi edessä 14. lokakuuta Vincennesissä 200 000 euron ykköspalkinnolla.
”Onnesta ymmyrkäisenä ollaan Axevallasta vieläkin”, Kristian Andersson Oraviston tallilta kommentoi.
”Lara Boko oli valtavan hyvä, vaikkei voittanutkaan. Moni marginaali oli vastaan. Lähdön uusinta kuumensi, jos avaus olisi ollut vaikka päälle 10:n kuitenkin ja jos Örjan Kihlströmin hevonen olisi rinnalla kestänyt paremmin. Mutta hyvä näin. Jos tamma on ennallaan Tammaderbyssä, siitä on vaikea tulla ohi. Kunhan nyt pysyy vain terveenä.”
”Maksettiin se mukaan UET:hen ja sanottiin valmentaja Nurmokselle, että hän voi ajatella, että se oli mukana alusta saakka, ja tehdä aivan oman ratkaisun. Jos ei hänestä mennä sinne, niin sitten ei mennä. Valituksia ei tule. Hän vastaa täysin kilpailutuksesta, mutta haluttiin pitää tällainen optio kuitenkin.”
Mitä muuta Oraviston tallille kuuluu?
”Elitauktionista huudettu One Lady Boko (Tactical Landing) on menossa Jonna Irrin talliin Julmyraan. Hän ja Taneli Säde auttoivat katsomaankin varsan rakennetta huutokaupassa, joten he saavat yrittää.”
”Ei niin paljon hyvää, ettei jotain huonoakin kuitenkin. Hermes Boko (Ready Cash) jäi nyt harmittavasti tyhjäksi Greenshoesta (Father Patrick), vaikka Stochampionatin päivänä se vielä oli kantavana. Koitetaan jollain suunnitelmalla ensi vuonna sitten.”