• Petri Laineella hyviä uutisia, vaikka Parvelan Retun avaus venyy: ”Kivi putosi sydämeltä”

    Siirin Valtsu esitti sellaisen kirin tiistaina Teivossa, että oksat pois! Nuoruusvuosien lahjakkuus tuli vauhdilla takaisin. Parvelan Retullekin kuuluu hyvää, mutta aivan lähiviikkoina kuningasta ei kuitenkaan nähdä radoilla.
    Tilaajalle
    Parvelan Retua ei nähdä aivan lähiviikkoina radoilla, mutta Petri Laineella on tallissaan ja Hannu Torvisella ohjastettavanaan muitakin todella mielenkiintoisia hevosia.
    Parvelan Retua ei nähdä aivan lähiviikkoina radoilla, mutta Petri Laineella on tallissaan ja Hannu Torvisella ohjastettavanaan muitakin todella mielenkiintoisia hevosia. Kuva: Terhi Piispa-Helisten
    MT Hevoset|Ravit
    4.4.202413:45
    Riku Niittynen

    Siirin Valtsun tiistain juoksu ei jättänyt kylmäksi. Ori kilpaili viisivuotiskesään asti melko voittamattomana, mutta Derby jäi väliin ja sen jälkeen on ollut ongelmia. Tiistaina Siirin Valtsu (Vaellus) palasi kuitenkin tasolleen ja nyt seitsenvuotiaan oriin jatko näyttää taas valoisalta. Uusi tasoitusennätys on täydeltä matkalta 24,7 ja viimeisen kierroksen Petri Laineen valmennettava ravasi 22,1-tahtia. Loppusuora oli Siirin Valtsun näytöstä.

    ”Kivi putosi sydämeltä”, Petri Laine myöntää.

    ”Valtsu tuli starttiin tavallaan etuajassa. Ilmoitettiin, kun lähtö oli jäämässä pieneksi. Kyllä se näköjään aika valmis oli, vaikka toki tehtävä oli sopiva ja Hannu Torvinen ajoi sovitusti tosi nätin reissun oriilla. Olin kyllä jo vähän miettinyt pääni puhki, että mitä tämän hevosen, joka on lahjakas, mutta ei nyt ole loksahtanut takaisin kohdalleen, kanssa pitää oikein tehdä. Nyt näytti, että olemme kuitenkin oikealla tiellä.”

    Ensi keskiviikkona Siirin Valtsu starttaa Vermossa pitkällä matkalla.

    ”Siirin Valtsu pysyi nyt hyvin rauhallisena tiistaina, kun sillä joskus on ollut ihan liikaa virtaa.” Petri Laine

    ”Varmasti ajetaan edelleen pitkään selissä. Kuitenkin ori parantanee pitkän tauon jälkeen edelleen, ja ihan optimistinen tunne on, että Vermokin voisi mennä hyvin. Siirin Valtsu pysyi nyt hyvin rauhallisena tiistaina, kun sillä joskus on ollut ihan liikaa virtaa.”

    Upea Siirin Valtsu näyttää tiistain Teivon perusteella taas löytäneen itsensä.
    Upea Siirin Valtsu näyttää tiistain Teivon perusteella taas löytäneen itsensä. Kuva: Terhi Piispa-Helisten

    ”Oritta on nyt liikuteltu eri tavalla. Kärryistä paljon vähäisempiä määriä kuin aiemmin ja sitten selästä tyttären Ida Laineen toimesta. Tämä konsepti ainakin tuntuu toimivan.”

    ”Otetaan kuitenkin ihan kisa kerrallaan, eikä tavoitella kuuta taivaalta vielä lähistarteissa. Jossain vaiheessa tietysti, jos homma sujuu, täytyy kokeilla ihan avoimia hevosia vastaan, mutta hyvin matalalla profiililla edetään ainakin jonkun aikaa.”

    ”Nyt ongelmana ovat olleet ajokelit, kun kuukauden verran liikuttelu on ollut Retulla ihan kävelyä.”

    Tallin suurin tähti on tietenkin Parvelan Retu, joka joutui kolhun vuoksi tauolle syksyllä. Sen hoitaja on toinen tytär Emmi Laine.

    ”Jalka on nyt erinomaisen hyvä. Ei mitään huolta siinä mielessä, vaikka paraneminen otti kuitenkin oman aikansa. Nyt ongelmana ovat olleet ajokelit, kun kuukauden verran liikuttelu on ollut Retulla ihan kävelyä. Se tarkoittaa sitä, että kauden alku venyy. Esimerkiksi Elitkampeniin revanssia viime vuoden laukasta ja kolmossijasta hakemaan lähteminen tuntuu tänä vuonna jokseenkin mahdottomalta ajatukselta nykyisellä aikataululla.”

    Petri Laineella on Orivedellä käsissään pieni, mutta laadukas kilpatalli.
    Petri Laineella on Orivedellä käsissään pieni, mutta laadukas kilpatalli. Kuva: Elina Paavola

    Laineen tallin kahdeksanvuotias ruuna Siirin Santtu, Siirin Valtsun veli Liisingistä, aloitti kautensa Vermossa hyvällä ajalla 27,5, mutta sijoittuen kuudenneksi.

    ”Ihan tyytyväisiä oltiin siihenkin. Juoksu meni vaikeaksi ulkoa, kun ruuna avasi hyvin, mutta joutui pakittamaan hännille. Siinä mentiin koko ajan lujaa ja voittoaika oli yllättävän kova. Ruunan esitys oli ihan ok kauden aluksi, vaikka kärkeen nouseminen oli lopulta tekemätön paikka.”

    Lisää aiheesta
    • Valtakunnassa kaikki hyvin! Parvelan Retu voi ja treenaa erinomaisesti kotonaan Orivedellä.

      Ravit | Petri Laineella joulumieli kohdallaan: ravikuningas Parvelan Retu edellä aikataulusta ja muutkin hevoset treenaavat mukavasti

      Tilaajalle
    • Petri Laine jätti Parvelan Retun pois Teivon lauantain kilpailusta.

      Ravit | Ravikuningas Parvelan Retun kausi ohi – ”Oli onni että asia huomattiin nyt”

      Tilaajalle
    • Parvelan Retu starttaa lauantaina Pilvenmäellä ja sen jälkeen ravikuningas nähtäneen Teivossa ja Turussa.

      Ravit | Parvelan Retu otti kuninkuuskilpailun oikealla tavalla – Siirin Valtsulla otettiin kunnon aikalisä

      Tilaajalle
    • Parvelan Retu oli päätösmatkalla ylivoimainen. Taustalla radan sisäreunalla näkyvät myös kolaroineet Evartti ja Vixeli.

      Ravit | Parvelan Retu jyräsi päätösmatkalla ravikuninkaaksi ‒ ohjastaja Hannu Torvinen onnistui valamaan uskoa itseensä

      Tilaajalle
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle