
Maakuntaratojen toimintatukia leikataan tuoreen päätöksen mukaan reilulla miljoonalla. Osa radoista on saamassa tukea saman verran kuin viime vuonna. Kajaanin ravirata sen sijaan on menettämässä koko tukensa.
Maa- ja metsätalousministeriön myöntämistä hevostalouden määrärahoista päätettiin torstaina raha-asiainvaliokunnassa.
Kaikkiaan hevostalouden tukikokonaisuus on siirtomäärärahojen kanssa noin 32,2 miljoonaa euroa. Maakuntaratojen toimintatukien osuus kokonaisuudesta on 7,108 miljoonaa, kun viime vuonna se oli 8,196 miljoonaa.
Kainuun Ravirata oy:lle toimintatukea ei myönnetty lainkaan. Viime vuonna Kajaanin ravirata sai toimintatukea hieman alle 100 000 euroa.
”Emme voi kommentoida yksittäisten hakijoiden tilannetta. Yleisesti voidaan sanoa, että jos hakija ei ole saanut tukea, se ei ole täyttänyt hakuilmoituksessa asetettuja kriteereitä”, neuvotteleva virkamies Tapani Sirviö maa- ja metsätalousministeriöstä kommentoi.
”Jos hakija ei ole saanut tänä vuonna avustusta, se voi kuitenkin hakea avustusta ensi vuonna. Tilannetta arvioidaan sen vuoden tilanteen ja kriteerien perusteella.”
Kajaanin raviradalle päätös on luonnollisesti täysi katastrofi. Tapani Sirviö vahvistaa, että jos hakija ei ole täyttänyt toimintatuen kriteerejä, sille ei tulla myöntämään myöskään palkintotukea.
Kainuun Ravirata oy sai viime vuonna palkintotukea reilut 227 000 euroa.
Kajaani on Suomen pienin maakuntarata. Tänä vuonna radalla on määrä ajaa neljä kilpailupäivää, joista kaksi on kesäkuussa ja kaksi elokuussa.
Kainuun Ravirata oy:n toimitusjohtaja Ari Komulainen toteaa, että ministeriön päätös ei tullut varsinaisena yllätyksenä.
”Asiaan on osattu henkisesti varautua, mutta kai tässä jonkinlainen toivonkipinäkin oli. Nyt se taitaa olla menetetty”, Komulainen huokaa.
Komulaisen mukaan ei ole vielä selvää, mitä tukirahoitta jäämisestä käytännössä seuraa.
”Kajaanille merkityt neljä ravipäivää joka tapauksessa ajetaan, mutta millä systeemillä ne ajetaan ja missä ne ajetaan, on vielä auki. Kaikenlaisia vaihtoehtoja on mietitty, ja eiköhän ratkaisujakin tule lähipäivinä.”
Ilman tukea jäämiselle on Komulaisen mukaan olemassa olevat perusteet.
”Ensimmäinen ilmoitus asiasta tuli joitakin viikkoja sitten. Ministeriö on mennyt sääntöjen mukaan, ei meitä ole sen kovemmin kohdeltu kuin muitakaan”, hän kuvailee.
Ari Komulainen on ollut pitkään mukana Kajaanin raviradan toiminnassa, mutta toimitusjohtajan nimikkeellä hän on ollut vasta vähän aikaa. Komulaisen mukaan tukikelvottomuuden taustalla on vuosia jatkunut alamäki. Viime vuodelta Kainuun ravirata on Komulaisen mukaan tekemässä positiivisen tuloksen.
”Onhan se kova homma, jos toiminta Kajaanin raviradalla loppuu. Mutta en jaksa uskoa, että radan tarina olisi tässä”, Komulainen painottaa.
Tukea saamassa olevien maakuntaratojen toimintatukikehitys on varsin vaihtelevaa. Jos tämän ja viime vuoden kuninkuusravijärjestäjiä ei oteta huomioon, paras tukitilanne on Kaustisella, Kuopiolla, Lappeenrannalla ja Turulla, joiden toimintatuki säilyy viime vuoden tasolla.
Euromääräisesti eniten ollaan leikkaamassa Vermolta, reilut 180 000 euroa.
Ratojen toimintatukimääriin vaikuttavat monet asiat. Osalla radoista toimintatukipudotukseen liittyy myös aiempien vuosien tukien takaisinperintää.
”Tarkat erittelyt menevät avustuksensaajille, mutta tämän tyyppisiä taloudellisia yksityiskohtia emme voi muuten eritellä tai kommentoida ulospäin”, Tapani Sirviö toteaa.
Maakuntaradoille on tehty vuosien 2022 ja 2023 tukitarkasteluissa varsin suuria takaisinperimisiä, jotka vaikuttavat nyt osaan tukirahoista.
”Yleisellä tasolla voi todeta, että takaisinperintätilanteet ovat kehittyneet erittäin positiiviseen suuntaan. Vuodelta 2024 voidaan alustavasti sanoa, että takaisinperinnät ovat erittäin vaatimattomia, jos niitä on ollenkaan”, Sirviö kertoo.