• Pauli teki taikojaan: Tähen Toivomus hurmasi kuninkuuskisan avausmatkalla

    Kova seppeleentavoittelijajengi: Henri Bollström, Tähen Toivomus ja Pauli Raivio.
    Kova seppeleentavoittelijajengi: Henri Bollström, Tähen Toivomus ja Pauli Raivio. 
    MT Hevoset
    3.8.201920:33
    MT toimitus

    Kuninkuusravien avauspäivä piti sisällään suurta dramatiikkaa, eikä kuninkuuskilpailun 2100 metrin avausmatka tehnyt poikkeusta. Pauli Raivion valmentama ensikertalainen kuninkuuskisassa, Tähen Toivomus, oli selvästi vahvin.

    Draama huipentui loppusuoralle, jonne ennakkosuosikki  Välähdys kartui ensimmäisenä. Kolmatta pitkään kirinyt   Tähen Toivomus rutisti kuitenkin edelle, ja Välähdys vastasi laukalla. Suosikin peli on pelattu, mutta Mikkelissä Suurmestaruudessa tahmean esityksen tehnyt Tähen Toivomus sen sijaan voitti niin hurmaavalla tyylillä, että osakkeet ovat kovassa nousussa. Toki marginaalit olivat pieniä, ja monella jäi jossiteltavaa. Huomenna on sitä paitsi vielä kaksi kovaa lähtöä edessä.

    "Ratkaiseva hetki oli viimeisellä takasuoralla, kun oli pakko päättää, ajetaanko pitkään kolmatta vai jäädäänkö toiselle radalle", myhäili voiton ohjastanut  Henri Bollström.

    "Jos olisimme jääneet toiselle, tulos olisi ollut eri, mutta onneksi hevonen tuntui niin hyvältä, että oli melkein pakko kääntää. Istuin vain siellä kolmannella, en pyytänyt kaarteessakaan mitään, koska hevonen tuntui edelleen mahtavalta, mutta en tietysti tiennyt paljonko hevosilla sisäradoilla oli voimia. Harmi tuo Välähdyksen laukka, mutta olimme jo ohi, ja Tähen Toivomus oli nyt kyllä makia. Se voitti helposti."

    Kaikilla kunikuusravien pääkilpailujen osallistujilla oli kovat kannattajansa.
    Kaikilla kunikuusravien pääkilpailujen osallistujilla oli kovat kannattajansa. 

    Sisällä sekä  Välkyn Tuisku Välähdyksen peesissä sekä Camri Välkyn Tuiskun takana olivat paineissaan vielä maalissakin.

    "Välkyn Tuisku tuntui tosi hyvältä, ja jäipähän voimia huomiselle", kommentoi  Kimmo Taipale.

    "En kadu ratkaisua päästää Välähdys edelle, sen keulan puolustaminen olisi maksanut liikaa. Lähdemme huomiselle revanssimielellä."

    "Camri tuntui aivan mahtavalta", kehui  Terho Rautiainen.

    "Huomiselle tämä oli hyvä, mutta tietysti vähän harmittaakin, kun hevonen on nyt noin hyvä, eikä pääse yrittämään."

    Tästä pääset Pauli Ravivion taikatemppujen alkulähteille:

    https://www.youtube.com/watch?v=NLQMSICQyjM

    Artikkelin aiheet
    kuninkuusravit
    Tähen Toivomus
    ravikilpailu
    hevonen
    Pauli Raivio
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle