
Teuvo Nikulaisen kulunut vuosi valmentajana on ollut hieno. Nikulaisen suojatit ovat tienanneet tänä vuonna jo yli 157 000 euroa. Voittoja on kertynyt 36.
”Kulunut vuosi on ollut yllätyksellisen hyvä. Olen aina yrittänyt, että tuleva vuosi olisi pikkuisen edellistä parempi. Tämä vuosi meni tuplasti paremmin kuin edellinen”, Teuvo Nikulainen summaa vuotta 2023.
”Hevoset ovat olleet terveinä koko vuoden. Kalustossa on ollut paljon nuoria hevosia, jotka ovat tulleet vuoden mittaan radoille ja niillä on onnistuttu.”
Tallin tilanne on miehen mukaan hyvä. Valmennuslistalla on tällä hetkellä 22 hevosta.
”Koitetaan saada nuoria hevosia lisää. Hevosten määrä on tällä hetkellä hyvä, toki hyviä hevosia saisi olla enemmän.”
Rautalammella vaikuttava Nikulainen matkaa pääkaupunkiseudulle neljän valmennettavan voimin. Jokainen niistä osallistuu Toto75-kohteisiin.
”Savon Sokeri (T75-2) ei ollut terävimmillään Oulussa. Esitys oli ihan ok, mutta vähän siitä puuttui. Se on ailahdellut koko uransa, joten se ei ollut siinä mielessä uutta. Kaikki on ollut kotona normaalisti tiistain jälkeen. Tasavauhtisella ja nätillä juoksulla se voisi pärjätä. Varusteisiin ei tule muutoksia”, Nikulainen kertoo.
”Kukkarosuon Veera (T75-2) laukkasi keskiviikkona, kun se on meneväinen tamma ja alussa oli ahdas rako, niin sitä joutui pitelemään ja laukka tuli. Sitä ennen hevonen teki hyvän esityksen Oulussa ja siltä voisi odottaa menestystä. Juoksuradan paikka ei ole sille hyvä, jos se lähtee sieltä ylikovaa liikkeelle rynnäten, eikä uskalla ajaa edellä menevien selkään, niin juoksu voi mennä liian vaikeaksi. Kaiken mennessä nappiin se pystyy pärjäämään.”
Myös kuudennessa T75-kohteessa Nikulaisen tallista on kaksi hevosta. Kaksikosta La Courabou on hyvällä paikalla.
”Se ei ollut viimeksi Teivossa hyvä. Ilman sitä starttia olisi odotuksia”, Nikulainen huomauttaa.
"Viimeksi oli lumi-hiekkapintainen rata, mikä ei ehkä ole paras mahdollinen alusta. Se ei saa pitkistä hokeista huolimatta tarpeeksi pitoa. Muuta selitystä vaisuudelle ei ole. Kotona on ollut kaikki normaalisti ja luotto hevoseen on muilta osin hyvä. Uskoisin kuskin (Henri Bollström) täräyttävän kakkosradalta eteenpäin. Jos se keulaan pääsee, uskoisin, että siitä myös ajetaan. Samoilla varusteilla jatketaan.”
Tallikaveri Smokin Boy on samassa lähdössä takarivissä.
”Smokin Boy on tehnyt hyvät kirit viime startteihin. Viimeksi Jyväskylässä se ei meinannut pysyä muiden kyydissä alkumatkasta. Tällä kerralla tehdään muutoksia, että jätetään korvia vähän enemmän auki siltä ja otetaan vetohuput pois, jos se toisi alkuun vähän enemmän nopeutta. Jos se samanlailla kirii ja pääsee 20 metriä lähempää iskemään, niin kyllä se korkealle nousee.”