
Maanantaihin mennessä ennusteen mukaan sää lauhtuu Pohjois-Ruotsissa kymmeniä asteita jopa nollan yläpuolelle. Perjantain Ruotsin ravipelit pääpelinä T64 järjestetään uuden suunnitelman mukaan Norjassa: satakunta kilometriä Oslon eteläpuolella sijaitsevalla Jarlsbergin radalla ravataan.
Maanantain Bodenin ravit eivät enää ole pääpelimuodoltaan T64-ravit, mutta Bodenin lähdöt ovat samat palkintojen, hevosten ja lähtöratojen osalta. Lähtöjen kellonajat muuttuvat, ja esimerkiksi maanantain ensimmäinen lähtö ajetaan 18.45 Suomen aikaa, kun se normaalin perjantaiaikataulun mukaan olisi mennyt 19.20.
”Harvoin päästään tällä tavalla vaihtamaan ravipäivää kelien vuoksi, mutta nyt se oli mahdollista”, kertoo Svensk Travsportin urheilujohtaja Robert Karlsson tiedotteessa.
”Myös lähimpien ratojen Skellefteån ja Umåkerin ennusteet perjantaille ovat tosi kylmiä, joten siirtokaan ei ollut vaihtoehto näissä pakkaslukemissa. Pari kuskeista on ilmoittautunut myös Gävleen maanantaiksi, joten joitakin ohjastajanvaihdoksia alkuperäiseen ohjelmaan verrattuna tulee.”
”Meillä täällä Bodenissa on ravattu 25 asteen pakkasessa ja ravien kestäessä lämpötila on painunut allekin.” David Zimmer
”Meillä täällä Bodenissa on ravattu 25 asteen pakkasessa ja ravien kestäessä lämpötila on painunut allekin”, toteaa samoin ST:n tiedotteessa Bodenin toimitusjohtaja David Zimmer.
”Perjantai-illaksi on kuitenkin luvattu päälle 30:n lukemia, eikä kilpaileminen tule sellaisessa olosohteessa kyseeseen.”
Suurin vaikutus siirrolla on Mika Forssille, joka on ilmoitettu ohjastamaan 11 hevosta Bodeniin ja kahta Gävleen.
”Gävleen olen menossa maanantaina”, Mika Forss kertoo.
”Täällä etelämpänä on ollut hyvät kelit treenata hevosia, ja minulla on muun muassa osaomistamani Peak’n Roll ohjastettavanani Gävlessä. Pohjoisessa voi tulla paljon poisjääntejä myös sen takia, että hevosia ei ehkä ole päästy liikuttelemaan tarpeeksi pakkasen vuoksi.”
Maanantain Bodenin raveissa on mahdollista jättää hevosia pois kuljetusesteen vuoksi ilman rangaistusta. Kaikkien mahdollisuudet kuljettaa hevosia paikalle maanantaina eivät välttämättä ole samat kuin perjantaina. Suomessa jouduttiin tällä viikolla perumaan useimmat ravipäivät kovan pakkasen vuoksi. Isossa osassa Ruotsia pakkanen ei ole käynyt Pohjois-Suomen lukemissa, mutta Ruotsinkin Lapin lukemat ovat siis todella rajuja, ja maan pohjoisimmalla radalla jouduttiin tekemään viikon ainoa siirto.