• Forss paikkasi hyvin Bergsåkerissa

    Mika Forss, tässä Härmän juhannusraveissa, voitti Vermon keskiviikkoillan viimeisen lähdön, mutta loput ohjastukset tällä viikolla tapahtuvat Ruotsissa. Kiertue alkoi parhaalla mahdollisella tavalla.
    Mika Forss, tässä Härmän juhannusraveissa, voitti Vermon keskiviikkoillan viimeisen lähdön, mutta loput ohjastukset tällä viikolla tapahtuvat Ruotsissa. Kiertue alkoi parhaalla mahdollisella tavalla. Kuva: Anu Leppänen
    MT Hevoset
    20.7.201723:34
    MT toimitus

    Mika Forss ajaa kilpaa loppuviikon Ruotsin puolella, ja neljän päivän putki alkoi hyvin. Hän sai ohjastajanvaihdoksen myötä ajettavakseen torstai-illan Bergsåkerin avoimessa lähdössä Spitcam Jubbin ja jallitti sillä tyylikkään ykkösen.

    Forssilla oli alunperin torstaille vain yksi ajettava, mutta se oli sitäkin mielenkiintoisempi  Selmer I.H. (Love You) illan 200000 kruunun ykköspalkinnon kolmevuotislähtöön. Voitto tuli kuitenkin ennen aikojaan, kun  Kaj Widellin silmäongelmat jatkuivat. Hän oli saanut hiekkaa silmiinsä Hagmyrenin viime sunnuntain märästä kaviourasta niin pahoin, että sarveiskalvoon oli tullut vamma, eikä hän pystynyt ohjastamaan vakioajokkiaan Spitcam Jubbia (Campbell Hall) torstaina.

    Forss pystyi ja hän pamautti keulaan seiskaradalta ohi Elitloppet-voittajien ja derbyvoittajien. Vauhdin rauhoituttua  Robert Bergh teki kuitenkin yllätyshyökkäyksen 12-vuotiaalla Elitloppetin 2011 ykkösellä  Naharilla (Love You), eikä keulavalajakko ehtinyt vastata. Homma näytti olevan keulahevosen hallussa, mutta Forssilla oli vielä yksi ässä hihassa. Spitcam Jubb ei ollutkaan väsynyt, vaan Forss odotti sille tiloja, ja valajkko imi eron umpeen, pääsi kuin pääsikin pujahtamaan vapaille vesille ja voitti helposti. Lähtö oli Norrllannin lämminverismestaruus, ja siinä oli 100000 kruunun ykköspalkinto. Voittajaa valmentaa  Micael Broberg.

    Selmer I.H.:n kanssa Forssilla ei mennyt yhtä hyvin. Ori laukkasi kiihdytykseen ja menetti pelin. Arvovoiton vei  Petri Salmelan valmentama  Hesiod (Explosive Matter). Amerikassa syntyneen Hesiodin omistaa suomalaisista muodostuva kimppa, mukana valmentaja itse. Voittoaika oli 13,2 2140 metrin matkalla auton takaa.

    Pääset Ruotsin 64-lähtöjen talleinteisiin ATG Playlla TÄSTÄ.

    *Lähdöt päivittyvät muutaman minuutin päästä kunkin lähdön maalintulosta.

    Artikkelin aiheet
    Mika Forss
    Bergsåker
    ravit
    Spitcam Jubb
    Ruotsi
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle