

Lara Bokon (Djali Boko) kavioluuhun tuli viime vuonna murtuma, ja taukoa on tullut yli vuoden verran. Tammakriteriumin eli Oaksin ja Tammaderbyn sankaritar Lara Boko on tienannut sen kilpailuoikeuden omistavalle Oraviston Tallille Nokialta yli 10 miljoonan kruunun tilin. Viime ja tämä vuosi siis on ollut hiljaisempaa, mutta ensi torstaina alkaa tapahtua.
Lara Bokon omistaa sen kasvattaja Boko Stables eli hollantilaislähtöinen John Bootsman, mutta hän on myynyt tamman kilpailuoikeuden. Lara on torstaina koelähdössä ja kahta ensimmäistä starttia lukuun ottamatta kaikki startit ohjastanut Mika Forss jatkaa rattailla. Mitä on odotettavissa?
”Aika näyttää”, lausuu Timo Nurmos jämerään tyyliinsä.
”Tosi hyvää Laralle kuuluu. Tamma on treenannut pitkään hyvin. Mitään kovempia ajoja ei ole takana. Esimerkiksi Solvallassa tai muualla radalla emme ole käyneet hiitillä niinä kymmenenä vuonna, kun olemme olleet täällä Jordanstorpissa. Meillä on täällä oma soikea ratakin. Toisaalta siinä radalla kovin vauhti on 1.24:n paikkeilla, mutta hyvin olemme saaneet hevoset valmiiksi näinkin.”
Lauantaina Rättvikin 75-kierroksella Nurmoksen tallista starttaa kolme hevosta.
”Antognoni (T75-6) on ollut hyvä viime starteissaan, mutta juoksut ovat menneet vaikeiksi. Tässä on sama vaara juoksuradalta, kun ruuna ei ole nopeimpia ensi askelilla. Se on meidän paras sauma lauantaille, muttei mikään varmin voittaja kuitenkaan.”
Rivin päätöskohteena ajettavassa hopeadivisioonassa tallista on kaksi hevosta, tammat Jennifer Sisu ja Aurelia Express. Ne hyötyvät sarjamäärityksestä, sillä hopeadivisioonan yläraja on oriille ja ruunille 1,7 miljoonaa kruunua, mutta tammoille lähtö on avoin. Näin ollen Nurmoksenkin kaksikko saa olla kisassa mukana, vaikka molempien voittosumma on yli kolme miljoonaa kruunua.
”Jennifer Sisulla on saumaa, mutta kuitenkin juoksun pitää onnistua”, Nurmos toteaa.
”Se avaisi hirmulujaa silmälapuilla, mutta tässä keskipitkällä matkalla pitää koittaa säästää voimia loppuunkin, joten ei se varmaankaan mikään keulahevonen ole. Aurelia Expressin peli meni vähän pieleen jo kasiradan myötä. Ei se tuolta voita oikein mitenkään.”

Nurmoksen valmennettavat ovat tänäkin vuonna voittaneet lähtöjä hurjalla prosentilla, mutta suuret voitot antavat vielä odottaa itseään. Toisaalta syksy yleensä tuo Nurmoksen valokeilaan suurten ikäluokkakisojen, erityisesti Derbyjen ja Kriteriumeiden, yhteydessä.
Kauden nelivuotiaista löytyy esimerkiksi Kriteriumin viime syksyn ykkönen Fame And Glory (Tactical Landing), Derbynsä 2021 voittaneen Calgary Gamesin (Readly Express) pikkuveli. Fame And Glory on aloittanut nelivuotiskaudenkin kahdessa startissaan vakuuttavalla tyylillä, vaikka kesäkuun avausstartissaan kolmanneksi jäikin varovaisella taktiikalla.
Viime kisassaan Eskilstunan nelivuotistestissä Fame And Glory sivusi veljensä Calgary Gamesin ME-tulosta keskipitkällä matkalla, 11,7a. Suvereeni esitys Derbyn matkalla lupaa hyvää syksyn päätähtäintä ajatellen.
”Tämä voi olla hevonen aikuisten huippulähtöihinkin, vaikka Pariisin talvimeetingiin, mutta senkin aika näyttää.”
”Ihan mielenkiintoinen tilanne syksylle on nytkin. Fame And Glory on ehkä paras sauma Derbyyn. Se on paljon veljeään isompi hevonen, eikä niin ketterä lähtemään, mutta voimaa ja vauhtia on muuten paljon. Varmaan se vielä tulee nopeaksi alussakin, mutta ei vielä. Tämä voi olla hevonen aikuisten huippulähtöihinkin, vaikka Pariisin talvimeetingiin, mutta senkin aika näyttää.”
Tallin kovista nelivuotiaista Barn Ready (Ready Cash) ei ole hävinnyt vielä ehjää starttiaan. Sillä on neljä voittoa kuudesta kilpailusta. Ori on suomalaisomistuksessa, sillä sen omistavat veljekset Pertti ja Markku Tapojärvi Torniosta yhdessä oriin kasvattajan Stall Timo Nurmos AB:n kanssa.
”Barn Ready on kyvyiltään ihan vastaavaa luokkaa, mutta se on jotenkin herkempi hevonen. Jaksavuus ja nopeus ovat ihan huippuluokkaa, ja odotan jatkolta sekä Derbyltä myös aika paljon.”
Entäpä tallin kolmevuotisikäluokka? Nurmoksen 75 valmennettavasta listallaan 25 on kolmevuotiaita.
”Facetime Dream (Face Time Bourbon), joka starttasi eilen Solvallassa voi olla paras, vaikka siinä on monta tosi lupaavaa. Ori jäi kolmevuotiaiden lähdössä neljänneksi täyden matkan ajalla 14,2a. Siinä juoksu meni aivan pieleen, ja hevonen tuli lujaa maaliin eikä hävinnyt paljoa. Tykkään tuosta varsasta paljon.”