• Montén SM-voittaja vaihtoi tallia

    Uusi valmentaja toivoo pihattoasumisen ja mäkivalmennuksen piristävän uutta valmennettavaa.
    Tilaajalle
    Narzario on voittanut Suomessa kuusi montélähtöä. Kuvassa ruuna valmistautuu Finlandia-sunnuntain montélähtöön Susanne Klemolan ohjastamana.
    Narzario on voittanut Suomessa kuusi montélähtöä. Kuvassa ruuna valmistautuu Finlandia-sunnuntain montélähtöön Susanne Klemolan ohjastamana. Kuva: Terhi Piispa-Helisten
    MT Hevoset|Ravit
    12.12.202408:55
    Kaj Närhinen

    Antti Ala-Rantalan valmennuksesta viime kaudella montén SM-finaalin voittanut Narzario vaihtoi valmentajaa. Syksyllä 2022 Suomen siirtynyt kuusivuotias ruuna siirtyi Markus Porokan valmennukseen. Valmentajanvaihto tapahtui Antti Ala-Rantalan aloitteesta.

    ”Ruuna ei oikein viihdy tallissa, ja se kaipaa pihattoasumista. Meillä sitä ei oikein ollut tarjolla, niin suosittelin tallin vaihtoa”, kertoo Antti Ala-Rantala.

    Omistussuhteet muuttuivat tallin myötä, mutta samalla myös hieman erikoisempaan suuntaan. Antti ja puolisonsa Tiina Ala-Rantala ostivat osuuden hevosesta itselleen.

    ”Siinä jäi osa omistajista pois, ja meillähän ei aiemmin ollut osuutta Narzariosta. Me otimme sitten itse siitä osuuden. kyllä hevoseen on vielä uskoa. Markus Porokalla ruuna pääsee tosiaan pihattoon, ja luulen sen rauhoittuvan paljon. Silloin jää enemmän energiaa kilpailemiseen.”

    Omistajakimpan vetäjä Minna Rintamäki on tyytyväinen Antti Ala-Rantalan osaomistajaksi mukaan lähtemiseen.

    ”Antillahan on useampi saman rahainen hevonen. Nyt ei tarvitse ajaa sitten samoissa lähdöissä kilpaa, kun hevonen on toisella puolella Suomea. Antin ja Tiinan puolelta oikein hienoa toimintaa, kun suosittelivat paikan vaihtoa, mutta samalla halusivat lähteä mukaan omistajiksi”, toteaa Minna RIntamäki.

    Markus Porokka kaavailee ajavansa Narzariolla sekä monté- että kärrylähtöjä.
    Markus Porokka kaavailee ajavansa Narzariolla sekä monté- että kärrylähtöjä. Kuva: Elina Paavola

    Markus Porokka on tyytyväinen saatuaan uuden valmennettavan talliinsa.

    ”Eilenhän se tuli, ja ei olla vielä tosiaan ehditty ajaa ruunalla. Meillä on kymmenkunta pihattotarhaa. Useampi starttihevosistamme asustaa pihatoissa. Katsotaan jos pihattoasuminen ja mäkivalmennus piristävät hevosta. Viime starteissa sillä on ollut myös epäonnea, eli on se kunnossa”, kertoo Markus Porokka.

    Narzarion voittosumma on vajaat 110 000 euroa, ja ruunan ennätys on 10,2a. Markus Porokan mukaan Narzario nähtäneen myös kärrylähdöissä.

    ”Meilläpäin on tarjolla yllättävän paljon avoimia kärrylähtöjä. Ajetaan varmasti niitäkin, sillä eihän montélähtöjä ole kuitenkaan tarjolla rajattomasti. Mutta parhaitenhan Narzario toki montélähdöissä on mennyt.”

    12.12. klo 11.45: Lisätty Minna Rintamäen kommentti.

    Lisää aiheesta
    • Nyland osallistui kolmesti Elitkampeniin Antti Ala-Rantalan valmennuksesta. Kuva vuoden 2022 Elitkampenista, jossa ori sijoittui kuudenneksi.

      Ravit | Kylmäverihuippu Nyland myytiin Ruotsiin – ”Eihän tuollaista ole usein tarjolla”

      Tilaajalle
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle