• Ranch Kelly kohti Suur-Hollola-revanssia

    Ranch Kelly lopetteli Vermon Tammatähdessä johtavan rinnalta 09-kyytiä ja jätti muut tammat kauas taakseen.
    Ranch Kelly lopetteli Vermon Tammatähdessä johtavan rinnalta 09-kyytiä ja jätti muut tammat kauas taakseen. Kuva: Anu Leppänen
    MT Hevoset
    23.5.201822:03
    MT toimitus

    VERMO. Kymmenvuotias terästamma Ranch Kelly lopetteli Tammatähdessä johtavan rinnalta 09-vauhtia ja on valmis hakemaan hyvitystä Suur-Hollola-ajon epäonnistumisilleen.

    BWT Burnin Alive haki ensimmäisessä kurvissa piikkipaikan ja rauhoitti toisella puolikkaalla vauhdin 18-lukemiin Ranch Kellyn edetessä samalla johtavan rinnalle. Tämän jälkeen odoteltiin lähinnä tuimaa kaksintaistelua, mutta mittelöstä tulikin yhden terästamman show. Hannu Torvisen ajama Ranch Kelly sai nimittäin ajoissa yliotteen ja marssi 09-vauhtisessa lopetuksessa omille teilleen!

    Kakkoseksi kiri Twigs Voici, minkä myötä BWT Burnin Aliven oli tyytyminen kolmossijaan. Voittaja Ranch Kelly tekaisi lukemat 12,9/2140a eli saman ajan, jolla se voitti Suur-Hollolan Best Ladyn vajaat pari viikkoa aiemmin.

    "Korvat kiinni, mutta laput oli sentään alhaalla. Hannu vain sanoi, että no nyt alkaa löytyä vire", valmentaja Anne Luttinen ihasteli.

    Ranch Kelly oli viime vuonna Elitloppet-lauantain Tammaeliitissä pieleen menneen juoksun jälkeen vahva neljäs ennätysajallaan 10,8. Solvallan-visiitti jäi pakostakin tänä vuonna väliin.

    "Soitin kyllä sinne ja kävi selväksi, ettei sinne olisi päässyt mukaan näillä pisteillä. Toisaalta tähdätään nyt Suur-Hollolaan, jos tamma pysyy tällaisena ja sitä ajatellen ehkä parempi näin", Luttinen analysoi.

    Suur-Hollola-ajo on ollut aiempina vuosina tuskainen taival Ranch Kellylle, sillä vuosina 2015 ja 2016 tuli laukka välierässä ja viime vuonna kuski myöhästyi auton takaa.

    "Ekalla kerralla Amazing Soul ajoi jaloille. Seuraavana vuonna se meni ilman sekkiä ja kun hevonen nosti päätään, se kolautti päänsä siivekkeeseen ja laukkasi. Nyt on ollut puhetta, että Hannu ajaa sielläkin eli ainakaan kuski ei vaihdu kuten aiempina vuosina."

    "Kotona Kellyä on pidetty paljon perähevosena ja pari kertaa viikossa liikutellaan. Kaikki ammattivalmentajat sanovat, että ei laitumelle, mutta tämä ainakin tuli starttiin suoraan laitumelta. Kun se saa olla koko ajan siellä, ei se koko aikaa niin ahmi. Hiekkatarhassa Kelly taas ei viihdy. Mikä sopii yhdelle ja mikä toiselle. Kropalle kesäaika on juhlaa, kun hevonen liikkuu laitumella niin paljon."

    Ennen lauantaina 30. kesäkuuta ajettavia Suur-Hollola-välieriä Ranch Kellyn on määrä kilpailla vielä 16. kesäkuuta Kymi GP -päivän Jouni Kaikko Memorialissa.

    Toisen peräkkäisen voiton täyden matkan ajalla 12,9 juossut Ranch Kelly sai ansaitut kiitokset Hannu Torviselta. Kuva: Anu Leppänen
    Toisen peräkkäisen voiton täyden matkan ajalla 12,9 juossut Ranch Kelly sai ansaitut kiitokset Hannu Torviselta. Kuva: Anu Leppänen 
    Artikkelin aiheet
    Ranch Kelly
    Suur-Hollola-ajo
    hevonen
    valmennus
    ravikilpailu
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle