• Belgialaiset aikoivat tulla yksityiskoneella ostamaan Celtas Quillianin, kun Kenneth Varsanpää puuttui peliin

    Hevosenomistaja Kenneth Varsanpää oli Jone Illin uralla aivan erityisessä roolissa loppuvuodesta 2023.
    Suomessa syntyneen Qeltas Quillianin hintaa arvioidaan seitsemännumeroiseksi, mutta vakuutusta sillä ei ole.  ”Ne kuitenkin keksivät vakuutusyhtiöissä aina miljoona keinoa, että eivät maksa, jos jotain sattuu”, omistaja Kenneth Varsanpää kuittaa.
    Suomessa syntyneen Qeltas Quillianin hintaa arvioidaan seitsemännumeroiseksi, mutta vakuutusta sillä ei ole. ”Ne kuitenkin keksivät vakuutusyhtiöissä aina miljoona keinoa, että eivät maksa, jos jotain sattuu”, omistaja Kenneth Varsanpää kuittaa.  Kuva: Heidi Lammi
    MT Hevoset|Ratsastus
    7.3.202618:45
    Miia Lahtinen

    Sinä syksynä 16-vuotias Jone Illi oli voittanut Celtas Quillianilla Tallinnassa ensimmäisen kansainvälisen GP-luokkansa sekä ottanut Helsinki International Horse Show’ssa kaksi sijoitusta viiden tähden luokissa. Niistä toinen oli molemmille ensimmäinen 150-tason kilpailurata.

    Näytti kuitenkin siltä, että HIHS jää parin jäähyväiskilpailuksi, sillä kansainvälisesti menestyksekkään belgialaisen Philippaertsin tallin edustajat olivat kokeilleet Celtas Quilliania jo kesällä sen ollessa kilpailumatkalla Saksassa.

    Pari viikkoa Horse Show’n jälkeen he olivat lentämässä yksityiskoneella Suomeen ostoksille. Celtas Quillianin omisti silloin Sonja Kaakon yritys, jonka oli vähän pakkokin olla myymässä hevosta.

    ”Jonen äiti Sanna oli kertonut minulle, että Scott (Celtas Quillian) on periaatteessa myyty, ja ostajat ovat tulossa seuraavana aamuna”, Kenneth Varsanpää muistelee.

    ”Se oli aika pottumaista, kun Jone on sellainen virtuoosi. Istuin saunassa, poltin pikkusikaria, otin gin tonicin ja ehkä toisenkin gin tonicin. Sitten soitin Sannalle, että sano niille, että hevonen onkin jo myyty. Se oli viidentoista minuutin mielijohde.”

    Kenneth Varsanpää omistaa Jone Illin käytössä olevat Celtas Quillianin ja Starlightin sekä joukon muita hevosia.
    Kenneth Varsanpää omistaa Jone Illin käytössä olevat Celtas Quillianin ja Starlightin sekä joukon muita hevosia. Kuva: Sanne Katainen

    Varsanpää puhuu paljon Jone Illin lahjakkuudesta, mutta myös hänen omaa roolinsa nuoren miehen uralla on ollut merkityksellinen.

    Mahtaisiko Illi edes nyt työskennellä Saksassa Markus Beerbaumin huipputallissa, jos hän ei olisi ehtinyt näyttää taitojaan Celtas Quillianin kanssa?

    Myös nykyään, kun Saksassa asuvalla Illillä on pitkä jono kilpailutettavia hevosia, hänelle on tärkeää, ettei hänen tarvitse pelätä ykköshevostensa myymistä. Etu on sekin, että Varsanpää antaa ratsastajalle täyden työrauhan.

    Jotain kertoo sivusta kuultu keskusteltu, jota Jone Illi kävi Suomen valmentajansa Kari Nevalan kanssa Horse Show’n katsomossa lauantaina ennen 155-luokkaa.

    ”Omistaja on varmaan tyytyväinen”, Nevala sanoi.

    ”Joo. Kentsu on ihan huipputyyppi”, Illi vastasi.

    ”Hyvä. Se on omistajissa harvinaista”, elämäntyönsä kansainvälisessä ratsastuksessa tehnyt Nevala päätti.

    Lisää aiheesta
    • Jone Illi tunnetaan myös lempinimellä Jone The Kone.

      Ratsastus | Esteratsastuksen ihmeteini Jone Illi muistuttaa nuorta Teemu Selännettä – siksi hänelle on vain yksi toive

    • ”Full attack, täysi hyökkäys”,Jone Illi tiivisti Helsingin kilpailunsa.

      Ratsastus | Jone Illille hattutemppu – ”Lähdin voittamaan, ja se toimi”

    • Jone Illin ja FWB-ruuna Celtas Quillianin GP-kisa hipoi täydellistä.

      Ratsastus | Jone Illi ihastutti debyytissään, vaikka jättionnistuminen jäi harmittavan lähelle: ”Iso tasonnosto”

    Artikkelin aiheet
    ratsastus
    Jone Illi
    Kenneth Varsanpää
    Celtas Quillian
    kilpahevoset
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle